Minun sisällissotani

Sisällissota on edelleen lähes vuosisata sen päättymisen jälkeen suomalaisille raskas puheenaihe. Se jakaa kansaa kahteen leiriin sekä sen tulkinnan että mielipiteen pohjalta. Oliko kyseessä punakapina vai pikemminkin vapaussota? Tähän kysymykseen ja moneen muuhunkaan ei ole yksiselitteistä tai oikeaa vastausta. Me kaikki haluamme selittää sisällissodan tapahtumat meidän omalla tavallamme. Minun tarinani on tämä.

Lähes päivälleen sata vuotta sitten saksalainen Ostsee-divisioona teki maihinnousun Hankoniemeen tavoitteenaan päihittää Etelä-Suomea keväällä hallinnut puna-armeija. Saksalaisten vierailu Suomessa oli jopa valkoiselle johdolle kaikkea muuta kuin tervetullut, ja ilmassa leijui vahva opportunismin lemu.
Ostsee-divisioonaan kuului nuorehko ja innokas saksansuomalainen Erich Arnicke niminen sotilas, joka oli saanut tulikasteensa ensimmäisessä maailmansodassa itärintamalla Venäjää vastaa. Hänet oli kuitenkin pian kotiutettu hänen saamansa vakavan vamman vuoksi, ja sota oli ainakin hänen omassa mielessään jäänyt häneltä kesken.

Samaan aikaan Erichin veli Bruno oli hänkin palannut itärintaman taistelutantereilta kotisuomeensa Neuvosto-Venäjän kanssa saavutetun tulitaukosopimuksen jälkeen. Sodassa karaistuneen miehen lähes ensimmäinen vaisto oli tarttua uudelleen aseisiin ja liittyä paikallisen suojeluskunnan taisteluun puna-armeijaa vastaan.

Nämä molemmat miehet ovat minulle sukua: Bruno on isoäitini isoisä ja Erich isoäitini isosetä. Vaikka en ehkä allekirjoitakaan miesten tekoja sisällissodassa ja ajatusmaailmamme eivät voisi olla yhtään kauempana toisistamme, on kiistämätön tosiasia, että olemme lopulta samaa lihaa ja verta.

Brunon taistelut sisällissodassa loppuivat jo Tampereen valtaukseen, mutta Erich jatkoi sodassa aina sen viimeisiin päiviin saakka. Hangosta Ostsee-divisioona jatkoi voittojen saattelemana pitkin Hyvinkään rautatietä aina Nummelaan asti, missä he kohtasivat punaisten osalta todella raskasta vastarintaa. Taistelujen yhteydessä paikallisia punaisia joukkoja vahvistivat kaartilaiset Karkkilasta, Kirkkonummelta ja Veikkolasta.

On pelottavaa ajatella, mitä Erich olisi tässä tilanteessa tehnyt. Jos olisin syntynyt sata vuotta aiemmin, olisin lähes varmasti ollut mukana noissa vahvistusjoukoissa, jotka saapuivat Nummelaan. Jos harjun yhdellä puolella olisin ollut minä ja toisella hän, olisiko hän ampunut? Olisinko minä ampunut?

Onneksi tämä on yksi kysymys, johon minun ei tarvitse vastata. 2000-luvulla syntyneenä suomalaisena olen ollut etuoikeutettu, ettei minun tarvitse tehdä tuota valintaa tai edes yrittää löytää vastausta tuohon kysymykseen. Samalla on myös tärkeää, ettei kukaan tuleviin sukupolviin kuuluvista joudu yrittämään löytämään vastausta tähän makaaberiin kysymykseen.

Tähän mahdottomaan kysymykseen ei nimittäin ole yhtään oikeaa vastausta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s