Vihreä alue- ja kunnanvaltuutettu Kirkkonummelta

Rahat vai henki? – komparatiivinen analyysi Ruotsin ja Suomen toimista koronakriisin torjunnassa

Suomen ja Ruotsin toimet koronakriisin ehkäisemisessä ovat eronneet toisistaan kuin yö ja päivä. Samaan aikaan, kun me olemme valinneet tiukat valtakunnalliset eristystoimet, ruotsalaiset ovat pitäneet yhteiskuntansa melkein täysin auki. Tämän seurauksena Ruotsissa on valitettavasti kuollut tämän kolumnin kirjoitushetkellä satoja ihmisiä, ja maassa on Worldometer-sivuston mukaan väkilukuun suhteutettuna yhdeksänneksi eniten koronavirukseen kuolleita koko maailmassa.

Ruotsissa valinta talouden ja ihmishenkien välillä on siis selkeästi tehty, ja sen tulos on ollut minimoida mahdolliset talouskasvun häiriöt ihmisten terveyden kustannuksella. Kansainvälisen taloustieteen professori Richard Baldwin julkaisi maaliskuun lopussa tähän dilemmaan liittyen tieteellisen analyysin siitä, miten valtioiden tulisi toimia, jotta talouden shokit voidaan mitigoida samalla suojellen kansalaisten terveyttä.

Elvytystoimien avulla koronakriisin aiheuttaman taantuman pituus ja vaikutus voidaan minimoida. Lähde: Baldwin (2020).

Baldwinin analyysi päätyi siihen lopputulokseen, että valtioiden tulisi toimia ennakoivasti ja oikea-aikaisesti, jotta tartuntojen määrä ja kuolleisuus voitaisiin minimoida. Eristämistoimet johtavat kuitenkin väkisinkin taloudelliseen taantumaan, kun kansantalous kohtaa merkittävän tarjonnan sekä kysynnän romahduksen. Valtion tehtäväksi tänä aikana jääkin oheisen kuvion vihreän käyrän mukaisten elvytystoimien avulla pitää tehtaissa ja yrityksissä valot päällä, jotta arkeen voidaan palata kriisin jälkeen mahdollisimman jouhevasti.

Ruotsalaiset viranomaiset ovat kuitenkin toimineet täysin tämän päätelmän vastakkaisesti. Maassa ei vieläkään ole tehty merkittäviä rajoituksia ihmisten arkielämään, ja esimerkiksi ravintoloiden terassit saavat olla edelleen auki. Ruotsi on siis selkeästi valinnut oheisen kuvion punaisella kuvatun muutoskäyrän, ja on priorisoinut talouden ihmishenkien yli. Vain aika näyttää, miten epidemia kohtelee länsinaapuriamme, mutta ohessa esitetty ennuste ei lupaa Ruotsille hyvää.

MaaAsukasluku
1.1.2020
Arvioitu kuolleiden määrä 4.8.2020Kuolemat per capitaKuolemat per miljoona asukasta
Ruotsi10230000183220,001791791
Espanja46940000187310,00040399
Italia60360000211300,00035350
Yhdistynyt kuningaskunta66650000237910,00036357
Yhdysvallat328200000688410,00021210
Suomi55180002290,0000442
Tanska560300016690,00030298
Norja53680008110,00015151
Koronaepidemian tunnuslukujen ennuste huhtikuussa 2020. Lähde: University of Washington / https://covid19.healthdata.org/, luettu 14.4.2020.

Suomi on taas toiminut kriisissä proaktiivisesti, ja pistänyt ihmisten elämän talouden edelle. Oikea-aikaisten elvyttävien toimien avulla voimme estää talouttamme luisumasta kuvion siniselle muutoskäyrälle ja pelastaa mahdollisimman monen ihmisen työpaikan. Samaan aikaan voimme elvytystoimien avulla varmistaa, että kansantaloutemme palaa mahdollisimman nopeasti koronakriisiä edeltäneelle tasolle.

Jaa tämä:
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on reddit
Reddit