Nyky-yhteiskunnassa liikevoitto ajaa ihmisen edelle

Raha on hyvä renki mutta harvinaisen huono isäntä. Siitä huolimatta olemme viimeisen puolen vuosikymmenen aikana siirtyneet kollektiivisesti maailmaan, jossa elämäämme ohjaavat talouden kasvuluvut ja bruttokansantuotteen kehitys. Jos kansantaloudella menee huonosti, niin leikkauslistalla ensimmäisenä ovat kansalaisten tukipalvelut. Mikäli talous taas romahtaa rahanahneiden ja isokenkäisten keinottelun takia, kohdistuvat veronkorotukset ensimmäisenä keski- ja pienituloisiin eikä suursijoittajiin.

Hallituspuolue Kokoomus on nyt useaan kertaan todennut, ettei tehostetussa palveluasumisessa asuvien vanhusten kipeästi tarvitsemaan hoitajamitoituksen nostoon ole varaa. Tavallisen kansalaisen hyvinvointiin panostamiseen ei eräiden mielestä ole koskaan riittävästi rahaa, vaikka suomalaisten suuryritysten tukemiseen käytettävien varojen määrä on viime vuosina tasaisesti kasvanut.

Työ- ja Elinkeinoministeriön vuonna 2017 toteuttaman tutkimuksen mukaan vain 11% kaikista yritystuista ovat valtiolle hyödyllisiä. Valtio pistää siis miljardeja euroja kankkulan kaivoon tukiessaan kilpailukyvytöntä liiketoimintaa. Yritystukiin kuuluu myös noin 150 miljoonan euron tuki turpeen energiakäytölle alennetun verokannan kautta. Energialähteenä turve on äärimmäisen epäympäristöystävällinen ja sen kerääminen soilta sekä tuhoaa paikallisia ekosysteemejä että heikentää alueen virkistysarvoa paikallisten asukkaiden näkökulmasta.

Raha kävelee ympäristön yli myös kaivos- ja louhimotoiminnassa, jossa kansainväliset yritykset käyttävät Suomea hyödyksi kuin kehitysmaata. Lupaus työpaikoista, elinvoimasta ja veroeuroista on usein tarpeeksi voitelemaan paikalliset päättäjät, vaikka toiminta jättäisikin jälkeensä vain nettotappion. Dollarinkuvat silmissä on helppo ummistaa silmänsä luonnon ja paikallisten asukkaiden kokemalle tuskalle.

Pienen suomalaisen hyvinvoinnista on helppo leikata, sillä hänellä ei ole takanaan kymmenien lobbareiden verkostoa ja satoja tuhansia euroja, joiden avulla hän voisi nostaa esiin omia ongelmiaan. Hyvän poliitikon pitäisi kuitenkin tajuta jo ilman lobbareiden kuiskutteluakin, että todellinen yhteiskunnallisen pääoman kasvu toteutetaan kansallisen hyvinvoinnin – ei suuryritysten voittojen maksimoinnin – kautta. Samalla kansalaisten tulisi ymmärtää, että yksilöinä he ovat suuryrityksiä heikompia, mutta kansakuntana ja demokraattisina päätöksentekijöinä merkittävästi voimakkaampia.

Ur glömskan

Under de senaste årtionden verkar västra Nyland utanför huvudstadsregionen ha fallit bort från beslutfattarnas kännedom. Det tals ju hur Helsingfors-, Tammerfors- och Åboregionernas betydelse för vårt land ökar ännu snabbare, men inte ett ord nämns om regionerna mellan dessa tre storstäder. Jag tycker att detta har varit väldigt fördärvligt för västra Nyland och att denna utveckling bör förändras. Det är ju ett faktum att urbaniseringen är en av megatrenderna i dagens värld och att vi behöver stärkare och större städer i Finland, men för att blomstra behöver storstäderna också livskraftiga regioner omkring sig. 

Vår hembygd ligger direkt mellan Helsingfors och Åbo. Både Åboleden och kustbanan går genom detta historiskt betydelsefulla högland, men ännu blir regionens ekonomi efter till exempel mellersta Nyland. Orsakerna härtill är mångfaldiga men den viktigaste är att de ovannämnda förbindelserna egentligen inte tjänar dem som bor här. I stället är de framför allt förbindelser mellan den nuvarande och den förra huvudstaden, och i själva verket tillgodoser kustbanan inte ens detta behov. Till följd härav flyttar människor och firmor inte till västra Nyland.

Vad kunde man göra att avhjälpa detta missförhållande? Låtom oss först granska situationen i mellersta Nyland var, som redan nämnt, båda folkmängden och ekonomins livskraftighet är högre än här. Vid stambanan finns det en så kallad bandstad: mindre städer och tätorter följer nästan oavbrutet varandra från Helsingfors till Tammerfors. På banan åker både fjärrtåg och närtåg tätt och den betjänar också områdets firmor med effektiv godstrafik. Man kan inte beskriva kustbanan på samma sätt; närtrafik betjänar effektivt bara Kyrkslätt och Sjundeå, och nuförtiden stannar inte varje fjärrtåg i Karis eller Ingå. Orterna som Veikkola, Lojo, Vichtis och Karkkila ligger helt utanför tågtrafik. Därför stöder jag den så kallade ESA-banan vilken skulle gå från Esbo via Veikkola och Lojo till Salo och skulle både göra fjärrtrafiken mellan Åbo och Helsingfors snabbare och möjliggöra närtrafik till Lojo via Veikkola och Nummela. Därefter kunde man operera en närtågförbindelse mellan Åbo och Helsingfors vilken inte bara skulle betjäna befolkningen vid Kustbanan bättre än fjärrtågen just nu, utan även vore både snabbare och bekvämare än de närtågen vilka opereras nuförtiden. Om Hangö-Hyvinge-banan elektrifierades, kunde en tvärförbindelse också opereras i västra Nyland. Detta skulle också gagna Hangö hamn vilken är en av landets bästa hamn på grund av sitt södra läge. 

Med bättre tågförbindelser blir västra Nyland ett mycket mera attraktivt område för både invånare och firmor. Vid kustbanan, ESA-banan och Hangö-Hyvinge-banan kan utvecklas en bandstad som vid stambanan. Det är ju ett faktum att ännu mera människor kommer att flytta till huvudstads-, Tammerfors- och Åboregionen i framtiden, och därför finns det också mycket tillväxtpotential i västra Nyland. Jag är säkert att västra Nyland kunde vara en av Finlands ekonomiskt och demografiskt starkaste regioner. För att detta mål skall uppnås behövs mycket hårt arbete både på nationella och regionala nivån men jag är säker att vi västnylänningar absolut kan nå det. Leve vår hembygd!

Hei hei hyvinvointivaltio!

Suomalaista hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa alas. Mikään 2000-luvulla vallalla ollut hallitus ei ole suhtautunut yhtä vihamielisesti tasa-arvoista ja hyvinvoivaa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan kuin Sipilän kolmen kopla. Yksityistä, aktivoi ja ulkoista voisi yhtä hyvin olla nykyhallituksen motto, jonka ohjaamana he ryöstävät köyhiltä ja antavat rikkaille.

Sote-uudistuksen piti pelastaa suomalainen hyvinvointivaltio ja tehdä siitä samalla taloudellisesti kestävä. Todellisuudessa toteutuessaan sen tuottamat säästöt katoaisivat maakuntien ja yksityisten yritysten taskuun nopeammin kuin pieru Saharaan. Kaiken lisäksi nämä säästöt pitäisi tehdä sosiaali- ja terveysjärjestelmästä, joka on jo nyt yksi Euroopan ja maailman kustannustehokkaimmista.

Yksityistämisen mantra, jota meille on toitotettu viimeiset neljä vuotta ei ole tuonut säästöjä tai parantanut tavallisen suomalaisen palveluita. Viime päivien ulostulot ovat vain todistaneet, kuinka häikäilemättömiä yksityiset palveluntuottajat voivat oikeastaan olla yrittäessään epätoivoisesti tehdä voittoa. Helsingissä rahaa tehdään lasten kustannuksella luvattomissa päiväkodeissa ja Kristiinankaupungissa vanhuksia käytetään törkeästi hyväksi heidän oman terveytensä ja turvallisuutensa kustannuksella.

Pahimmillaan nämä yksityistämispolitiikan seurauksena vahvistuneet hoitoalan yritykset eivät edes maksa verojaan Suomeen, vaan kirjanpitokikkailun avulla siirtävät valtavia summia osakkeenomistajilleen korkomaksujen kautta. Poliitikot, jotka tukevat toimillaan näitä verokiertoon syyllistyviä yrityksiä, ovat yhtä lailla lianneet kätensä ja ansaitsisivat oppitunnin hyvästä hallintotavasta.

Rapautunut hyvinvointivaltio voidaan vielä pelastaa itsekkäiden poliitikkojen käsistä, mutta elämme nyt ratkaisun hetkiä. Jos neljä seuraavaa vuotta ovat yhtään Sipilän koplan kaltaisia, niin ne peruspilarit, jotka tukevat nykymuotoista suomalaista hyvinvointivaltiota romahtavat. Niiden mukana voimme myös heittää hyvästit niiden tukemalle turvaverkolle, joka on tähän mennessä kouluttanut, ruokkinut ja pitänyt huolta jokaisesta suomalaisesta. Pahoinvointipolitiikalle on nyt annettu mahdollisuus – oliko siis viimein aika kokeilla jotain täysin vastakkaista?

Puolustusministeri Niinistö taistelee väärää sotaa

Neljäkymmentä miljardia. Se tulee olemaan Puolustusvoimien vaatimien hävittäjien kokonaiselinkaarikustannus tulevan 30 vuoden ajalle. Valtiontaloudessa tämä investointi vastaa noin vuoden siirtomenoja, joilla rahoitetaan muun muassa suomalaisten sosiaaliturva. Julkisuudesta voi lukea, kuinka keskustelu koneiden määrästä on jo ikään kuin käyty. Ne, jotka uskaltavatkin väittää vastaan, leimataan välittömästi joksikin pasifistin ja pelkurin väliltä.

Perinteisesti viranomaiset – tässä tapauksessa Puolustusvoimat – antavat pohjaesityksen, jonka pohjalta käydään poliittinen ja parlamentaarinen keskustelu. Näin päätöksenteko toimii demokratiassa, jossa kansanedustajat sekä muut luottamushenkilöt valvovat äänestäjiensä hyvinvointia ja etuja. Nykytilanteessa olemme kuitenkin valmiita sokeasti luottamaan viranomaiseen, joka mahdollisesti haluaa vahvistaa omaa valta-asemaansa yhteiskunnassa.

Hävittäjähankinta on kenties keskeisin ulkopoliittinen päätös, joka Suomessa tullaan tekemään 2020-luvulla. Koneiden alkuperämaa tulee sanelemaan suomalaisten omaa ulkopolitiikkaa ja väkisinkin ajamaan meitä kohti valtablokkien maailmaa. Hornetit tulevat viemään Suomea Yhdysvaltojen syliin, kun taas ruotsalaiset SAAB-hävittäjät olisivat merkittävä askel pohjoismaisen puolustusyhteistyön saralla.

Tulevaisuudessa asymmetrinen sodankäynti tulee valtaamaan lisää alaa, minkä vaikutukset ovat jo nyt näkyvissä Suomessa. Massahyökkäykset ja rintamasodankäynti eivät ole enää yksinkertaisesti nykypäivänä taloudellisesti kannattavia, ja siksi sota onkin siirtymässä hyvin vahvasti verkkoon ja kotirintamalle. Vieraat valtiot vaikuttavat jo nyt Suomen sisäpolitiikkaan ja luovat epävakautta. Samalla kyberhyökkäykset julkisten ja yksityisten tahojen elintärkeitä tietojärjestelmiä kohtaan ovat lisääntyneet huolestuttavalla tavalla.

Päinvastoin kuin puolustusministeri Niinistö aiemmin totesi, Suomen turvallisuutta ei taata sadalla hävittäjällä, vaan lisäämällä sisäisten uhkien torjumiseen tarkoitettuja resursseja. Suomalaisten jokapäiväistä elämää uhkaavat huomattavasti enemmän vieraiden valtioiden rahoittamat ääriryhmät ja modernit asymmetrisen sodankäynnin keinot kuin konventionaalinen sota. Rintamasodankäyntiä ehkäisevät kaikkein parhaiten maailman taloudellinen verkottuneisuus ja uskottavat riippumattomat sotavoimat, joita eivät ohjaa vieraiden valtioiden lobbarit.

Seksuaalirikollisuudesta pitää tehdä johtava teema nykyisellä ja tulevalla hallituskaudella

Kun heräsin sunnuntaiaamuna, voin pahoin. Suomalaisessa yhteiskunnassa olisi helppo ajatella, että yksilöllinen koskemattomuus ja ihmisarvo olisivat asioita, jotka toteutuvat aina ja ikuisesti. Viime päivien poliisin tekemät tiedonannot ovat kuitenkin osoittaneet, että tilanne Suomessa – turvallisuuden mallimaassa – on yhtä lailla vakava.

Kaikki rikokset, jotka kohdistuvat yhteiskunnan heikoimpia kohtaan ovat iljettäviä ja erityisen tuomittavia.  Oulun ja Helsingin rikostutkintojen yhteydessä paljastuneet alaikäisiin kohdistuneet seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset ovat molemmat osoituksia epäonnistuneesta kotouttamispolitiikasta, joka lopulta kulminoituivat kaikkein kamalimmalla mahdollisella tavalla.

Nyt, jos koskaan, meidän on kansana herättävä ja tuomittava kaikki seksuaalirikollisuus, joka yhteiskuntaamme tällä hetkellä vaivaa. Pääministeri Sipilän mukaan Suomessa keskimäärin viisi alaikäistä joutuu seksuaalirikoksen uhriksi joka päivä, joista jokainen on yksinkertaisesti liikaa puhumattakaan 1500 joka ikinen vuosi. Näille uhreille tämä yksittäinen rikkomus heidän koskemattomuuteensa tulee profiloimaan heidän koko elämäänsä ja pahimmillaan tekemään heihin elinikäisen haavan, joka ei parane koskaan.

Laki ja järjestys on palautettava Suomeen uhrien, heidän perheidensä ja meidän kaikkien hyväksi. Eri viranomaisten yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää ongelman ennaltaehkäisemiseksi, ja erityisesti sosiaalityöntekijöiden ja poliisin välistä yhteistyötä on välittömästi parannettava. Poliisin resursseja seksuaalirikosten torjumiseksi sekä ennaltaehkäisemiseksi on myös lisättävä ja ongelmakäyttäytymiseen on puututtava välittömästi ennen kuin se ehtii eskaloitua näin merkittävällä tavalla. Samalla vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneiden rangaistuksia on kovennettava, vaikka se ei yksinään olekaan ratkaisu näin laaja-alaiseen ongelmaan.

Suomi on nyt risteyksessä, jossa voimme joko valita toimettomuuden tai rehellisesti puuttua yhteiskuntaamme vaivaavaan ongelmaan. Varmaa kuitenkin on, että tilanne ei itsestään tule paranemaan yhtään. Jos emme aktiivisesti puutu ongelmakäyttäytymiseen, tulee ongelma vain pahentumaan. Seksuaalirikoksista pitää tehdä merkittävä teema seuraavalla hallituskaudella, johon samalla tulee saada konkreettinen ratkaisu.

Jokainen suomalainen ansaitsee elää turvallista elämää tämän iästä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta tai etnisyydestä huolimatta. Seksuaalinen, henkinen ja fyysinen koskemattomuus ovat perusihmisoikeuksia, jonka jokaisen toimivan hallituksen ja valtion pitää pystyä tarjoamaan omille kansalaisilleen.

Suomi on kaivosyhtiöiden kehitysmaa

Tarina on meille kaikille tuttu. Ulkomainen kaivosyhtiö saapuu pieneen kuntaan tai kaupunkiin ja lupaa sen asukkaille kaiken maan ja taivaan väliltä. Tarjolla on työpaikkoja ja elinvoimaa, joista vain harva sisäsuomen hiljentyvä pitäjä voi kieltäytyä. Kymmenen vuoden ajan kaikki on hyvin; kaivoksen toiminta käynnistyy, useat kyläläiset saavat työpaikan ja kunnan virkamiehet voivat taputella toisiaan selkään. ”Näin se meidänkin kuntamme pelastui,” hymistelee kunnanjohtaja hiljaa.

Kaivosyhtiö ei ole kuitenkaan kiinnostunut paikallisten ihmisten hyvinvoinnista. Heti, kun malmisuoni on ehtynyt, katoavat kaivosautot sekä kaivinkoneet ja niiden mukana myös työpaikat. Jäljelle jäävät vain toiminnan aiheuttamat ympäristötuhot, jotka joudutaan lopulta korjaamaan verovaroin valtion toimesta.

Kaivokset tuottavat kiistämättä työpaikkoja alueelleen ja saattavat pitää muuten uppoavan kunnan pinnalla vielä muutaman vuoden ajan. Niiden taloudelliset hyödyt kuitenkaan eivät kuitenkaan ulotu kauas paikallisyhteisöä edemmäs, sillä kaivostoimintaa harjoittavat yhtiöt maksavat harvoin verotulojaan Suomeen. Finnwatchin raportin mukaan valtiolta on jäänyt saamatta vuosien 2014-2017 välillä miljardien verotulot kaivosyhtiöiden verokikkailun takia. Samalla pitkällä aikavälillä paikallisyhteisön talouden kestävyys saattaa itse asiassa heikentyä kaivoksen saapuessa paikkakunnalle, kun julkisiin palveluihin ja infrastruktuuriin tehdyt investoinnit lankeavat maksettavaksi kaivoksen poistuttua paikkakunnalta.

Avolouhosten ja rikastamisaltaiden ympäristöön jättämät haavat ovat vielä kenties taloudellisia jälkiä suuremmat. Puutteelliset ympäristövaikutusten arvioinnit ja ennakoivat toimenpiteet johtavat lähiympäristön tuhoutumiseen ja laskuvedessä olevien vesistöjen saastumiseen. Kaivokset tuhoavat siis pahimmillaan mahdollisuuden harjoittaa syrjäalueiden elinkeinoelämän kannalta tärkeitä elinkeinoja kuten turismia, maanviljelystä ja kalastusta.

Ongelma kumpuaa Suomen aataminaikaisesta valtaus- ja kaivoslaista. Nykyisellään se antaa kaivosyhtiöille lähes vapaat kädet valtausoikeuksiin riippumatta asukkaiden, mökkiläisten tai ympäristön vastalauseista. Yksinkertaisin tapa nykyisen lain puutteiden ratkaisemiseksi olisi kaivoslain täydellinen uusiminen, joka saattaisi kaikki kaivannaiset valtion omistukseen. Valtio voisi huutokaupata hyödyntämisoikeuksia eteenpäin, ja samalla varmistaa, että osa kaivannaisten myyntituloista ohjataan haittaveron kautta maaseudun kehittämiseen ja ympäristönsuojeluun.

Suomalaisten identiteetti on aina perustunut luontoon. Jo esi-isämme ymmärsivät sen suojelun merkityksen ja pitivät aina hyvää huolta siitä, ettei maata hyödynnetty kestämättömällä tavalla. Vaikka lyhyet liikevoitot ja kvartaalitalous saattavatkin houkutella meitä lähtemään mukaan kaivosbuumiin, emme voi antaa kansainvälisten yhtiöiden kohdella Suomea ja sen luontoa kehitysmaana, jota he voivat hyödyntää mielensä mukaan. Tulevaisuuden talous perustuu puhtaaseen veteen ja puuhun, jota maamme on vuosisadat ollut täynnä. Meidän on varmistettava, että Suomi pysyy jatkossakin vihreän kullan kotimaana.

Meistä jokainen on lahjan arvoinen

Jossain Suomen metsissä kasvaa vahva kaksimetrinen joulukuusi, joka jonain päivänä koristaa eduskuntatalomme aulaa. Näen vain mielessäni, kuinka kuusi on valaistu mitä kauneimmin kynttilöin ja koristettu mitä kauneimmalla ja kirkkaimmalla joulutähdellä, joka osoittaa maamme tulevaisuuden tuleville vuosikymmenille. Kuusen alla on monia joulupaketteja – eri ikäisiä, kokoisia ja muotoisia – joista jokainen, on tarkoitettu meidän maamme asukkaille.

Tämä tulevaisuuden kuusi ei kuitenkaan ole vielä täysikasvuinen eikä saavuta täyttä komeuttaan, mikäli sitä ei hoideta ja kasvateta asianmukaisesti. Puu kasvaa vuodessa vain 20 senttiä, ja sen tähden sen vierellä seisoo myös muita pienempiä kuusia, jotta saisimme joka vuosi ihastella joulupuuta maamme paraatipaikalla.

Valtiontalous – samoin kuten metsänhoito – vaatii pitkäjänteisyyttä, suunnitelmallisuutta ja ennen kaikkea vakaata kättä. Mikäli haluamme kaataa kuusen joka vuosi, tulee meidän olla valmiita tekemään joskus vaikeitakin päätöksiä. Hyvä metsänomistaja tietää aina jo etukäteen, milloin metsää harvennetaan ja milloin sinne istutetaan. Suunnitelma on siis kaikki kaikessa tulevaisuuden jatkuvuuden varmistamiseksi.

Maana meidän on myös jatkuvuuden lisäksi tuotettava ja tarjottava kansalaisillemme hyvinvointia. Tämä hyvinvointi ei kuitenkaan saa rajoittua ihmisen iän, säädyn, tulotason, tai sukupuolen perusteella vaan kuuluu kaikille. Jokainen suomalainen ansaitsee edes yhden joululahjan vuodelle 2019 riippumatta tämän yhteiskunnallisesta asemasta.

Vaikka tulevaisuuden haasteet saattavatkin tuntua mahdottomilta ja ylitsepääsemättömiltä, on lohduttavaa ajatella, että me rakennamme tätä maata yhdessä. Kenenkään ei pitäisi olla Suomessa yksin, vaan jokaisen meistä tulisi olla toinen toistemme tukena.

Kun siis tarvomme tulevaisuudessa puolimetrisessä lumihangessa kaatamaan meidän yhteistä joulupuutamme, voimme kävellä toinen toistemme jalanjäljissä ja kantaa kuusen takaisin kaikkien hartioilla. Eduskuntatalon aulassa pystytämme sen puun yhdessä ja koristelunkin hoidamme kaikkien lempiväreillä. Kuusen alla on monia joululahjoja, mutta ne kaikki olemme paketoineet yhdessä – tillsammans ketään suomalaista unohtamatta.

Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta!