Uusmaalaisena kuntapäättäjänä on usein todella vaikea asettua savolaisen kollegani saappaisiin. Ne lainalaisuudet, jotka pätevät kotikunnassani Kirkkonummella, eivät välttämättä toimi samoin Rautavaarassa tai Rääkkylässä.  Vuoden 2017 tilastokeskuksen kuntatilaston mukaan kaikki sisämaan kymmenen rikkainta kuntaa löytyvät Uudeltamaalta, kun taas kymmenen köyhintä sijaitsevat kaikki Itä-Suomen neljässä eri maakunnassa.

Suomi on siis luokkayhteiskunta – ainakin ihmisen asuinpaikan perusteella katsottuna. Savon pahimmissa kriisikunnissa väestö katoaa satojen asukkaiden vuosivauhtia ja eläkeläiset muodostavat reilusti yli puolet koko kunnan väkiluvusta. Nuorilla ei yksinkertaisesti ole koulutuksen, tulotason ja työn puolesta mahdollisuuksia rakentaa enää samanlaista elämänkaarta pienessä kotipitäjässään kuin heidän isovanhemmillaan. Pikkupaikkakunnille jäävätkin lopulta vain eläkeläiset, joiden kustannuksia kuntataloudelle ei jää kunnanjohtajan lisäksi kovin moni palkansaaja jyvittämään.

Varsinaista viisasten kiveä ongelman ratkaisemiseksi ei ole. Syntyvyyden lasku ja maaseudun taantuminen ovat molemmat valitettavia globaaleja trendejä, joita emme pienenä kansana voi täysin pysäyttää. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, ja vaikka ongelmaa ei voidakaan täysin ratkaista, voidaan sitä ainakin lieventää.

Itä-Suomen maakuntien yhteisessä maakuntasuunnitelmassa vuosille 2019-2020 ne asettavat itselleen todella kunnianhimoisen tavoitteen: seuraavan kymmenen vuoden aikana alueesta pitäisi tehdä Suomen yrityspositiivisin ja nopeimmin kansainvälistyvä maanosa.  Tavoitteellaan Itä-Suomen maakuntaliitot osuvat naulankantaan; jotta ne voivat menestyä tulevaisuuden Suomessa, tulee niiden elinvoiman tulla maakunnasta itsestään, eikä pelkästään tulonsiirtoina muualta Suomesta.

Tulevaisuuden kehittyvien maakuntien Suomessa toimitaan siis yhdessä mutta samalla myös erikseen. Kuntien ja maakuntien pitää pyrkiä kehittämään omaa elinkeinorakennettaan ja houkuttelemaan alueelleen uusia yrityksiä, eikä pelkästään luottaa, että kuntatalouden pelastaa jokavuotinen rahasäkki etelästä. Maakuntien Suomi voi nimittäin tulevaisuudessa olla ainakin minun mielessäni entistä elinvoimaisempi, teknologiapositiivisempi ja houkuttelevampi kuin koskaan aikaisemmin, mutta vain ja ainoastaan silloin, jos se todella uskaltaa katsoa eteenpäin ja tarttua tuumasta toimeen