Olen ehdolla kunnallisvaaleissa 2021

Olen huolissani Kirkkonummen tasa-arvoisesta kehityksestä tulevaisuudessa, ja siksi olen päättänyt lähteä ehdolle kunnallisvaaleissa 2021. Viime viikkoina kotikylässäni Veikkolassa on puhuttanut kirjastojen ja muiden peruspalveluiden kohtalo. Peruspalvelut kuuluvat jo lain mukaan kaikille kuntalaisille, ja siksi kirjastoja tai terveyskeskuksia EI SAA SULKEA!

Koko kylän asialla toimiminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Kirkkonummi on minulle aina ollut vahvasti kolmikeskuksinen kunta, jossa keskusta, Veikkola ja Masala ovat kaikki elinvoimaisia ja omaleimaisia alueita. Jokainen kuntalainen ansaitsee toimivat peruspalvelut riippumatta asuinpaikastaan, eikä yhtäkään kylää tai kunnanosaa saa syrjiä päätöksenteossa.

Lupasin äänestäjilleni viime vaaleissa sekä Veikkolan meluesteet että avoimemman kuntademokratian. Meluaita nousee para’aikaa Veikkolaan moottoritien viereen, mutta päätöksenteon muureja en ole kuitenkaan vielä täysin onnistunut murtamaan. Haluan edelleen palauttaa vallan avaimet tavallisen kyläläisen käsiin, ja varmistaa, että juuri Sinun äänesi tulee kuuluviin päätöksenteossa.

Volskodin toiminnot tulee siirtää Killinmäkeen

Viime viikkoina Kirkkonummella on puhuttanut vanhusten ympärivuorokautista hoivapalvelua tarjoavan Volskodin asukkaiden ja henkilökunnan kohtalo. Volskodin juuret ulottuvat yli vuosisadan päähän, ja yksikkö itsessään on tarjonnut hoivaa ikääntyneille ja apua tarvitseville vanhuksillemme jo vuosikymmenien ajan. Itse Volskodin kiinteistö on kulkenut mukana suuren osan tästä satavuotisesta taipaleesta, ja se on valitettavasti tullut nyt tiensä päähän.

Aluehallintovirasto on antanut Kirkkonummen kunnalle vuoteen 2024 asti aikaa jatkaa Volskodin toimintaa ja siirtää sen tiloissa asuvat vanhukset muihin palveleviin yksiköihin. Kuntamme palvelutuotannon jaosto päätti kokouksessaan 6.3.2019 esittää perusturvalautakunnalle ja kunnanhallitukselle, että tutkimustuloksen perusteella tarveselvitystä ei käynnistetä Volskodin osalta. Lähtökohtana siis on, että meillä on uudet asetusten mukaiset palvelut käytössä vuoteen 2024 mennessä. Volskodin käyttöiäksi arvioitiin silloin 5 vuotta. Palvelutuotannon lautakunta käsitteli Killinmäen käyttöönotosta tehtyä hankesuunnitelmaa kokouksessaan 23.09.2020 eli pari kuukautta sitten.

Hankesuunnitelmassa huomioitiin silloin toteutettavaksi tilat Killinmäkeen nykyiselle Volskodin toiminnoille, työllistämisyksikkö Toimarille sekä ikäihmisten päivätoimintaan. Volskotia koskien toiminnan siirtyessä Killinmäkeen saataisiin hoitopaikkojen määrä nostettua ainakin 40 paikasta 44 paikkaan ja jopa 52 paikkaan, jos osa asiakkaista sijoitetaan kahden hengen huoneisiin.

Volskodin toiminnan siirtäminen Killinmäkeen vaatii kuitenkin huomattavan investoinnin alueen rakennuksiin, ja tämän vaihtoehdoksi eräät tahot ovat ehdottaneet vanhusten ympärivuorokautisen hoivan yksityistämistä Kirkkonummella. Kysymys tällä hetkellä kuuluukin, saavatko nykyisin julkisen palveluiden piirissä olevat ikäihmiset jatkaa kunnan palveluiden piirissä vai hajautetaanko heidät eri yksityisen sektorin ylläpitämiin vanhustenkoteihin ympäri Kirkkonummea.

Aloite Volskodin tarjoaman palvelun yksityistämisestä on tullut pääasiassa yhdeltä yksityiseltä palveluntuottajalta, jolla on ollut haasteita saada tehostetun palveluasumisen yksikköönsä asukkaita. Voimme vain ihmetellä, mistä tämä johtuu. Voisiko syynä olla esimerkiksi juuri tämän hoivayksikön henkilökunnan vähyys ja siitä johtuvat ongelmat palvelun tuottamisessa, josta uutisoitiin laajamittaisesti viime vuoden puolella. Kaikkien kirkkonummelaisten yksityisten palveluyksiköiden historia ei luonnollisesti ole näin huono, mutta joka tapauksessa tuntuu täysin kohtuuttomalta, että kunta ulkoistaisi sisäisesti tuottamansa palvelun juuri esimerkiksi tällaiselle yksityiselle yritykselle, joka on omien velvollisuuksiensa laiminlyönnin kautta menettänyt suuren osan asukkaistaan.

Volskodin ympärille on myös syntynyt ainutlaatuinen henki ja aktiivinen kannatusyhdistys, joka järjestää asukkaille ohjelmaa ja aktiviteettiä. Henkilökunnalta saamienne tietojen mukaan he viihtyvät Volskodissa erinomaisesti ja ovat ylpeitä työyhteisöstään. Yhteisöllisyys on ollut tämän lisäksi oleellinen osa Volskodin toimintaperiaatteita, ja monet siellä asuvista vanhuksista ovatkin tottuneet toistensa läheisyyteen. On vaikea kuvitella, että kannatusyhdistyksen tai yhteisöllisyyden tila voisi ikinä olla enää samanlainen, jos asukkaat hajautettaisiin pirstaleisesti halki kunnan.

Vanhusten ympärivuorokautisen hoivapalvelun yksityistämisen sijaan kunnan tulisikin mielestämme jatkaa sen alkuperäisen suunnitelmansa mukaan, ja siirtää Volskodin asukkaat remontoituihin tiloihin Killinmäkeen. Aiemmin esitettyjen kaavailujen mukaan näiden Killinmäen rakennusten käyttöikä olisi ainakin 10-15 vuotta, ja hyvällä huolenpidolla niiden elinkaari voisi olla jopa 25-30 vuotta. Remontoitujen Killinmäen kiinteistöjen tiloissa sekä vanhusten asianmukaisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta voitaisiin pitää huolta samaan aikaan, kun Volskodista tuttu yhteisöllisyyden henki jatkaisi eloaan vielä tulevaisuudessa. 

Jukka Tammi (sdp.) ja Markus Myllyniemi (vihr.)

Kunnanvaltuutetut yli puoluerajojen

Tutkimustieto osoittaa, että talouden kannalta paras koronalääke on epidemian tukahduttaminen ja henkien pelastaminen

Koropandemian kumulatiiviset vaikutukset yhteiskuntaan, väestöön ja talouteen tulevat kantamaan vuosikymmenien päähän. Koronan iskiessä Eurooppaan tämän vuoden keväällä mediassa ja tiedeyhteisössä käytiin hyvin polarisoitunut keskustelu siitä, miten koronan leviämistä pitäisi parhaiten ehkäistä. Toinen puoli uskoi vakaasti, että paras toimintatapa olisi yhteiskunnan sulkeminen, kun taas vastapuoli piti lockdownien aiheuttamaa taloudellista haittaa liian suurena.

Our World in Datan aggregoimien taloustietojen mukaan on selkeää, että ne maat, jotka ryhtyivät kaikkein proaktiivisimmin toimiin koronaa vastaan, olivat myös niitä, jotka selvisivät taudin ensimmäisestä aallosta kaikkein pienimmin taloudellisin vaurioin. Samaan näkemykseen yhtyy myös valtionvarainministeriön entinen kansliapäällikkö ja nykyinen Helsinki Graduate School of Economicsin työelämäprofessori Martti Hetemäki, jonka mukaan Suomenkin tulisi valita talouden vaurioiden minimoimiseksi tiukin mahdollinen koronalinja.

Toisin kuin keväällä siis väitettiin ihmishenkien pelastamisella ja talouskasvun varjelemisella ei ole ristiriitaa edes lyhyellä tähtäimellä koronakriisin näkökulmasta. Itse asiassa ne maat, jotka ovat ryhtyneet kaikkein aggressiivisimpiin toimiin ja ovat tukahduttaneet koronan maassaan, ovat hyötyneet ratkaisustaan taloudellisesti ja avanneet taloutensa nyt käytännössä täysin. Samaan aikaan nämä maat, kuten esimerkiksi Uusi-Seelanti ja Vietnam, jatkavat kuitenkin laajoja testausohjelmiaan ja reagoivat pieniinkin tartuntaklustereihin välittömästi ja tehokkaasti.

Historiallinen aineisto tukee myös aggressiivista ja tukahduttavaa lähestymistapaa pandemioiden hoidossa. MIT:n ja Yhdysvaltain keskuspankin tänä keväänä tekemät tutkimukset osoittavat, että espanjantaudin vanavedessä juuri niiden yhdysvaltalaisten kaupunkien työllisyys heikkeni eniten, jotka suhtautuivat epidemiologisiin ehkäisytoimiin kaikkein leväperäisemmin. Tutkimuksen ydinlöydös siis oli, että pandemiat aiheuttavat pitkällä aikavälillä taloudellisia shokkeja, kun taas karanteenitoimenpiteet eivät.

Björn Wahlroos tokaisi Talouselämä-lehden haastattelussa tämän vuoden maaliskuussa, että koronaepidemian hoidossa ihmishenget ja talous on pakko asettaa vastakkain. Kuluva vuosi on kuitenkin osoittanut, että näin ei tosiaan tarvitse tehdä. Koronan hoidossa tehokkain tapa on taloudenkin näkökulmasta se, joka valaa uskoa tulevaisuuteen sekä vahvistaa ihmisten kulutusluottamusta ja pitää näin talouden pyörät liikkeellä. Nyt jos koskaan koko kansan pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja ymmärtää, että tukahduttava rokote koronaa vastaan kivistää annettaessa, mutta pian sen jälkeen antaa täydellisen suojan tautia vastaan. 

Poikien heikkenevään koulumenestykseen pitää puuttua

Suomea on totuttu pitämään tasa-arvon mallimaana. Olimmehan yksi ensimmäisistä valtioista, joka laajensi äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden koskemaan molempia sukupolvia vuonna 1906. Nykyhallituksen kaudella tasa-arvotyö on ollut myös uraauurtavaa.  

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on nostettu ansiokkaasti esiin erityisesti naisiin, seksuaalivähemmistöihin ja kansainväliseen politiikkaan liittyviä näkökulmia. Tasa-arvo-ohjelmassa on kuitenkin ammottava aukko koulutuksen tasa-arvoisuuden kohdalla erityisesti peruskouluasteella opiskelevien poikien osalta. 

Tilastot kertovat karua tarinaa tyttöjen ja poikien välisistä oppimistuloksien eroista. Kehittyneiden OECD-maiden nuorten osaamista matematiikassa, luonnontieteissä ja lukutaidossa arvioiva PISA-tutkimus kuvaa hyvin sukupuolten välisiä taitoeroja. Vuonna 2018 tyttöjen osaaminen oli poikia parempaa sekä lukutaidossa että luonnontieteissä, ja sukupuolten väliset erot olivat näissä aihepiireissä OECD-maiden suurimmat.  

Kaiken kaikkiaan poikien PISA-tulokset ovat pudonneet keskimäärin 50 pistettä tyttöjen alapuolelle, mikä tekee suomalaisten oppilaiden sukupuolidispariteetista lähes kaksi kertaa korkeamman kuin OECD-maissa keskimäärin. Yhteys koulupudokkuuden ja sukupuolen välillä on myös selkeä, ja kaksi kolmasosaa peruskoulun keskeyttäneestä on poikia. 

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa esitetyt toimet kuten oppivelvollisuuden pidentäminen auttavat varmasti sukupuolten välisten osaamiserojen kaventamiseksi. Ohjelmasta puuttuvat kuitenkin täysin positiiviseen diskriminaatioon nojaavat toimenpiteet, jotka kohdistavat avun sitä eniten tarvitseville pojille. Ylimääräisten erityisopetuksen ja oppilashuollon resurssien korvamerkkaaminen vaarassa oleville pojille olisi hyvä ensimmäinen askel varsinkin näin koronan aiheuttaman epävarmuuden jälkimainingeissa.

Olen aina ajatellut, että feministisen intersektionaalisen politiikan tavoite on luoda tasa-arvoinen molemmat sukupuolet yhtäläisesti huomioiva yhteiskunta. Tyttöjen ja poikien koulutuksen epätasa-arvoisuuteen puuttuminen olisi tuhannen taalan paikka meille ravistella pois kaikki intersektionalismin termiin assosioidut stereotypiat ja samalla keskeyttää tämä vaarallinen epäarvoistumisen kierre heti alkuunsa. 

Kuntakorruptiolle on tehtävä loppu

Suomi on kansainvälisten arvioiden mukaan yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Maassamme on silti merkittävästi korruptiota, joka piiloutuu yhteiskunnan rakenteiden kulisseihin, ja jää sen takia usein poliisin, tuomioistuimien ja median havaitsematta. Kuntaliiton vuonna 2017 tekemän selvityksen mukaan yli puolet kunnanjohtajista raportoi anonyymissä kyselyssä kohdanneensa eettisiä ongelmatilanteita ja rakenteellista korruptiota kunnassaan.

Oman valtuustourani aikana olen Kirkkonummella törmännyt hyvävelitoimintaan ja erilaisiin kulisseissa toimiviin verkostoihin, jotka pyrkivät pelkästään ajamaan tietyn – usein yksityisen – sidosryhmän etua. Olen saanut esimerkiksi kuulla, kuinka erästä merkittävää yksityistä kaavoitushanketta tulisi joidenkin mielestä puoltaa, koska maanomistaja oli vaikutusvaltaisen kunnanvaltuutetun ystävä ja muuten ”hyvä tyyppi”.

Olen jo pitkään miettinyt, miten Kirkkonummella voitaisiin parhaiten ennaltaehkäistä rakenteellista korruptiota, hyväveliverkostoja ja kähmintää. Suomen oikeusministeriö aloitti vuonna 2019 Sano ei korruptiolle-kampanjan, jonka tavoitteena on ehkäistä kaikkia kolmea. Tulen ensi maanantain valtuuston kokouksessa esittämään, että Kirkkonummen kunta liittyisi mukaan verkoston toimintaan ja ryhtyisi välittömiin toimiin rakenteellisen korruption ennaltaehkäisemiseksi.

Sano ei korruptiolle-kampanjan tavoitteena on sitouttaa organisaatiot mukaan korruptionvastaiseen toimintaan, saada heidät huomioimaan korruption riskit sisäisessä valvonnassaan ja kannustaa heitä laatimaan tai päivittämään eettiset ohjeensa. Samalla kampanjaan osallistuvat organisaatiot vakuuttavat, että niiden johto on sitoutunut vastustamaan epäeettistä toimintaa, ja etteivät ne hyväksy minkäänlaista korruptiota työntekijöiltään, luottamushenkilöiltään eikä yhteistyökumppaneiltaan.

En itse ole koskaan lähtenyt poliittisten hyväveliverkostojen toimintaan mukaan, enkä vastaisuudessakaan aio antaa tilaa epäeettisyydelle toiminnassani luottamushenkilönä. Kunnan tekemien päätösten tulisi olla läpinäkyviä ja aina perustua kuntalaisten hyvinvointiin, eikä pelkästään minkään yksittäisen maanomistajan tai yksityisen tahon intresseihin. Jokaisella kunnalla pitäisi olla ehdoton nollatoleranssi rakenteelliselle korruptiolle, ja tästä tulisi pitää kaikissa tilanteissa kiinni.

Ajan kuntalaisten, en suuryritysten, etua

Taloustieteessä moraalikadolla viitataan tilanteeseen, jossa esimerkiksi sääntelyhäiriön seurauksena on yrityksen kannalta edullista toimia niin, että se on yhteisen edun vastaista. Ihannemaailmassa yhteisten pelisääntöjen pitäisi olla niin hyvin laadittuja, että moraalikatotilanteisiin ei jouduttaisi, ja pelikenttä olisi reilu sekä julkisen yhteisön että yritysten näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan aina reaalimaailmassa valitettavasti toteudu, ja suuryritysten kannalta voiton tavoittelu on liiketoiminnan kasvattamisen näkökulmasta haluttavampaa kuin yhteiskuntavastuun toteutuminen.

On selvää, että pukkia ei kannata päästää kaalimaan vartijaksi ja pörssiyrityksiä oman valvontansa herroiksi, kun jo lakikin linjaa, että niiden pääasiallinen tavoite on voiton kerryttäminen osakkeenomistajille. Vastaamon tapaus ja monet muut ovat hyvin osoittaneet, miten moraalikatotilanne syntyy, kun yritys priorisoi liikevoiton tavoittelun palvelun laadun parantamisen sijaan. Vanhustenhoidon tapauksessa tämä laadusta nipistäminen ilmeni haamuhoitajina, ja Vastaamon tapauksessa taas haluttomuutena investoida riittäviä resursseja sekä turvallisiin tietojärjestelmiin että niitä ylläpitäviin ammattitaitoisiin henkilöihin. Molemmissa tapauksissa riittävän asiantuntevan henkilökunnan palkkaamisen laiminlyönti johti siis tarpeettomaan ihmiskärsimykseen.

Peräänkuulutan kuitenkin edelleen, että pelisääntöjen ja ohjeistuksen laatijana myös valvovan viranomaisen Valviran pitää kantaa osansa vastuusta. Torstaina 5.11 ilmestyneessä Kirkkonummen Sanomien kommentissaan Valviran asiantuntijalääkärinä toiminut ja nykyinen kunnanvaltuutettu Marjut Frantsi-Lankia kritisoi voimakassanaisesti toivettani saattaa suuryritykset vastuuseen niiden asiakkailleen aiheuttamasta kärsimyksestä. Heittäisinkin nyt pallon puolestani hänelle, ja toivoisin, että tekisimme yhteiskuntana kaikkemme, että ne valvonnan periaatteet, joita Marjut itsekin Valviran sivuilla edelleen esittelee, toteutuisivat tulevaisuudessa myös käytännössä.

Luottamushenkilönä minun tehtäväni on ottaa kantaa. Jos jonkun mielestä kuntalaisten ja veronmaksajien edun ajaminen on radikaali ideologinen kanta, niin olen silloin ylpeästi sen kannattaja. Verokirstun ja kuntalaistemme hyvinvoinnin vartijana meidän tärkein tehtävämme on haastaa ja valvoa niitä toimijoita, joilta palveluita ostamme.

Vastaamon tapaus ja monet muut osoittavat, että ulkoistaminen ei ole auvoista

Kevättalvella vuonna 2019 Suomea järkytti julkiseen tietouteen tullut sarja vanhusten heitteillejätöistä eri yksityisten palveluntarjoajien hoivakodeissa. Asiakkaiden määrään verrattuna liian pieni hoitajamitoitus johti järkyttäviin tilanteisiin, jossa vanhuksia oli lukittu yöksi heidän huoneisiinsa vasten heidän omaa tahtoaan. Ongelmia havaittiin esimerkiksi Attendon ja Esperi Caren ylläpitämissä hoivakodeissa, ja enimmillään viranomaiset selvittivät kymmenien palveluyksiköiden ongelmia ympäri Suomen.

Pahimmillaan ulkoistettu vanhustenhuolto johti useiden asiakkaiden menehtymiseen, mikä lopulta nostivat aikaisemmin vain huhutut ongelmat julkiseen tietouteen. Vanhusten hoivapalveluita tarjoavat yritykset yrittivät siis painaa ongelman villaisella ja reagoivat siihen vasta, kun median paine alkoi uhata heidän liiketoimintansa tuottavuutta.

On tärkeä muistaa, että osakeyhtiöillä on lain mukaan vain yksi tehtävä: tuottaa osakkailleen voittoa. Tämän takia on turha yllättyä, kun julkisen sektorin yksityiselle puolelle ulkoistamat palvelut eivät toteudu yhtä vastuullisesti kuin aikaisemmin. Kuntien ja kaupunkien toiminnan missio on yhteisen hyvän tavoitteleminen, mutta yksityisellä puolella – ovelista markkinatempauksista huolimatta – tärkein tehtävä on liikevaihdon kasvattaminen sekä voiton maksimointi.

Psykoterapiapalveluita useille kunnille tuottanut tietomurron kohteeksi joutunut Vastaamo kuvailee itseään yhteiskuntavastuulliseksi yrityksesi osin samoin nuotein kuin Esperi Care ja Attendo. Kaikkien kolmen yrityksen kasvun taustalla on vaikuttanut viime vuosina kuntasektorille juurtunut ajatus palveluseteleistä, joiden kautta kunta siirtää omaa toimintaansa yksityisille maksamalla osan asiakkaalle syntyneestä kustannuksesta.

Ajatus palveluseteleiden tehokkuudesta perustuu siihen oletukseen, että yksityiset toimijat voisivat tukea kunnan palvelupalettia kustannustehokkaasti mutta samalla laadukkaasti. Tähän ei kuitenkaan päästä, jos yhteiset pelisäännöt palvelusetelien taustalla eivät ole pitävät, eikä niitä valvota riittävästi. Sekä Vastaamon, Esperi Caren että Attendon tapauksissa syyllinen toimija oli liian nopeasti laajentunut voitonhimoinen yritys, jonka vastuuttomaan toimintaan viranomainen ei puuttunut tarpeeksi ajoissa.

Yrityksien lisäksi myös julkisen sektorin katsoa itseään peiliin ja pohtia, toteutuuko yksityisen sektorin valvonta riittävän tehokkaasti ja ennen kaikkea, ovatko valvonnan resurssit riittävällä tasolla. On selvää, että sote-alan toimijoiden valvonnasta vastuussa oleva Valvira ei ole ainakaan pysynyt viimeisten vuosien aikana tehtäviänsä tasolla. Valvonnan tasoa seuratessa tuntuu nimittäin ainakin siltä, että julkiselta puolelta on täysin unohtunut vanhan suomalaisen kansanviisauden sanoma siitä, kuinka tuli on hyvä renki mutta huono isäntä.

Veikkolan kirjastoa ei saa sulkea

On joskus vaikea uskoa, miten paljon yksi rakennus voi kätkeä sisäänsä muistoja. Veikkolaan vuonna 1935 kuntamme ensimmäiseksi suomenkieliseksi kansakouluksi alun perin rakennettu kirjastotalo on nyt kolmen vuosikymmenen ajan toiminut kyläläistemme yhteisenä olohuoneena. Kysy keneltä tahansa veikkolalaiselta, niin saat kuulla, miten kylämme rakkaalla kirjastolla on erityinen paikka hänen sydämessään.

Monille nuorille kirjasto on ollut juuri se paikka, jossa he ovat ensimmäistä kertaa saaneet ilmaista itseään taiteellisesti. Seniorikansalaisille Veikkolan kirjasto on taas tullut tutuksi tapaamispaikkana, jossa yksinäinenkin vanhus voi löytää juttukaverin. Itselleni kylämme kirjasto on ikuisesti painunut mieleen sinä paikkana, jossa innostuin historiasta ja vietin koulupäivien jälkeen tuntikausia hyppien hyllyvälistä toiseen tutkien eri suurmiesten elämää.

Kirjasto on niin paljon enemmän kuin kirjoja; se on paikka oivaltaa sekä kehittää itseään, ja sen merkitystä ihmisten hyvinvoinnille ei voida aliarvioida. Kunnan tuottamista palveluista se lienee yksi kustannustehokkaimmista ottaen huomioon, kuinka läpileikkaavasti se hyödyttää kaikkien elämää ikään tai tulotasoon katsomatta.

Me veikkolalaiset emme halua uutta miljoonia maksavaa kuparipinnoitettua kirjastoa, vaan sen sijaan haluamme, että yhteisömme olohuone säilyy nykyisten vakaiden ja vankkojen kiviseinien suojassa. Paine kuntamme kehittämiseksi on nyt kova, ja sillä tiellä kaikesta vanhasta luopuminen tuntuu olevan muodissa. Suomalainen sananparsikin kuitenkin kertoo, että vanhassa on tosiaan vara parempi. Nykyinen kirjastorakennus on hyvä ja toimiva, eikä sen remontoiminen tulisi edes kovin kalliiksi. Uuden kirjaston rakentaminen on taas hyppy tuntemattomaan, eikä kenelläkään ole oikeastaan ajatusta siitä, kuinka korkeaksi sen kustannukset oikeastaan nousisivat.

Nykypäivän kiireessä on joskus hyvä pysähtyä ja miettiä, kuinka tärkeitä muistot ja perinteet ihmisille oikeastaan ovat. Erityisesti näin koronan keskellä ne luovat tarpeellista vakautta muuten niin epävakaan maailmantilanteen keskellä. Veikkolan kirjasto on tuonut kylämme yhteen ja tuo niin varmasti myös tulevaisuudessa, jos vain saamme pitää tämän kansan talon yhteisenä tapaamispaikkanamme.

Kuka auttaisi kiusattua?

Viimeaikaisia uutisia lukiessa meitä monia on varmasti järkyttänyt Vantaalla tapahtunut kiusaamistapaus, joka lopulta eskaloitui rikolliseksi pahoinpitelyksi. Tällaiset tapaukset vetävät ihmisen sanattomaksi, ja saavat ainakin minut miettimään, miten koululaitoksemme on voinut sallia tilanteen kehittymisen näin pahaksi. Kouluympäristön tärkein tehtävä on olla turvallinen ympäristö, johon lapsen on ilo tulla. Tässä ja lukemattomissa muissa tapauksissa ympäri Suomea siinä on kuitenkin epäonnistuttu.

Toisen ihmisen koskemattomuuteen kajoaminen – oli se sitten henkistä tai fyysisistä – on aina väärin, ja johtaa pahimmillaan elämänmittaisiin seurauksiin, kun kiusaamisen jättämät arvet kulkevat kiusatun mukana vielä koulu-urankin jälkeen. Kiusaamisen aiheuttamat välittömät fyysiset oireet ovat myös todellisia, ja tutkimusten mukaan uhrit voivat kärsiä esimerkiksi univaikeuksista, pahoinvoinnista ja päänsäryistä.

Ottaen huomioon kiusaamisen vakavuuden ja sen todellisuuden, että joka kymmenes koululainen kokee joutuneensa kiusatuksi, voisi helposti luulla, että opettajat puuttuvat koulukiusaamiseen välittömästi. Mannerheimin lastensuojeluliiton tekemän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa opettajista kuitenkin kokee kiusaamiseen puuttumisen vaikeaksi, eivätkä he koe resurssiensa riittävän ongelmaan ratkaisemiseksi.

Mitä kiusaamiselle voitaisiin siis tehdä? On selkeää, että kiusaamistapauksiin puuttuminen vaatii lisää resursseja opettajilta ja kouluilta, mutta myös uskallusta muilta oppilailta, jotka todistavat kiusaamista. Opettajia ja oppilaita ei voida kuitenkaan jättää yksin tämän vaikean tehtävän kanssa, ja olisikin paikallaan, että kouluihin palkattaisiin erityisiä koulupedagogeja ja -nuorisotyöntekijöitä, joiden yksi tehtävänkuvan osa olisi erityisesti kiusaamiseen puuttuminen.

Kouluissa tarvitaan myös vahvaa johtajuutta, sillä lapset ja nuoret hakevat tässä formatiivisessa elämänvaiheessa mallia yläpuolelta. Hyvät opettajat ovat emotionaalisesti oppilaiden tukena, mutta samaan aikaan pitävät yllä järjestystä. Päivittäisissä kohtaamisissaan oppilaiden kanssa opettajien tulisi myös ennakoivasti puuttua kiusaamistapauksiin, ja estää niiden eskaloituminen liian pitkälle.

Vanhempien on myös oltava aktiivisesti läsnä lastensa kasvatuksessa, eikä vastuuta tästä voi vierittää täysin koulun hartioille, kuten nykyään joissain tapauksissa käy. Vaikka yhteiskunnan rooli onkin tukea vanhempia lastenkasvatuksessa, on moraalikäsityksen ja muiden kunnioittamisen opettaminen pohjimmiltaan heidän tehtävänsä. Tilanteissa, joissa lapsi syyllistyy kiusaamiseen, tulisi heidän selvittää, miksi heidän lapsensa haluaa muille pahaa.

Vaikka tilastot ovat osoittaneet, että kiusaaminen on viime aikoina vähentynyt, niin yksikin tapaus on liikaa. Kouluun menemisen ei tulisi olla ahdistavaa tai pelottavaa kenellekään, vaan sen sijaan oman oppilasyhteisön pitäisi olla turvasatama ja kasvuympäristö nuoruuden muuten niin epävakaiden vuosien keskellä. Meidän tulisi yhteiskuntana tehdä kaikkemme sen eteen, että kiusaamisen kierre saataisiin loppumaan nyt ja tulevaisuudessa.

Jätin aloitteen liikennemelun torjumisesta Kirkkonummella

Suomen valtioneuvosto on asettanut asumiseen käytettävillä alueilla, että melutaso ei saa ylittää ulkona päivisin 55 dB ja öisin 50 dB ohjearvoa. Sisätiloissa vastaavat enimmäistasot ovat taas päivisin 35 dB ja öisin 30 dB. Desibeliasteikko on logaritminen, joten kolmen desibelin nousu kaksinkertaistaa äänenpaineen ja samalla melun.

Tällä hetkellä nämä melurajat ylittyvät kirkkaasti useissa paikoissa Kirkkonummella, ja esimerkiksi Veikkolassa moottoritien pohjoispuolella Perälänjärven asemakaava-alueella melutasot lähentelevät päivän keskiarvon perusteella jopa 70 dB tasoja. Masalan ja Sundsbergin alueella melua taas tuottaa eniten Rantarata ja 51-kantatie, joiden melualueella asuu useita satoja ihmisiä. Pahimmillaan melutasot nousevat asuinkiinteistöjen alueella 60 desibeliin, ja esimerkiksi Masalan terveyskeskus sijaitsee tällä melualueella.

Melutilanne on erityisen huolestuttava Perälänjärven asuinalueella Veikkolassa, jossa melutaso ylittää päivittäin 70 dB tason.

Aloitteessa kunnanvaltuutettu Myllyniemi vaatii, että Kirkkonummen kunta ryhtyy välittömiin toimiin meluongelman korjaamiseksi Veikkolassa: ”Valtio on jo kunnan kanssaan tekemässään sopimuksessa sitoutunut kustantamaan Turun moottoritien Perälänjärven kohdan melusuojauksen täysimääräisesti, eikä meillä ole varaa odottaa Turun oikoradan hankesuunnitelman valmistumista. Meluaita tarvitaan moottoritien pohjoispuolelle nyt eikä 15 vuoden päästä.”

Valtuustoaloitteessa penätään kunnalta myös toimia Masalan ja Sundsbergin alueiden meluongelmien ratkaisemiseksi yhteistyössä Väyläviraston kanssa tavalla, jonka kustannusvaikutus olisi mahdollisimman pieni. Toiveena olisi myös, että kunta kiinnittäisi tulevaisuudessa enemmän huomiota melusuojauksen tarpeeseen uudisrakentamisen yhteydessä ja kartoittaisi paremmin melun aiheuttamia haittoja jo rakennetuilla asuinalueilla.

Melusaasteeseen perehtynyt valtuutettu Markus Myllyniemi muistuttaa, että liikennemelu voi pahimmillaan vaarantaa ihmisten hyvinvoinnin: ”Melusaasteen haittavaikutuksia ovat Euroopan ympäristökeskuksen mukaan mm. kohonnut stressitaso sekä riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin ja jopa heikentyneet lasten kognitiiviset taidot. Kyse ei ole pelkästään vain asuinmukavuudesta, vaan ihmisten terveys voi todellakin olla vaarassa.”

Mopojen ja mönkkärien hurjasteluun pitää puuttua

Korona-aika hiljensi lähiympäristömme, kun lentokoneet eivät enää lentäneet taivaalla ja ihmisten työmatkaliikenne väheni etätyön seurauksena merkittävästi. Yksi melun lähde ei kuitenkaan kadonnut mihinkään, ja ainakin oman kokemukseni mukaan peräti lisääntyi viime keväänä. Tämä meteli on varmasti jokaiselle kirkkonummelaiselle tuttu viritettyjen mopojen päristely, joka linnunlaulun tavoin tuntuu olevan kaupunkiympäristön dominoiva kutsuhuuto.

Kaupasta ostettu lait ja määräykset täyttävä mopo on monelle portti itsenäisyyteen ja tärkeä liikkumisväline esimerkiksi kodin ja koulun välillä. Virittämätön ja äänenvaimentimella varustettu mopo ei aiheuta merkittävää melua, eikä ole haitaksi ajajan ympäristölle. Uudenmaan poliisin mukaan surullinen totuus kuitenkin on, että lähes joka ikinen heidän kohtaamansa mopo on jollain tapaa viritetty.

Nuorten käsissä mopot viritetään kulkemaan nopeammin ja äänekkäämmin, mikä johtaa liikenteen vaaratilanteisiin ja merkittäviin meluhaittoihin. Mopot ovat syystä rajoitettu kulkemaan 45 km/h, sillä niiden rakenteellinen lujuus ei ole suunniteltu korkeammille nopeuksille. Riski joutua vakaviin onnettomuuksiin nousee myös eksponentiaalisesti nopeuden mukana, eivätkä mopoilijan kypärä tai mopo itsessään riitä suojelemaan kuskia mahdollisessa kolaritilanteessa.

Teini-ikäinen murrosiän keskellä oleva nuori on kuitenkin harvemmin valmis noudattamaan sääntöjä, ja suora käskyttäminen ylempää johtaa vain kovempaan kapinointiin. Sen sijaan, meidän tulisikin keskittyä rakentavaan ja positiivisluonteiseen keskusteluun, johon ottaisimme myös nuoret mukaan.

Kaiken kaikkiaan meidän tulisi ryhtyä nähdäkseni kolmeen toimenpiteeseen tilanteen helpottamiseksi:

  • Poliisin resursseja puuttua liikenneturvallisuuteen liittyviin tehtäviin tulisi kasvattaa.
  • Rakentavan keskustelun paikkoja poliisin, nuorten ja vanhempien välillä pitäisi lisätä. Fasilitaattoreina tällaisille liikenneturvallisuuteen keskittyville keskusteluille voisivat olla esimerkiksi kuntamme yläasteiden tutut opettajat sekä rehtori ja kolmannen sektorin toimijat kuten koti- ja kouluyhdistykset.
  • Nuorille pitäisi tarjota myös luvallisia paikkoja mopolla ajoon taajama-alueiden ulkopuolella. Kirkkonummella ajoratoja voisi olla esimerkiksi keskustassa, Veikkolassa ja Masalassa.

Toimista kaksi viimeistä ovat selkeästi kuntatasoisia, joihin pystymme vaikuttamaan välittömästi. Poliisin resurssien lisääminen on kuitenkin hallitustasoinen toimi, johon me luottamushenkilöt emme juurikaan voi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vaikuttaa. Tulen ainakin omalta osaltani ajamaan vuorovaikutusta paikallisen nuorison kanssa erilaisten keskustelutilaisuuksien kautta. Nuorten omat aloitteet luvallisten ajopaikkojen perustamiseksi asutettujen alueiden ulkopuolella ovat myös äärimmäisen kannatettavia.

Olen varma, että selviämme tästäkin ongelmasta yhteisönä yhteistyön ja -ymmärryksen kautta. Meistä jokaisella on oikeus hiljaiseen ja rauhalliseen ympäristöön, ja tämän oikeuden kunnioittaminen pitäisi olla kaikille itsestään selvää.