Vihreä alue- ja kunnanvaltuutettu Kirkkonummelta

Päästöhyvittäminen on nykypäivän anekauppaa

Keskiajalla katolinen kirkko myi innokkaasti aneita syntisille uskovaisille. Homman juju oli yksinkertainen: synteihin sortunut ihminen saattoi ostaa rahaa vastaan lievityksen, joka lyhentäisi hänen viettämää aikaa helvetin tulissa. Aneet tekivät kauppansa, sillä kaikki uskovaiset halusivat luonnollisesti viettää mahdollisimman lyhyen aikaa Luciferin tulien kärvennettävänä ja saada synninpäästön tekemistään vääryyksistä. Lopulta anekaupasta luovuttiin protestanttisen reformaation vanavedessä, mutta aneiden henki jäi kuitenkin elämään. Me kaikki tunnemme jossain määrin itsemme syntisiksi, ja olemme valmiit tekemään mitä tahansa poistaaksemme sen syyllisyyden kiven sydämeltämme.

Nykypäivänä emme tunne syyllisyyttä kiroilusta tai ylensyönnistä, vaan nykypäivän syntejä ovat hiilidioksidipäästöjä tuottavat teot kuten autolla ajo ja lihansyönti. Ilmastonmuutoskrapulan aikakautena uusia aneita ovat päästöhyvitykset ja -kompensaatiot, joilla ihminen pystyy puhdistamaan omatuntonsa ostamalla rahalla osuuksia hiilidioksidia sitovista sekä vähentävistä projekteista. Aivan kuten aneidenkin kanssa päästöhyvityksetkään eivät paranna maailmaa; päinvastoin ne mahdollistavat ihmisille vielä tulevaisuudessakin sen elämäntyylin, joka on nyt tuonut meidät maailmanlopun partaalle.

Ensimmäinen ongelma päästöhyvityksien kanssa liittyy niiden kauppaajaan ja käyttötarkoitukseen. Ostaessasi päästöhyvityksiä saatat tukea uudelleenmetsittämistä Ugandassa tai ekologisempia jätteenhävitysratkaisuja Brasiliassa. Osa projekteista onnistuu mutta suuri osa ei. Samalla projektit saattavat pikemminkin häiritä paikallisia asukkaita heidän auttamisensa sijaan ja pahimmillaan ajaa heidät ulos heidän kodeistaan.

Toisaalta laskelmat siitä, kuinka paljon päästökompensaatioon liittyvät projektit oikeasti vähentävät hiilidioksidipäästöjä, ovat hyvin vahvasti ilmassa. Jos ostat tonnin päästöhyvityksiä, et välttämättä saa mitä tilaat. Esimerkiksi British Airways on vuodesta 2005 mahdollistanut matkustajilleen päästöjen kompensoinnin, mutta niistä 27 miljoonasta tonnista, jotka heidän koneensa ovat tähän mennessä tuottaneet, on kompensoitu vasta 3000 tonnia eli kokonaiset 0,01% prosenttia suunnitellusta.

Päästöhyvitykset ovat siis lähes yhtä arvottomia kuin keskiaikaiset aneet. Haluamme ajatella, että kirstuun kilahtanut kolikko, auttaa myös meidän sieluamme vilahtamaan taivaaseen. Ilmastonmuutosta ei kuitenkaan ratkaista anekaupalla vaan oikeilla muutoksilla elämäntyyliimme. Tähän asti olemme ajatelleet, että voimme ostaa itsemme ulos jokaisesta pinteestä. Ilmastonmuutoksen luoma maanpäällinen helvetti on kuitenkin paikka, josta kukaan ei rahan, aneiden tai päästöhyvityksien avulla pääse pakoon.

Jaa tämä:
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on reddit
Reddit