Vihreä alue- ja kunnanvaltuutettu Kirkkonummelta

Politiikkaa, jonka voin allekirjoittaa

Monet suomalaiset ovat tehneet Lapin lakeuksilla tärkeitä päätöksiä. Tunturivaelluksella on helppo yhtyä luonnon rauhaan, ja pohtia, mikä elämässä oikeastaan on itselle tärkeää. Lähdin itsekin tänä kesänä Lappiin vaikean pulman kanssa, sillä olin jo pitkään miettinyt omaa rooliani yhteiskunnassa ja täällä Kirkkonummella.

Valtuustokuopuksen asema ei ole ollut helppo, ja aikaisempi idealistinen näkemykseni politiikan tekemisestä on ehtinyt murentua jo monta kertaa. Olen aina halunnut tehdä kaikkeni, ja minulle on erityisen tärkeää, että löydän itseni porukasta, jossa jokainen puhaltaa yhteen hiileen. Yhtä lailla haluan varmistaa, että ryhmä, jossa työni teen, toimii täysin avoimesti ja on äänestäjiensä luottamuksen arvoinen.

Meistä jokainen törmää joskus elämänsä aikana risteyksiin, jossa tuntuu valinneen eri polun kuin muut – aikaisemmin niin tutut – ryhmän jäsenet. Näin on myös käynyt minun kohdallani, ja siksi olen päätynyt eroamaan Kirkkonummen SDP:n jäsenyydestä. Valinta ei ollut helppo, mutta lopulta ympäristönsuojelun, avoimuuden ja faktapohjaisen päätöksenteon arvot motivoivat minua valitsemaan poliittisesti toisen suunnan.

Olen jo pitkään ihaillut Vihreiden kykyä toimia sekä Suomessa että kotikunnassani, ja puolueena se onkin tuntunut jo pitkään toiselta kodilta. Onkin siis vain loogista, että jatkan kovaa työtäni jokaisen kirkkonummelaisen hyväksi siinä joukkueessa, jonka koen omakseni.

Tiedän, että Kirkkonummella riittää työnsarkaa tekeville ihmisille. Olen varma, että Vihreät on juuri se katalyytti, jonka voimalla tämän kunnan asiat hoidetaan kuntoon. Tärkeintä kuitenkin on se, että homma hoidetaan loppuun sellaisella tavalla, jonka voin hyvällä omatunnolla allekirjoittaa puumerkillläni.

Jaa tämä:
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on reddit
Reddit