Vihreä alue- ja kunnanvaltuutettu Kirkkonummelta

Kuntiin tarvitaan lisää nuoria luottamushenkilöitä

Kirkkonummen vihreiden kaksi nuorta kuntavaaliehdokasta Anja Presnukhina ja Markus Myllyniemi haluavat korostaa, miten tärkeää nuorten on osallistua paikalliseen päätöksentekoon äänestämällä ja asettumalla ehdolle tulevissa vuoden 2021 kuntavaaleissa. Presnukhina ja Myllyniemi vetoavat myös kaikkiin kirkkonummelaisiin, että he äänestäisivät nuorta ehdokasta 2021 kuntavaaleissa. 

Nuoret ovat olleet tähän mennessä Kirkkonummen kunnanvaltuustossa erityisen aliedustettuna. 51-paikkaisessa kunnanvaltuustossa on edellisellä kaudella ollut vain kaksi alle 30-vuotiasta valtuutettua, vaikka Kuntaliiton mukaan alle 30-vuotiaiden väestöryhmä kattaa yli neljänneksen koko kunnan asukkaista.

Monelle nuorelle kuntapolitiikka on politiikan eri aloista kaikkein tuntemattomin siitä huolimatta, että siellä tehtävät päätökset näkyvät eniten ihmisten tavallisessa elämässä. ”Kuntapolitiikassa tehdään kaikki nuoria koskevat tärkeät päätökset. Esimerkiksi päätökset nuorten usein käyttämien lähiliikuntapaikkojen, skeittipuistojen ja urheiluhallien osalta tehdään kunnanvaltuustossa ja sen alaisissa lautakunnissa sekä jaostoissa”, toteaa Anja Presnukhina, 18-vuotias Helsingin yliopiston opiskelija ja edellisen kauden nuorisovaltuutettu. 

Valtuustossa sekä muissa luottamustehtävissä nuorilla on myös paljon näkemystä kuntansa asioista laajemmin, ja he voivat hyvin ajaa kaikkien kuntalaisten – eikä pelkästään nuorten – asiaa. Kuntavaaliehdokas Anja Presnukhina huomauttaa, että nuoret ovat eläneet kotipaikkakunnallaan koko elämänsä tai pitkän aikaa, ja tuntevat sen yhtä hyvin kuin omat taskunsa:  ”Monet meistä ovat sydämessämme kirkkonummelaisia, ja tiedämme hyvin, mitä kehityskohteita kuntamme koulutus- ja terveyspalveluissa olisi.”

Vastuu nuorten aktiivisuuden lisäämisestä ei kuitenkaan voi vihreiden nuorten mukaan olla pelkästään nuorten omilla harteilla. ”Huolimatta kovasta työstämme nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi niiden vahvistaminen tuntuu olevan monelle vaikeaa. Teimme vihreän valtuustoryhmän kanssa valtuustoaloitteen nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamisesta, ja se torpattiin kunnanvaltuustossa kovasanaisesti. Tässä olisi selkeästi parannettavaa tulevaisuudessa”, muistuttaa kunnanvaltuutettu Markus Myllyniemi ja jatkaa: ”Meillä nuorilla on paljon sanottavaa ja olisi korkea aika, että saisimme äänemme paremmin kuuluviin kuntatasolla Suomessa.”

Jaa tämä:
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on reddit
Reddit