Olen aina mieltänyt Suomen yhdeksi maailman vapaimmista valtioista, joissa voimme luottaa hyvään hallintotapaan ja parlamentaariseen käsittelyyn. Päätökset tehdään asiantuntijoita kuulemalla ja faktatiedon perusteella. Viimeisen vuoden tapahtumat ovat kuitenkin murentaneet tätä käsitystä, ja saaneet minut ymmärtämään, ettei mikään oikeusvaltio ole ikuinen.

Kun sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustalainen varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen päätti lopettaa asiantuntijoiden kuulemisen varsinaisen puheenjohtajan Krista Kiurun ollessa poissa vain 15 minuutin ajan, hän ylitti rajan, jota ei pitäisi ylittää missään demokraattisessa valtiossa. Vaikka jotkut nykyisen hallituksen ministerit vähättelevät tokaisuidensa perusteella koulutettuja ja asiaansa perehtyneitä ammattilaisia, en olisi koskaan uskonut, että joutuisin kansaisena tällaisen poliittisen näytelmän todistajaksi.

Oikeustieteen professori Pauli Rautiainen arvioi myöhään keskiviikkona, että hallituksen sotelausunto tulisi kierrättää vielä ainakin kerran perustuslakilautakunnan kautta, mikäli asiantuntijoiden lausuntoja ei voida kuulla. Jos mietinnön annettaisiin jatkaa suureen saliin nykyisellään, ei puhemiehellä olisi muuta vaihtoehtoa kuin palauttaa se takaisin käsittelyyn. Kaava kuulostaa liiankin tutulta, sillä hallitus yritti jo kerran runnoa tiedustelulait läpi ilman riittävää parlamentaarista valmistelua, ja niiden kohtalo oli päätyä lainsäädännölliseen limboon tämän hallituskauden ajaksi.

Nykytilanne muistuttaa minua erehdyttävästi vuoden 1918 tapahtumista. Sisällissodan jälkeen porvarihallitus halusi runnoa läpi perustuslain, joka olisi tehnyt Suomesta kuningaskunnan. Lakien hyväksymisellä oli kiire, sillä oli selvää, ettei tuleva täysimittainen eduskunta olisi valmis käsittelemään valtiosääntömuutosta. Lapsenkengissään tuolloin vielä ollut parlamentaarinen järjestelmä mahdollisti vallankaappauksen, mutta onneksi nykypäivänä turvanamme säilyy perustuslaki ja parlamentaarinen oppositio.

Kansakuntana olemme nyt risteyskohdassa, jossa voimme joko valita demokratian tai jatkuvasti eskaloituvan flirttailun harvainvallan kanssa. Maamme vahvuus on viimeisen vuosisadan ollut yleinen ja yhtäläinen kansainvalta, jota haluan ainakin itse ylläpitää. Valinta Suomen tulevaisuudesta on kuitenkin lopulta teidän, sillä jokaisella suomalaisella on ääni, jonka hän voi halutessaan tuoda kaikkien kuuluviin.