Markus Myllyniemi

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, ja tämä pätee myös talouden kehityksen mallintamiseen. Tällä hetkellä useiden suomalaisten taloustieteilijöiden ainoa tehtävä on selvittää, mikä tulee olemaan koronaviruksen tosiasiallinen taloudellinen vaikutus bruttokansantuotteeseen. Talousviisaiden arviot vaihtelevat, mutta esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA arvioi, että Suomen BKT tulee supistumaan tänä vuonna noin viisi prosenttia.

Nyt tehtyjen karanteenitoimenpiteiden ansiosta koronaviruksen leviäminen on saatu Suomessa hallintaan, ja viranomaiset sekä päättäjät miettivät kuumeisesti, mikä on tiemme ulos tästä kriisistä. Karanteenin välitöntä purkua vaativat tahot viittaavat usein taloudellisiin argumentteihin ja Ruotsin strategiaan, jossa talouskasvu voidaan turvata kohonneen kuolleisuuden kautta tehdyllä uhrauksella. Historiallinen aineisto ei kuitenkaan viittaa siihen, että tämä päätelmä olisi oikein.

Noin vuosisata sitten koettu espanjantaudin aiheuttama pandemia on koronaviruksen jälkeen yksi viimeisiä vakavia infektiotautikriisejä, joista on kertynyt merkittävä määrä analysoitavaa dataa. Merkittävää osaa sen kuolleisuusdatasta ei voida kuitenkaan hyödyntää, sillä pandemian kanssa ajallisesti yhteen sattunut ensimmäinen maailmansota vääristää tilastoja erityisesti Euroopan maiden kohdalla. Sodan välittömien vaikutusten ulkopuolelle jäi kuitenkin Yhdysvaltojen kaltaisia maita, joiden aineisto on jokseenkin vertailukelpoista.

MIT:n ja Yhdysvaltain keskuspankki suorittivat tänä keväänä analyysin, jossa he vertailivat eri Yhdysvaltojen kaupunkien espanjatautitoimenpiteiden ja talouskehityksen välistä suhdetta. Tutkimuksessa päädyttiin siihen lopputulokseen, että ne kaupungit, jotka ryhtyivät torjumaan epidemiaa tiukoin ei-lääketieteellisin karanteenitoimenpitein – kuten rajoittamalla julkisia kokoontumisia – ensimmäisinä, selvisivät kriisistä kaikkein pienimmin taloudellisin vaurioin. Korkea kuolleisuus johti siis ainakin espanjantaudin tapauksessa pitkällä aikavälillä taloudellisen kehityksen heikentymiseen.

Vaikka välittömien karanteenitoimenpiteiden ja lyhyen aikavälin talouskasvun välillä olisikin yhteys, vaikuttaa kuitenkin siltä, että pitkällä aikavälillä samanlaista trade-offia ei olisi. Jos jotain ne maat, jotka ovat valmiita suojelemaan omia kansalaisiaan, selviävät tulevasta talouskriisistä paremmin, mikäli he finanssipolitiikan keinoin ovat valmiita tukemaan yrityksien toimintaa ja kansalaistensa toimeentuloa karanteenitoimenpiteiden aikana ja niiden jälkeen.

Suomalaisen pankkisektorin kummisetä Björn Wahlroos totesi perjantaina 27.3.2020 Talouselämä-lehden haastattelussa, että hallituksen tulisi olla valmis tekemään valinta talouden ja ihmishenkien välillä. On pelottavaa ajatella, että kukaan vakavasti otettava julkinen keskustelija uskaltaa edes ehdottaa, että talous pitäisi pistää ihmisten terveyden edelle.

Maamme perustuslaki toteaa, että jokaisella suomalaisella on yhtäläinen oikeus elämään riippumatta tämän iästä tai omasta taloudellisesta resurssista. Totuus yksinkertaisesti on, että yhden ihmiselämän hintaa on mahdotonta määrittää. Pohjimmiltaan jokainen yksilö on arvokas ja yhteiskuntamme näkökulmasta merkityksellinen.

Ihmisten työskentelyä ja liikkumista koskevat rajoitteet tulevat iskemään talouteemme sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. On selvää, että tilanne ei tule olemaan seuraavina vuosina helppo, mutta talouden tulee voida joustaa kansallisen hätätilan aikana. Tilanne on nyt sama, kun joku olisi toisen maailmansodan aikana väittänyt, että olisi parempi vain antautua viholliselle, jotta maamme talouselämän kokemat menetykset voitaisiin minimoida.

Suomessa tarvitaan nyt solidaarisuutta. Koronaviruksen aiheuttama kriisi koskee koko yhteiskuntaa, ja meidän kaikkien tulee olla valmiita kantamaan yhteinen vastuumme tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Yhteiskunnallamme ei nyt ole aikaa riitelyyn tai epäröintiin, vaan meidän on toimittava päättäväisesti yhteistyössä maanmiestemme kanssa.

Koronavirus on ajanut maamme sotatilaan tätä näkymätöntä vihollista vastaan, ja on jokaisen suomalaisen tehtävä tehdä parhaansa maansa hyväksi. Tavallisen kansalaisen tehtäväksi jää viranomaisten ohjeiden noudattaminen, käsihygieniasta huolehtiminen ja mahdollisuuksien mukaan yhteisönsä yrittäjien sekä asukkaiden auttaminen. Päättäjien paikka on nyt johtaa, ja pitää huolta siitä, että jokaisen suomalaisen perusoikeus elämään ja terveyteen toteutuu tasapuolisesti ja yhtäläisesti.