Nokian banaanipuhelin oli kenties yksi yrityksen tunnistettavimmista tuotteista. Sen keltainen ulkomuoto ja lippasuunnittelu on syöpynyt monen suomalaisen sukupolven verkkokalvoille. Lähes vuosikymmenen ajan Suomen valtio sekä useat sen kaupungit kasvoivat täysin riippuvaiseksi Nokiasta ja sen ympärille muodostuneesta teknologiaklusterista sokeasti luottaen, että sen tuoma kasvu olisi ikuista.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja lopulta oli myös tämän pilvilinnan vuoro romahtaa. Nokian mukana katosi kymmeniä tuhansia työpaikkoja, ja samalla Suomen talous koki kolauksen, josta emme vieläkään toipuneet täysin. Romahdus osoitti, kuinka tuhoisasti yhteiskunnan joka osa-alueelle verkottunut teknologiajätti vaikuttaisi sen ympärille rakentuneeseen kansantalouteen. Suomesta oli tullut Nokian myötä kirjaimellinen banaanitasavalta, jonka kohtalo oli sidottu yhden yrityksen osakkeen kehitykseen.

Nyky-yhteiskunnassa poliitikot korostavat usein, että Suomeen tarvitaan uusi Nokian kaltainen vetojuhta, joka nostaa maan talouden suosta. Tätä yritystä on haettu pelialalta ja muualta IT-sektorilta, mutta tähän mennessä mikään firma ei kyennyt täyttämään Nokian jättämää aukkoa.

Aikaisempi kokemus on kuitenkin osoittanut, ettei kaikkien munien kerääminen yhteen koriin ole välttämättä kaikkein järkevin valinta. Kestävää kasvua ei voida rakentaa yksittäisten monoliittien varaan, vaan Suomen tulisi keskittyä tukemaan laajempaa rakennemuutosta, joka tukisi uusien pienien toimijoiden syntyä ja tekisi vanhoista entistä kilpailukykyisempiä esimerkiksi digitalisaation apuvälineitä hyväksikäyttäen.

Suomi on sisämarkkinana pieni, ja on selkeää, että eri alat tulevat jo tämän johdosta keskittymään muutamalle toimijalle. Tästä huolimatta oligopolistiset muutaman yrityksen hallitsemat markkinat ovat yhteiskunnan kannalta kestämättömät. Mikäli yrityksillä ei ole kilpailua, ei niiden tarvitse uudistaa toimintaansa tai tarjota palveluita kilpailukykyisin hinnoin, sillä asiakkaat joutuvat joka tapauksessa käyttämään heidän tuotteitaan vaihtoehtojen puuttuessa.

Suomessa tarvitaan nyt uudistavaa yrityspolitiikkaa, joka suosii pieniä- ja keskisuuria yrityksiä, ja tarjoaa niille kaiken mahdollisen avun ulkomaan markkinoille suuntautumiseen. Totuus on, että emme tarvitse uutta Nokian kaltaista massiivista jättiä, vaan rakennemuutoksiin helposti sopeutuvan yrityssektorin. Jos luotamme jälleen kerran vain yhden firman menestystarinaan, päädymme taas tilanteeseen, jossa Suomen talous on banaanivaltion tapaan rakennettu yhden pyhällä hengellä pystyssä pysyvän korttitalon varaan, jolla on enemmän valtaa kuin kuudella miljoonalla äänestäjällä.