Mopojen ja mönkkärien hurjasteluun pitää puuttua

Korona-aika hiljensi lähiympäristömme, kun lentokoneet eivät enää lentäneet taivaalla ja ihmisten työmatkaliikenne väheni etätyön seurauksena merkittävästi. Yksi melun lähde ei kuitenkaan kadonnut mihinkään, ja ainakin oman kokemukseni mukaan peräti lisääntyi viime keväänä. Tämä meteli on varmasti jokaiselle kirkkonummelaiselle tuttu viritettyjen mopojen päristely, joka linnunlaulun tavoin tuntuu olevan kaupunkiympäristön dominoiva kutsuhuuto.

Kaupasta ostettu lait ja määräykset täyttävä mopo on monelle portti itsenäisyyteen ja tärkeä liikkumisväline esimerkiksi kodin ja koulun välillä. Virittämätön ja äänenvaimentimella varustettu mopo ei aiheuta merkittävää melua, eikä ole haitaksi ajajan ympäristölle. Uudenmaan poliisin mukaan surullinen totuus kuitenkin on, että lähes joka ikinen heidän kohtaamansa mopo on jollain tapaa viritetty.

Nuorten käsissä mopot viritetään kulkemaan nopeammin ja äänekkäämmin, mikä johtaa liikenteen vaaratilanteisiin ja merkittäviin meluhaittoihin. Mopot ovat syystä rajoitettu kulkemaan 45 km/h, sillä niiden rakenteellinen lujuus ei ole suunniteltu korkeammille nopeuksille. Riski joutua vakaviin onnettomuuksiin nousee myös eksponentiaalisesti nopeuden mukana, eivätkä mopoilijan kypärä tai mopo itsessään riitä suojelemaan kuskia mahdollisessa kolaritilanteessa.

Teini-ikäinen murrosiän keskellä oleva nuori on kuitenkin harvemmin valmis noudattamaan sääntöjä, ja suora käskyttäminen ylempää johtaa vain kovempaan kapinointiin. Sen sijaan, meidän tulisikin keskittyä rakentavaan ja positiivisluonteiseen keskusteluun, johon ottaisimme myös nuoret mukaan.

Kaiken kaikkiaan meidän tulisi ryhtyä nähdäkseni kolmeen toimenpiteeseen tilanteen helpottamiseksi:

  • Poliisin resursseja puuttua liikenneturvallisuuteen liittyviin tehtäviin tulisi kasvattaa.
  • Rakentavan keskustelun paikkoja poliisin, nuorten ja vanhempien välillä pitäisi lisätä. Fasilitaattoreina tällaisille liikenneturvallisuuteen keskittyville keskusteluille voisivat olla esimerkiksi kuntamme yläasteiden tutut opettajat sekä rehtori ja kolmannen sektorin toimijat kuten koti- ja kouluyhdistykset.
  • Nuorille pitäisi tarjota myös luvallisia paikkoja mopolla ajoon taajama-alueiden ulkopuolella. Kirkkonummella ajoratoja voisi olla esimerkiksi keskustassa, Veikkolassa ja Masalassa.

Toimista kaksi viimeistä ovat selkeästi kuntatasoisia, joihin pystymme vaikuttamaan välittömästi. Poliisin resurssien lisääminen on kuitenkin hallitustasoinen toimi, johon me luottamushenkilöt emme juurikaan voi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vaikuttaa. Tulen ainakin omalta osaltani ajamaan vuorovaikutusta paikallisen nuorison kanssa erilaisten keskustelutilaisuuksien kautta. Nuorten omat aloitteet luvallisten ajopaikkojen perustamiseksi asutettujen alueiden ulkopuolella ovat myös äärimmäisen kannatettavia.

Olen varma, että selviämme tästäkin ongelmasta yhteisönä yhteistyön ja -ymmärryksen kautta. Meistä jokaisella on oikeus hiljaiseen ja rauhalliseen ympäristöön, ja tämän oikeuden kunnioittaminen pitäisi olla kaikille itsestään selvää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: