Esteettömyys on asia, josta Suomessa puhutaan paljon. Se tarkoittaa meille kaikille erilaisia asioita, mutta suurimmalle osalle, esteettömyys tuo mieleen kuvia pyörätuolirampeista ja invavessoista. Myönnän itsekin, että mielsin asian näin yksiulotteisesti vielä noin vuosi sitten. Kaikki kuitenkin muuttui, kun kunnallisjärjestömme puheenjohtajaksi nousi SDP:n vammaispoliittisen työryhmän sihteeri Hannele ”Hantta” Rauhanen.

Hän sai minut ymmärtämään, että esteettömyys on asia, joka ei koske pelkästään vammaisia vaan meitä kaikkia. Se on asia, joka on sukupuolesta ja sukupolvesta riippumaton. Moni meistä kokee esteettömyyden taloudellisesta viitekehyksestä, ja mielekäs elämä on meille sitä, että tulemme elämässämme toimeen mukavasti. Monet suomalaiset eivät kuitenkaan saa nauttia tästä rahallisesta esteettömyydestä, vaan heidän jokapäiväinen elämänsä on jatkuvaa taistelua.

Samalla, kun leipäjonot pitenevät, entistä suurempi joukko suomalaisia vanhuksia ei saa tarvitsemaansa lääketieteellistä hoitoa rahanpuutteen takia. Jopa kymmenesosa eläkeläisistä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joutunut valitsemaan ruuan ja heille elintärkeän hoidon välillä. Tämä ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävää missään olosuhteissa – ja vielä vähemmän – suomalaisessa hyvinvointivaltiossa.

Perheissä esteettömyys voi tarkoittaa esimerkiksi lasten viemistä harrastuksiin. Kiertäessäni ovelta ovelle Kirkkonummella, törmäsin äitiin, joka kertoi minulle hyvin surullisen tarinan. Hän oli joutunut kieltämään poikaansa liittymästä paikalliseen jalkapallojoukkueeseen, koska perheellä ei olisi ollut varaa maksaa kalliita sponsorimaksuja ja pelivarusteita. Jossain kotitalouksissa vanhemmat siis joutuvat valitsemaan perheensä ruokkimisen ja lastensa harrastusten välillä – näin siis Suomessa, hyvinvoinnin mallimaassa.

Sotien jälkeinen hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin yhdessä suomalaisella sisulla. Nyt tämä aikaisemmin niin vahva turvaverkko on pala palalta rapistumassa pois. Jos yksikin vanhus jää ilman tälle elintärkeitä lääkkeitään tai ainoakaan lapsi menee illalla nälkäisenä nukkumaan, niin emme elä enää hyvin- vaan pahoinvointivaltiossa.

Meidän demarien motto on tähän asti ollut pitää kaikki mukana, ja tulevana päähallituspuolueena meidän on myös toteutettava tätä missiota. Jokainen suomalainen ansaitsee elää mielekästä ja hyvää elämää. Hyvinvointi ja esteetön elämä ovat lopulta molemmat perusihmisoikeuksia, jotka kuuluvat meille kaikille iästä, säädystä, etnisyydestä tai sukupuolesta riippumatta.