Vihreä alue- ja kunnanvaltuutettu Kirkkonummelta

Veikkolan kirjastoa ei saa sulkea

On joskus vaikea uskoa, miten paljon yksi rakennus voi kätkeä sisäänsä muistoja. Veikkolaan vuonna 1935 kuntamme ensimmäiseksi suomenkieliseksi kansakouluksi alun perin rakennettu kirjastotalo on nyt kolmen vuosikymmenen ajan toiminut kyläläistemme yhteisenä olohuoneena. Kysy keneltä tahansa veikkolalaiselta, niin saat kuulla, miten kylämme rakkaalla kirjastolla on erityinen paikka hänen sydämessään.

Monille nuorille kirjasto on ollut juuri se paikka, jossa he ovat ensimmäistä kertaa saaneet ilmaista itseään taiteellisesti. Seniorikansalaisille Veikkolan kirjasto on taas tullut tutuksi tapaamispaikkana, jossa yksinäinenkin vanhus voi löytää juttukaverin. Itselleni kylämme kirjasto on ikuisesti painunut mieleen sinä paikkana, jossa innostuin historiasta ja vietin koulupäivien jälkeen tuntikausia hyppien hyllyvälistä toiseen tutkien eri suurmiesten elämää.

Kirjasto on niin paljon enemmän kuin kirjoja; se on paikka oivaltaa sekä kehittää itseään, ja sen merkitystä ihmisten hyvinvoinnille ei voida aliarvioida. Kunnan tuottamista palveluista se lienee yksi kustannustehokkaimmista ottaen huomioon, kuinka läpileikkaavasti se hyödyttää kaikkien elämää ikään tai tulotasoon katsomatta.

Me veikkolalaiset emme halua uutta miljoonia maksavaa kuparipinnoitettua kirjastoa, vaan sen sijaan haluamme, että yhteisömme olohuone säilyy nykyisten vakaiden ja vankkojen kiviseinien suojassa. Paine kuntamme kehittämiseksi on nyt kova, ja sillä tiellä kaikesta vanhasta luopuminen tuntuu olevan muodissa. Suomalainen sananparsikin kuitenkin kertoo, että vanhassa on tosiaan vara parempi. Nykyinen kirjastorakennus on hyvä ja toimiva, eikä sen remontoiminen tulisi edes kovin kalliiksi. Uuden kirjaston rakentaminen on taas hyppy tuntemattomaan, eikä kenelläkään ole oikeastaan ajatusta siitä, kuinka korkeaksi sen kustannukset oikeastaan nousisivat.

Nykypäivän kiireessä on joskus hyvä pysähtyä ja miettiä, kuinka tärkeitä muistot ja perinteet ihmisille oikeastaan ovat. Erityisesti näin koronan keskellä ne luovat tarpeellista vakautta muuten niin epävakaan maailmantilanteen keskellä. Veikkolan kirjasto on tuonut kylämme yhteen ja tuo niin varmasti myös tulevaisuudessa, jos vain saamme pitää tämän kansan talon yhteisenä tapaamispaikkanamme.

Jaa tämä:
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on reddit
Reddit