Mieleeni on ikuisesti syöpynyt yksi yläasteen historiantunti, jolloin lähes kuusikymppinen opettajamme totesi kovin itsevarmasti, että Venäjä olisi vuoteen 2020 mennessä sekä NATOn jäsen että EU:n kiinteä yhteistyökumppani. Näin jälkiviisaana olisi helppo todeta, että opettajani käyttäytyi naiivisti, mutta vuonna 2011 Euroopan tulevaisuus näytti huomattavasti nykyisempää valoisammalta.

Huolimatta vuonna 2008 käydystä Georgian sodasta näytti tosiaan siltä, että heikentyvä Venäjä lähentyisi entistä kiinteämmin Euroopan Unionia, ja pyrkisi luomaan voimablokin tämän kanssa haastaakseen nopeasti teollistuvat Aasian tiikerit.

Lopputulos oli kuitenkin kaikkea muuta. Sen sijaan, että olisimme Chamberlainia lainaten saaneet rauhan Eurooppaan, olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa uusi kylmä sota on päivä päivältä lähempänä. Samaan aikaan eurooppalainen yhtenäisyys on uhattuna, kun EU-vastaisuus saa jatkuvasti enemmän kannatusta, ja demokraattiset perusperiaatteet eivät ole enää itsestäänselvyys edes unionin sisällä.

Sama äärioikeiston uudelleennousu, joka on ravistellut Eurooppaa viimeiset puoli vuosikymmentä, siivitti Yhdysvalloissa valtaan supernaiviin Donald Trumpin, joka tuntuu viis veisaavan ulko- ja sisäpolitiikan yhteisistä pelisäännöistä. Hänelle kaikki, mikä ei ole hänen omien etujensa mukaista, on yksinkertaisesti #baddeal.

Aikaisemmin heikkenevän Venäjän näkökulmasta asiat eivät kuitenkaan voisi olla paremmin. Eurooppalainen hajaannus tarkoittaa heikompaa vastustajaa naapurissa ja ystävämielinen b-luokan presidentti Yhdysvalloissa pitää samalla maailmanpoliisin aisoissa. Edes NATOn turvatakuut eivät välttämättä ole Putinille kohta este, sillä Trump on viimeksi tänään uhannut vetää Yhdysvallat sotilasliitosta.

Suomalaisten onkin pidettävä huolta siitä, ettei käteemme jää pelkästään Musta-Pekka, kun Trump ja Putin tapaavat ensi viikon maanantaina Helsingissä. Monella tapaa tilanne muistuttaa 20- ja 30-lukuja, jolloin Suomi yritti epätoivoisesti löytää liittolaisia kasvavaa Neuvostoliiton uhkaa vastaan, mutta sai Pohjoismailta ja Itä-Euroopalta pelkkää kylmää kättä.

NATO ei siis tule tulevaisuudessakaan olemaan suomalaisille realistinen vaihtoehto. Liiton toiminta on aina ollut täysin riippuvainen Yhdysvaltojen tarjoamasta tuesta ja intresseistä Euroopassa, mutta nykytilanteessa molemmat tuntuvat olevan yhden twiitin päästä menetetystä. Eurooppalainen armeija on tässä vaiheessa ainoa turvatakuu, jonka Suomi voi saada, mutta ainakaan tällä hetkellä sitä eivät Suomen lisäksi tue muut EU-maat kuin Ranska ja Itävalta.

Halusimme siis tai emme, Suomen ja Euroopan tulevaisuus päätetään ainakin jossain määrin ensi maanantaina. Niinistön ja muiden diplomaattien on paras pysyä valppaana, sillä pahimmassa tapauksessa Helsingissä luodaan uusi kassakaappisopimus, jossa Baltian maat ja Suomi kuuluu erään Vladimir Vladimirovitch Putinin valtapiirin.