Veikkolan kirjastoa ei saa sulkea

On joskus vaikea uskoa, miten paljon yksi rakennus voi kätkeä sisäänsä muistoja. Veikkolaan vuonna 1935 kuntamme ensimmäiseksi suomenkieliseksi kansakouluksi alun perin rakennettu kirjastotalo on nyt kolmen vuosikymmenen ajan toiminut kyläläistemme yhteisenä olohuoneena. Kysy keneltä tahansa veikkolalaiselta, niin saat kuulla, miten kylämme rakkaalla kirjastolla on erityinen paikka hänen sydämessään.

Monille nuorille kirjasto on ollut juuri se paikka, jossa he ovat ensimmäistä kertaa saaneet ilmaista itseään taiteellisesti. Seniorikansalaisille Veikkolan kirjasto on taas tullut tutuksi tapaamispaikkana, jossa yksinäinenkin vanhus voi löytää juttukaverin. Itselleni kylämme kirjasto on ikuisesti painunut mieleen sinä paikkana, jossa innostuin historiasta ja vietin koulupäivien jälkeen tuntikausia hyppien hyllyvälistä toiseen tutkien eri suurmiesten elämää.

Kirjasto on niin paljon enemmän kuin kirjoja; se on paikka oivaltaa sekä kehittää itseään, ja sen merkitystä ihmisten hyvinvoinnille ei voida aliarvioida. Kunnan tuottamista palveluista se lienee yksi kustannustehokkaimmista ottaen huomioon, kuinka läpileikkaavasti se hyödyttää kaikkien elämää ikään tai tulotasoon katsomatta.

Me veikkolalaiset emme halua uutta miljoonia maksavaa kuparipinnoitettua kirjastoa, vaan sen sijaan haluamme, että yhteisömme olohuone säilyy nykyisten vakaiden ja vankkojen kiviseinien suojassa. Paine kuntamme kehittämiseksi on nyt kova, ja sillä tiellä kaikesta vanhasta luopuminen tuntuu olevan muodissa. Suomalainen sananparsikin kuitenkin kertoo, että vanhassa on tosiaan vara parempi. Nykyinen kirjastorakennus on hyvä ja toimiva, eikä sen remontoiminen tulisi edes kovin kalliiksi. Uuden kirjaston rakentaminen on taas hyppy tuntemattomaan, eikä kenelläkään ole oikeastaan ajatusta siitä, kuinka korkeaksi sen kustannukset oikeastaan nousisivat.

Nykypäivän kiireessä on joskus hyvä pysähtyä ja miettiä, kuinka tärkeitä muistot ja perinteet ihmisille oikeastaan ovat. Erityisesti näin koronan keskellä ne luovat tarpeellista vakautta muuten niin epävakaan maailmantilanteen keskellä. Veikkolan kirjasto on tuonut kylämme yhteen ja tuo niin varmasti myös tulevaisuudessa, jos vain saamme pitää tämän kansan talon yhteisenä tapaamispaikkanamme.

Kuka auttaisi kiusattua?

Viimeaikaisia uutisia lukiessa meitä monia on varmasti järkyttänyt Vantaalla tapahtunut kiusaamistapaus, joka lopulta eskaloitui rikolliseksi pahoinpitelyksi. Tällaiset tapaukset vetävät ihmisen sanattomaksi, ja saavat ainakin minut miettimään, miten koululaitoksemme on voinut sallia tilanteen kehittymisen näin pahaksi. Kouluympäristön tärkein tehtävä on olla turvallinen ympäristö, johon lapsen on ilo tulla. Tässä ja lukemattomissa muissa tapauksissa ympäri Suomea siinä on kuitenkin epäonnistuttu.

Toisen ihmisen koskemattomuuteen kajoaminen – oli se sitten henkistä tai fyysisistä – on aina väärin, ja johtaa pahimmillaan elämänmittaisiin seurauksiin, kun kiusaamisen jättämät arvet kulkevat kiusatun mukana vielä koulu-urankin jälkeen. Kiusaamisen aiheuttamat välittömät fyysiset oireet ovat myös todellisia, ja tutkimusten mukaan uhrit voivat kärsiä esimerkiksi univaikeuksista, pahoinvoinnista ja päänsäryistä.

Ottaen huomioon kiusaamisen vakavuuden ja sen todellisuuden, että joka kymmenes koululainen kokee joutuneensa kiusatuksi, voisi helposti luulla, että opettajat puuttuvat koulukiusaamiseen välittömästi. Mannerheimin lastensuojeluliiton tekemän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa opettajista kuitenkin kokee kiusaamiseen puuttumisen vaikeaksi, eivätkä he koe resurssiensa riittävän ongelmaan ratkaisemiseksi.

Mitä kiusaamiselle voitaisiin siis tehdä? On selkeää, että kiusaamistapauksiin puuttuminen vaatii lisää resursseja opettajilta ja kouluilta, mutta myös uskallusta muilta oppilailta, jotka todistavat kiusaamista. Opettajia ja oppilaita ei voida kuitenkaan jättää yksin tämän vaikean tehtävän kanssa, ja olisikin paikallaan, että kouluihin palkattaisiin erityisiä koulupedagogeja ja -nuorisotyöntekijöitä, joiden yksi tehtävänkuvan osa olisi erityisesti kiusaamiseen puuttuminen.

Kouluissa tarvitaan myös vahvaa johtajuutta, sillä lapset ja nuoret hakevat tässä formatiivisessa elämänvaiheessa mallia yläpuolelta. Hyvät opettajat ovat emotionaalisesti oppilaiden tukena, mutta samaan aikaan pitävät yllä järjestystä. Päivittäisissä kohtaamisissaan oppilaiden kanssa opettajien tulisi myös ennakoivasti puuttua kiusaamistapauksiin, ja estää niiden eskaloituminen liian pitkälle.

Vanhempien on myös oltava aktiivisesti läsnä lastensa kasvatuksessa, eikä vastuuta tästä voi vierittää täysin koulun hartioille, kuten nykyään joissain tapauksissa käy. Vaikka yhteiskunnan rooli onkin tukea vanhempia lastenkasvatuksessa, on moraalikäsityksen ja muiden kunnioittamisen opettaminen pohjimmiltaan heidän tehtävänsä. Tilanteissa, joissa lapsi syyllistyy kiusaamiseen, tulisi heidän selvittää, miksi heidän lapsensa haluaa muille pahaa.

Vaikka tilastot ovat osoittaneet, että kiusaaminen on viime aikoina vähentynyt, niin yksikin tapaus on liikaa. Kouluun menemisen ei tulisi olla ahdistavaa tai pelottavaa kenellekään, vaan sen sijaan oman oppilasyhteisön pitäisi olla turvasatama ja kasvuympäristö nuoruuden muuten niin epävakaiden vuosien keskellä. Meidän tulisi yhteiskuntana tehdä kaikkemme sen eteen, että kiusaamisen kierre saataisiin loppumaan nyt ja tulevaisuudessa.

Mopojen ja mönkkärien hurjasteluun pitää puuttua

Korona-aika hiljensi lähiympäristömme, kun lentokoneet eivät enää lentäneet taivaalla ja ihmisten työmatkaliikenne väheni etätyön seurauksena merkittävästi. Yksi melun lähde ei kuitenkaan kadonnut mihinkään, ja ainakin oman kokemukseni mukaan peräti lisääntyi viime keväänä. Tämä meteli on varmasti jokaiselle kirkkonummelaiselle tuttu viritettyjen mopojen päristely, joka linnunlaulun tavoin tuntuu olevan kaupunkiympäristön dominoiva kutsuhuuto.

Kaupasta ostettu lait ja määräykset täyttävä mopo on monelle portti itsenäisyyteen ja tärkeä liikkumisväline esimerkiksi kodin ja koulun välillä. Virittämätön ja äänenvaimentimella varustettu mopo ei aiheuta merkittävää melua, eikä ole haitaksi ajajan ympäristölle. Uudenmaan poliisin mukaan surullinen totuus kuitenkin on, että lähes joka ikinen heidän kohtaamansa mopo on jollain tapaa viritetty.

Nuorten käsissä mopot viritetään kulkemaan nopeammin ja äänekkäämmin, mikä johtaa liikenteen vaaratilanteisiin ja merkittäviin meluhaittoihin. Mopot ovat syystä rajoitettu kulkemaan 45 km/h, sillä niiden rakenteellinen lujuus ei ole suunniteltu korkeammille nopeuksille. Riski joutua vakaviin onnettomuuksiin nousee myös eksponentiaalisesti nopeuden mukana, eivätkä mopoilijan kypärä tai mopo itsessään riitä suojelemaan kuskia mahdollisessa kolaritilanteessa.

Teini-ikäinen murrosiän keskellä oleva nuori on kuitenkin harvemmin valmis noudattamaan sääntöjä, ja suora käskyttäminen ylempää johtaa vain kovempaan kapinointiin. Sen sijaan, meidän tulisikin keskittyä rakentavaan ja positiivisluonteiseen keskusteluun, johon ottaisimme myös nuoret mukaan.

Kaiken kaikkiaan meidän tulisi ryhtyä nähdäkseni kolmeen toimenpiteeseen tilanteen helpottamiseksi:

  • Poliisin resursseja puuttua liikenneturvallisuuteen liittyviin tehtäviin tulisi kasvattaa.
  • Rakentavan keskustelun paikkoja poliisin, nuorten ja vanhempien välillä pitäisi lisätä. Fasilitaattoreina tällaisille liikenneturvallisuuteen keskittyville keskusteluille voisivat olla esimerkiksi kuntamme yläasteiden tutut opettajat sekä rehtori ja kolmannen sektorin toimijat kuten koti- ja kouluyhdistykset.
  • Nuorille pitäisi tarjota myös luvallisia paikkoja mopolla ajoon taajama-alueiden ulkopuolella. Kirkkonummella ajoratoja voisi olla esimerkiksi keskustassa, Veikkolassa ja Masalassa.

Toimista kaksi viimeistä ovat selkeästi kuntatasoisia, joihin pystymme vaikuttamaan välittömästi. Poliisin resurssien lisääminen on kuitenkin hallitustasoinen toimi, johon me luottamushenkilöt emme juurikaan voi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vaikuttaa. Tulen ainakin omalta osaltani ajamaan vuorovaikutusta paikallisen nuorison kanssa erilaisten keskustelutilaisuuksien kautta. Nuorten omat aloitteet luvallisten ajopaikkojen perustamiseksi asutettujen alueiden ulkopuolella ovat myös äärimmäisen kannatettavia.

Olen varma, että selviämme tästäkin ongelmasta yhteisönä yhteistyön ja -ymmärryksen kautta. Meistä jokaisella on oikeus hiljaiseen ja rauhalliseen ympäristöön, ja tämän oikeuden kunnioittaminen pitäisi olla kaikille itsestään selvää.

Melusuojaus on ihmisoikeus

Hyvät liikenneyhteydet ovat kaksiteräinen miekka: samalla, kun ne takaavat sujuvan pääsyn muualle maailmaan, vaarantaa niiden aiheuttama melu kuitenkin meidän terveytemme. Kirkkonummen läpi halkoo kaksi merkittävää liikenneväylää, jotka molemmat muistuttavat meitä olemassaolostaan alituisen melusaasteen kautta.

Veikkolassa valtakuntamme ykköstien, eli Turun moottoritien, kautta kulkee keskimäärin noin 45 000 ajoneuvoa päivittäin, ja keskustassa 51-kantatietä käyttää puolestaan noin 20 000 ajoneuvoa joka päivä. Keskustan alueella melua syntyy myös Rantarataa pitkin kulkevista junista.

Ajoneuvojen ja muiden liikennevälineiden aiheuttama melu on yksiselitteisesti myrkkyä. Euroopan ympäristökeskus arvioi, että noin 10 000 ihmistä kuolee melusaasteeseen Euroopassa joka vuosi. Melu aiheuttaa esimerkiksi kohonnutta verenpainetta ja lisää stressiä. WHO:n arvion mukaan öinen meluntaso saisi korkeintaan olla 30 desibeliä, jottei ihmisten luonnollinen unirytmi häiriintyisi.

Suomen valtioneuvosto on asettanut melutason kipurajoiksi ulkotiloissa päivisin 55 dB ja öisin 50 dB. Sisämelun kipuraja asuinhuoneistoissa on taas 35 dB ja öisin 30 dB. Tällä hetkellä nämä melurajat ylittyvät kirkkaasti useissa paikoissa Kirkkonummella, ja esimerkiksi Veikkolassa moottoritien pohjoispuolella Perälänjärven asuinalueella melutasot lähentelevät aamuisin 60 db tasoja.

Tulen itse jättämään seuraavassa kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen melusuojauksen rakentamisen vauhdittamisesta koko kunnan alueella meluongelman ratkaisemiseksi. Pyydän aloitteessa virkahenkilöitä ryhtymään välittömiin toimiin, jotta moottoritien pohjoispuolen Perälänjärven melusuojaus saadaan rakennettua. Tulen myös vaatimaan, että Rantaradan ja 51-tien aiheuttaman melun osalta selvitetään Luomassa, Masalassa ja Sundsbergissä, mikä on ajankohtainen melusuojauksen tarve.

Kierrän perjantaina 25.9 klo 12.00 alkaen Veikkolassa kuuntelemassa, miten moottoritien melu vaikuttaa asukkaiden elämään. Jos haluat ilmoittautua mukaan tapahtumaan tai ilmoittaa minulle jostain muusta melun paikasta Kirkkonummella, ota rohkeasti minuun yhteyttä sähköpostitse osoitteessa markus.myllyniemi@kirkkonummi.fi. Vain yhdessä voimme pitää huolta siitä, että turvallinen ja terveellinen elinympäristö ei ole enää Kirkkonummella etu- vaan perusoikeus.

Suomeen tarvitaan talouden uusi jako

Korona kurittaa taloutta maailmanlaajuisesti, ja talouskasvun madonluvut tuntuvat täällä kotosuomessa asti. Monelle tämä kevät on tarkoittanut entistä suurempaa taloudellista epävarmuutta, lomautuksia ja jopa irtisanomisia. Helppoa ei varmasti ole kellään, ja nyt jos koskaan tarvitaan laajempaa myötätuntoa ja solidaarisuutta kanssaihmisiämme kohtaan.

Talouden suhdanteen kääntyessä laskusuuntaan markkinavetoinen järjestelmämme näyttää kaikkein nurjimman puolensa. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan pandemiat ovat historiallisesti aina johtaneet suurempaan taloudelliseen epätasa-arvoon, ja niiden talousvaikutuksista kärsivät erityisesti pienyrittäjät, matalan koulutustason alat ja vastavalmistuneet nuoret. 

Vaikka Suomessa lienee yksi maailman laajimmista sosiaaliturvaverkoista, osoitti 90-luvun lama, mitä pahimmillaan voi käydä, jos talouskriisin vaikutuksiin ei puututa välittömästi ja ennakoivasti. Valtaosa nykytyöttömien kovasta vaikeasti työllistyvästä ytimestä syntyi juuri 90-luvun jälkimainingeissa, ja samalla lama jätti jälkeensä sen aikana valmistuneista nuorista koostuvan menetetyn sukupolven, jonka palkka- ja työasemataso on pysyvästi jäänyt verrokkiryhmiä alhaisemmaksi.

90-luvulla Suomi tyytyi tekemään leikkaavaa politiikkaa, joka ajoi koko yhteiskunnan yhä syvemmälle suohon. Tänään voimme kuitenkin toimia toisin. On selkeää, ettei talouden pyöriä saada pyörimään ilman myönnytyksiä sekä valtiolta, työnantajajärjestöiltä että yrityksiltä. Oleellista on, että uuden talouspolitiikan myötä ihmisten työllistämisestä tehdään kannattavampaa samaan aikaan, kun työn tekemisestä tehdään tosiasiallisesti tuottoisaa.

Tällä hetkellä Suomessa työtä tekemällä ja ansioverotusta maksamalla on lähes mahdotonta rikastua ja kokea luokkanousua, ellei sattumoisin päädy suuryrityksen toimitusjohtajaksi. Tätä heijastavat pienet eri yhteiskuntaluokkien tuloerot, mutta samaan aikaan maailman mittakaavassa suuret varallisuuserot, ja ne kasvavat Tilastokeskuksen mukaan hyvin nopeasti.

Rikastumisen pääasiallinen väylä ei siis ole töiden tekeminen vaan esimerkiksi osakekeinottelu, jossa rahaa kertyy jo valmiiksi rikkaille. Pääomatuloverotuksen muuttaminen progressiiviseksi ja siitä kertyneiden verotuottojen käyttäminen ansiotuloverotuksen keventämiseen lisäisi työn tekemisen kannattavuutta, lisäisi kulutusta ja helpottaisi tavallisen ihmisen elämää.

Toinen keskeinen keino talouskasvun lisäämiseen olisi työelämän joustavuuden lisääminen työnantajan ja -tekijän näkökulmasta. Työpaikoille tarvitaan paikallista sopimista, jotta yritykset voivat vastata paremmin vaihteleviin markkinatilanteisiin. Myös nuorten siirtymistä työelämään pitää sujuvoittaa, ja heille pitää myös pystyä tarjoamaan nollatuntisopimuksia pysyvämpiä työmahdollisuuksia.

Samaan aikaan työnantajien on luovuttava työtuntien kyttäämisen mantrastaan, ja hyväksyttävä, että työntekijä voi saada työnsä tehtyä yhtä hyvin kuudessa tunnissa kuin kahdeksassa. Kokemukset toimihenkilösektoreilta ja teknologia-alalta ovat osoittaneet, että kuuden tunnin työpäivä parantaa työntekijöiden hyvinvointia, lisää tehokkuutta ja vähentää sairaspoissaoloja. Lyhyempi työpäivä takaa myös enemmän aikaa vapaa-ajalle, harrastuksille ja kuluttamiselle, mitkä kaikki stimuloivat talouden kehitystä entisestään.

Suomi on aina ratsastanut sosiaalisen ja yhteiskunnallisen muutoksen aallonharjalla aina 1900-luvun alusta alkaen. Yhteiskuntajärjestelmämme on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen, ja rohkeat kokeilumme hyvinvoinnin saralla ovat kantaneet hedelmää tavalla, joka on nostanut tämän entisten savutorpparien kansan tilastojen huipulle. Tarvitsemme rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta, mikäli mielimme jatkaa suomalaista menestystarinaamme ja varmistaa, että työmies saa vielä tulevaisuudessakin työnsä arvoisen palkan.

Kouluissa tulisi ottaa käyttöön hengityssuojainpakko

Suomen kesä on pikavauhtia taittumassa työntäyteiseen syksyyn, ja monissa perheissä nyt varmasti puhuttaa kahden viikon päästä alkava kouluvuosi. Viime keväänä opetus tuli päätökseen poikkeuksellisella tavalla, kun usean kuukauden etäopetuksen jälkeen oppilaat palasivat kouluihin viimeiseksi kahdeksi viikoksi koronarajoituksien saattelemina.

Koulujen avaamisesta toukokuun lopulla käytiin runsaasti keskustelua puolesta sekä vastaan, ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oman arvion mukaan lähiopetukseen siirtyminen ei olennaisesti lisännyt lasten ja nuorten koronatartuntojen määrää. Tietonsa THL perustaa ruotsalaisen kansanterveysviranomaisen Folkhälsömyndighetenin Ruotsin ja Suomen koronavirustilannetta arvioivaan tutkimukseen, joka vertaili koulujen sulkemisen vaikutusta maiden koronatarttuvuuteen.

Lasten ja nuorten näkökulmasta koronavirus on yleensä vähäoireinen, eikä usein johda taudin vakavampaan muotoon. Tästä huolimatta on edelleen epäselvää, mikä oikeastaan on erityisesti yli 10 vuotiaiden lasten osuus koronaviruksen levittämisessä. Tähän mennessä THL on korostanut nykytietoon vedoten, etteivät lapset tartuta koronavirusta samaan tapaan kuin aikuiset. Kesän aikana saatu tutkimusnäyttö ulkomailta haastaa kuitenkin tämän näkemyksen.

Etelä-Korean tartuntatautiviranomaisen suorittaman laajan 5706 koronatapaukseen nojautuvan tartunta-analyysin perusteella he pystyivät arvioimaan, että 10-19 vuotiaiden lasten ja nuorten ikäluokka levittää tautia yhtä hyvin kuin muutkin ikäluokat. Myös Yhdysvaltain tartuntatautiviranomainen CDC on yhtynyt tähän näkemykseen, ja on suositellut, ettei kouluja avattaisi, jos koronan vaatimiin ehkäisytoimenpiteisiin ei ensin ryhdytä.

THL:n mukaan keskeisin koronan tartuntamuoto on pisaratartunta, kun sairastunut henkilö esimerkiksi puhuu, laulaa, yskii tai aivastaa. Koulujen luokkatilat luovat tällöin ilmeisin riskin sekä oppilaille että henkilökunnalle, mikäli turvaväleistä, yskimishygieniasta ja erityisesti hengityssuojaimista ei pidetä huolta. Yhdysvaltain tartuntatautiviranomainen CDC on omissa suosituksissaan painottanut hengitysmaskien käyttöä erityisesti vanhempien oppilaiden ja henkilökunnan osalta, ja on selvää, että Suomessa opetusministeriön ja THL:n tulisi tehdä samoin.

Vaikka hengityssuojaimien käyttö saattaakin vaikuttaa meistä suomalaisista vieraalta, ovat ne keskeisin keino koronaviruksen toisen aallon torjumiseksi. Nyt, kun THL on viimein tekemässä virallista suositusta hengitysmaskien käytöstä julkisissa tiloissa, tulisi myös opetusministeriön ottaa kehotuksesta vaari, ja ottaa kouluissa käyttöön maskipakko koronan leviämisen estämiseksi. Samalla valtiovallan tulisi varmistaa, että hengitysmaskit ovat jokaisen suomalaisen saatavilla tulotasosta riippumatta.

Kesäterveisiä Veikkolasta

Soutaminen on lempipuuhaani, ja hektisen koronakevään aikana siihen sekä muuhun ulkoiluun ei ole jäänyt riittävästi aikaa. Pääsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vesille kesäkuun lopussa, ja minua ympäröivän maailman täydellinen rauhallisuus teki minuun – kuten niin monta kertaa aikaisemminkin – vaikutuksen. Luonnon helmassa mieli totisesti selkeytyy, ja ihminen voi kokea olevansa kaiken epäjärjestyksen keskellä turvassa.

Viimeiset kuukaudet ovat olleet meille kaikille rankkoja. Meistä jokainen on menettänyt koronan takia jotain, ja toisille tämä menetys on ollut meitä muita suurempi. Maailma näyttää nyt palautuneen normaaliin uomaansa, mutta talouskriisin tai toisen tartunta-aallon uhka varjostaa arkea meidän monen mielissä.

Meitä ihmisiä ei ole tehty elämään keskellä epävarmuutta. Tilanteessa, jossa tulevaisuuden lukeminen ensi kuun osalta on mahdotonta, ei pystytä myöskään suunnittelemaan omaa elämäänsä lähitulevaisuutta pidemmälle. Samalla elämän isojen päätöksien kuten esimerkiksi talon ostamisen, yrityksen perustamisen tai lasten hankkimisen tekeminen vaikeutuu huomattavasti.

Tällaisina hetkinä on vaikea uskoa tulevaisuuteen. Yksin pärjääminen suurten mullistusten edessä tuntuu pelottavalta, mutta on tärkeää muistaa, että juuri näinä hetkinä meitä ympäröivä yhteiskunta ja yhteisö on tukenamme. Hyvinvointivaltion turvaverkko on laaja sekä tiivis, ja ottaa meidät kiinni, jos tasapainomme joskus horjahtaa.

Samaan aikaan valtion ja sen poliitikkojen on oltava kuitenkin kansansa luottamuksen arvoisia. Kun pyydämme kansalaisiamme luottamaan tulevaisuuteen, pyydämme heiltä paljon. Yhteiskunnan, julkisen sektorin ja kuntien tehtävä on toimia tavallisen suomalaisen asialla, eikä priorisoida vieraan pääoman, valtioiden tai yritysten etua omiemme edelle.

Luottamussuhde kansalaisten ja heitä edustavan valtiovallan välillä on pyhä nyt ja koronan jälkeenkin. Jos emme toteuta ja aja heidän etuaan, syyllistymme rikkomuksista kaikkeen vakavimpaan: edustamme kansan hyvinvoinnin laiminlyömiseen.

Hyvää ja turvallista kesää! Pysykäämme terveinä!

Antakaa sukupolvelleni mahdollisuus!

Yksi maamme kansallisesti tunnetuimmista artistiryhmistä on monelle teistä varmasti täysin tuntematon. Kirkkonummelainen rap-kollektiivi Likanen Etelä on kerännyt internetissä miljoonia kuuntelukertoja heidän rehellisen kerrontansa ansiosta, joka ei pelkää kertoa kotikuntamme kurjista puolista ja yhteiskunnallisista epäkohdista. Pohjimmiltaan heidän tuotantonsa kertoo nuorten pahoinvoinnista ja siitä, kuinka yhteiskunnallinen syrjäytyminen ajaa ihmisen pois kaidalta polulta huumeidenkäyttöön ja rikollisuuteen.

Erityisen pysäyttävä on kuitenkin heidän kappaleensa laman lapsista. Siinä he kertovat, kuinka yhteiskunnan turvaverkon alasajo 90-luvulla ajoi perheet sukupolvia kestävään pahoinvoinnin kierteeseen, joka ei ole vielä tänäkään päivänä pysähtynyt. Myös akateeminen tutkimustieto tukee tätä väitettä, ja on selkeää, että yhteiskunnallinen huono-osaisuus periytyy vanhemmilta lapsille.

90-luvun lama jätti jälkeensä entistä epätasa-arvoisemman yhteiskunnan, ja toi Suomeen leipäjonot, joista emme vieläkään ole päässeet eroon. Nyt yhteiskuntaamme terrorisoi uusi koronaviruksen aiheuttama talouskriisi, jonka vaikutukset tuleviin sukupolviin ovat vielä epäselviä. Koronan ja kuntiemme kroonisen kassavajeen myötä olemme nyt myös kotikunnassani Kirkkonummella ajautumassa leikkauksiin, jotka hakevat vertaistaan sitten lamavuosien.

Juustohöylä tulee väkisinkin leikkaamaan oppilaiden opetuksen laadusta, heidän saamistaan opetuksen tukipalveluista ja monista sosiaalihuollon tarjoamista palveluista. Myös monet paikalliset peruspalvelut ympäri Suomen ovat tällä hetkellä vaarassa. Samaan aikaan nuorten pahoinvointi ei vähene, vaan se lisääntyy työttömyyden ja yleisen pahoinvoinnin kasvaessa. Yhdessä nämä takaavat katastrofin ainekset, jonka inhimillistä ja taloudellista velkaa saamme maksaa vielä useiden sukupolvien ajan.

Talouskeskustelussa puhutaan usein, kuinka velka lankeaa tulevien sukupolvien maksettavaksi. Näin on myös nuorten pahoinvoinnin aiheuttaman inhimillisen velan kanssa, jonka seuraukset jäävät meidän ikäpolvemme hoidettavaksi. Me ansaitsemme sen saman mahdollisuuden onneen ja hyvään elämään kuin kaikki muutkin, ja toivon, ettei sitä viedä sukupolveltamme pois kituuttavalla leikkauspolitiikalla ennen kuin saamme asiaan edes sananvaltaa.

Kuntalaiset pitää ottaa mukaan talouden tasapainottamiseen

Koronatilanne kurittaa tällä hetkellä valtion ja kuntien talouksia, ja Kirkkonummi ei valitettavasti ole poikkeus. Kuntamme talous on painunut nyt jo useina vuosina alijäämäiseksi, ja on oletettavaa, että ongelmat pahenevat entisestään tänä ja ensi vuonna. Mikäli toimiin ei nyt ryhdytä, on vaarana, että kunnan taloustilanne painuu lähes 40 miljoonaa miinukselle, mikä olisi kaikin puolin katastrofaalinen tilanne.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, ja kunnan virkamiehistö on jo nyt ansiokkaasti ryhtynyt pohtimaan mahdollisia sopeuttamistoimia taloustilanteen ratkaisemiseksi. Uskon itse vahvasti siihen, että vaikka vaikeita ratkaisuja joudutaankin tekemään, pystymme yhteistyöllä ja yhteisymmärryksellä varmistamaan peruspalveluiden saatavuuden kaikkialla kunnassamme aina Veikkolan kylästä Masalan kautta kuntakeskukseemme saakka.

Vaikka lopullisen päätöksen sopeutustoimien laajuudesta teemmekin me luottamushenkilöt, on mielestäni oleellista, että kuntalaistemme ääni tulee yhtä lailla kuuluviin prosessin eri vaiheissa. Jokainen kunnanvaltuutettu ja luottamushenkilö valitaan edustamaan äänestäjiään, mutta tämä ei tarkoita sitä, että hän ummistaisi korvansa vaalikauden ajaksi ja avaisi ne taas uudelleen vaalien alla.

Toivon itse, että talouden sopeuttamistoimia valmistelevat elimet ja niin sanottu ”sparrausryhmä” ottavat kuntalaiset ainakin jollain tavalla mukaan esityksiensä valmisteluun ja keräävät heidän mielipiteitään siitä, mitkä kunnan palvelut ovat heille kaikkein tärkeimpiä. Kuuntelemalla kuntalaisiamme sitoutamme heidät osaksi tätä prosessia ja samalla toteutamme jo kuntalaissakin määrätyn osallistavuuden vaatimuksen.

Nykytilanteessa on helppo sortua äkkinäisiin päätöksiin, mutta nyt jos koskaan meiltä kuntapäättäjiltä tarvitaan pragmaattista ajattelukykyä ja avoimuutta. Kirkkonummen kuntaa on rakennettu tähän mennessä yhdessä – tillsammans, ja näin tulisi tehdä myös tulevaisuudessa. Kuntamme motto ei kuitenkaan toteudu, jos kuntalaisiamme koskevat päätökset tehdään heiltä kysymättä suljettujen ovien takana.

Ratainvestoinnit maksavat itsensä takaisin

Joukkoliikenteen tulevaisuus on ollut viime aikoina useaan kertaan tapetilla Kirkkonummella. Alle kuukausi sitten Kirkkonummen kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti lähteä mukaan Tunnin junan suunnitteluyhtiöön 380 000 euron panoksella, mikä vastasi vain 0,5 prosenttia radan suunnittelun kokonaiskuluista. Hankkeeseen mukaan lähteminen on oikea ratkaisu, sillä se takaa, että junayhteydet kehittyvät sekä kunnan pohjois- että eteläosissa tasapuolisesti.

Tällä viikolla ajankohtaiseksi on taas uudestaan noussut kysymys raideliikenteen varikon sijoittumisesta Kirkkonummelle. Väyläviraston toimittaman esiselvityksen mukaan junavarikkoja tarvitaan pitkässä juoksussa kolme, ja näille nimetyistä mahdollisista viidestä sijoituspaikasta kaksi – Luoma ja Vuohimäki – sijaitsevat Kirkkonummella.

Kirkkonummi on jo aikaisemmin linjannut, ettei se aio puoltaa junavarikon sijoittamista oman kuntansa alueelle – ja hyvä näin. Luomaan sijoitettu varikko sijoittuisi suoraan nopeasti kehittyvän Masalan asuinalueen yhteyteen, ja heikentäisi alueen luontoarvoja sekä asukasviihtyvyyttä. Vuohimäen varikko taas vaatisi 17 kilometriä pitkän ja 100 miljoonaa euroa maksavan huoltoraiteen, joka halkoisi läpi Kirkkonummen. Kumpikaan vaihtoehdoista ei siis toisi kirkkonummelaisille merkittäviä etuja vaan pelkkiä haittoja.

Varikkokeskustelussa on usein nostettu esiin väite siitä, että Kirkkonummelle sijoitettu varikko parantaisi kunnan junayhteyksiä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kaikkein realistisin vaihtoehto koko Kirkkonummen junaliikenteen kehittämiseksi on molempiin ratoihin panostaminen, sillä kun nopeat Turun pikajunat saadaan pois Rantaradalta, jää sinne enemmän kapasiteettia lähiliikenteelle ja mahdolliselle taajamajunalle, joka kulkisi Kirkkonummelta Turkuun ja sieltä takaisin.

Suuria infrastruktuurihankkeita tarvitaan koronan hidastamassa taloustilanteessa elvyttämään kysyntää ja talouskasvua, ja siksi esimerkiksi Tunnin juna-projektin toteutuminen onkin nyt lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Rantaradan ja tulevan Espoo-Salo oikoradan tapauksessa on tärkeä ymmärtää, etteivät ne sulje toisiaan pois. Päinvastoin, ne ovat kaksi toisiaan tukevaa ratalinjaa, jotka tulevaisuudessa varmistavat entistä sujuvamman pendelöinnin kaikille kirkkonummelaisille.

Anna Kylmänen

Markus Myllyniemi 

Maarit Orko

Kunnanvaltuutettuja (Vihr.)