Demokratia kuolee hiljaisuudessa

Olen aina mieltänyt Suomen yhdeksi maailman vapaimmista valtioista, joissa voimme luottaa hyvään hallintotapaan ja parlamentaariseen käsittelyyn. Päätökset tehdään asiantuntijoita kuulemalla ja faktatiedon perusteella. Viimeisen vuoden tapahtumat ovat kuitenkin murentaneet tätä käsitystä, ja saaneet minut ymmärtämään, ettei mikään oikeusvaltio ole ikuinen.

Kun sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustalainen varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen päätti lopettaa asiantuntijoiden kuulemisen varsinaisen puheenjohtajan Krista Kiurun ollessa poissa vain 15 minuutin ajan, hän ylitti rajan, jota ei pitäisi ylittää missään demokraattisessa valtiossa. Vaikka jotkut nykyisen hallituksen ministerit vähättelevät tokaisuidensa perusteella koulutettuja ja asiaansa perehtyneitä ammattilaisia, en olisi koskaan uskonut, että joutuisin kansaisena tällaisen poliittisen näytelmän todistajaksi.

Oikeustieteen professori Pauli Rautiainen arvioi myöhään keskiviikkona, että hallituksen sotelausunto tulisi kierrättää vielä ainakin kerran perustuslakilautakunnan kautta, mikäli asiantuntijoiden lausuntoja ei voida kuulla. Jos mietinnön annettaisiin jatkaa suureen saliin nykyisellään, ei puhemiehellä olisi muuta vaihtoehtoa kuin palauttaa se takaisin käsittelyyn. Kaava kuulostaa liiankin tutulta, sillä hallitus yritti jo kerran runnoa tiedustelulait läpi ilman riittävää parlamentaarista valmistelua, ja niiden kohtalo oli päätyä lainsäädännölliseen limboon tämän hallituskauden ajaksi.

Nykytilanne muistuttaa minua erehdyttävästi vuoden 1918 tapahtumista. Sisällissodan jälkeen porvarihallitus halusi runnoa läpi perustuslain, joka olisi tehnyt Suomesta kuningaskunnan. Lakien hyväksymisellä oli kiire, sillä oli selvää, ettei tuleva täysimittainen eduskunta olisi valmis käsittelemään valtiosääntömuutosta. Lapsenkengissään tuolloin vielä ollut parlamentaarinen järjestelmä mahdollisti vallankaappauksen, mutta onneksi nykypäivänä turvanamme säilyy perustuslaki ja parlamentaarinen oppositio.

Kansakuntana olemme nyt risteyskohdassa, jossa voimme joko valita demokratian tai jatkuvasti eskaloituvan flirttailun harvainvallan kanssa. Maamme vahvuus on viimeisen vuosisadan ollut yleinen ja yhtäläinen kansainvalta, jota haluan ainakin itse ylläpitää. Valinta Suomen tulevaisuudesta on kuitenkin lopulta teidän, sillä jokaisella suomalaisella on ääni, jonka hän voi halutessaan tuoda kaikkien kuuluviin.

Kuka kuuntelisi kansalaista?

Viimeiset neljä vuotta ovat olleet Suomen mittakaavassa poikkeuksellisia. Mittavia lakipaketteja on yritetty ajaa läpi vaihtelevin lopputuloksin ilman parlamentaarista ja puoluerajat ylittävää valmistelua. Kiire on näkynyt valmiiden lakiluonnosten laadussa, minkä seurauksena perustuslakivaliokunta on useaan kertaan joutunut toppuuttelemaan hallitusta, ja pistämään sen aloitteet jäähylle. Nurkkaan ovat joutuneet muun muassa nyt jo surullisen kuuluisat sosiaali- ja terveyslait sekä juuri hyllytetyt tiedustelulait.

Kun oppositiopuolueet ovat epätoivoisesti pyrkineet pysymään mukana hallituksen poukkoilevassa valmistelutyössä, on heitä syytetty hidastelusta ja lainsäädäntöprosessin sabotoimisesta. Tulilinjalle on joutunut esimerkiksi sotevaliokunnan demaripuheenjohtaja Krista Kiuru, jota vaadittiin tilille liian monen asiantuntijan mielipiteen kuulemisesta. Myös puolustusministeri Niinistö on avannut sanaisen arkkunsa todetessaan, että tiedustelulain perustuslaillisiin ongelmiin puuttunut asiantuntija käyttäytyi hänen mukaansa ”perustuslakitalebanin” tapaan.

Meillä jokaisella on ääni, vaikka eräät muuta haluaisivatkin. Viimeisen parin viikon aikana hallitus on täysin kaatanut kaksi suurta kansansuosiota nauttinutta kansalaisaloitetta koskien maksutonta toisen asteen koulutusta ja aktiivimallin purkamista. On selvää, etteivät kaikki aloitteet voi johtaa toimiin, mutta hallituksen ja eduskunnan tulisi käsitellä ne niiden ansaitsemalla arvokkuudella. Tyhjä sali hallituskansanedustajia kansalaisaloitteen käsittelyn aikana ei kuitenkaan viesti tätä kunnioitusta.

Kansan pitää edelleen tulevaisuudessakin olla kiinteästi mukana demokraattisessa päätöksenteossa. Arkadianmäen edustajat eivät saa piiloutua graniittiseiniensä taakse, vaan heidän on kuunneltava kansalaisia ja otettava heidät huomioon. Maassa, jossa nukkuvien puolue on jo nyt suurin puolue, johtaa suomalaisten äänen hiljentäminen vain tämän poliittisen passiivisuuden ja apaattisuuden korostumiseen.

Hyvät päätökset tehdään kansan tuella faktapohjaisen tiedon perusteella. Jos haluamme tulevalla vaalikaudella ratkaista yhteiskuntaamme vaivaavat norsunkokoiset ongelmat, meidän tulee ymmärtää toisiamme ja ennen kaikkea suomalaisia. Demokraattisessa valtiossa politiikkaa ei tehdä kansan yli kävelemällä, vaan heitä kuuntelemalla.  

Nyky-yhteiskunnassa liikevoitto ajaa ihmisen edelle

Raha on hyvä renki mutta harvinaisen huono isäntä. Siitä huolimatta olemme viimeisen puolen vuosikymmenen aikana siirtyneet kollektiivisesti maailmaan, jossa elämäämme ohjaavat talouden kasvuluvut ja bruttokansantuotteen kehitys. Jos kansantaloudella menee huonosti, niin leikkauslistalla ensimmäisenä ovat kansalaisten tukipalvelut. Mikäli talous taas romahtaa rahanahneiden ja isokenkäisten keinottelun takia, kohdistuvat veronkorotukset ensimmäisenä keski- ja pienituloisiin eikä suursijoittajiin.

Hallituspuolue Kokoomus on nyt useaan kertaan todennut, ettei tehostetussa palveluasumisessa asuvien vanhusten kipeästi tarvitsemaan hoitajamitoituksen nostoon ole varaa. Tavallisen kansalaisen hyvinvointiin panostamiseen ei eräiden mielestä ole koskaan riittävästi rahaa, vaikka suomalaisten suuryritysten tukemiseen käytettävien varojen määrä on viime vuosina tasaisesti kasvanut.

Työ- ja Elinkeinoministeriön vuonna 2017 toteuttaman tutkimuksen mukaan vain 11% kaikista yritystuista ovat valtiolle hyödyllisiä. Valtio pistää siis miljardeja euroja kankkulan kaivoon tukiessaan kilpailukyvytöntä liiketoimintaa. Yritystukiin kuuluu myös noin 150 miljoonan euron tuki turpeen energiakäytölle alennetun verokannan kautta. Energialähteenä turve on äärimmäisen epäympäristöystävällinen ja sen kerääminen soilta sekä tuhoaa paikallisia ekosysteemejä että heikentää alueen virkistysarvoa paikallisten asukkaiden näkökulmasta.

Raha kävelee ympäristön yli myös kaivos- ja louhimotoiminnassa, jossa kansainväliset yritykset käyttävät Suomea hyödyksi kuin kehitysmaata. Lupaus työpaikoista, elinvoimasta ja veroeuroista on usein tarpeeksi voitelemaan paikalliset päättäjät, vaikka toiminta jättäisikin jälkeensä vain nettotappion. Dollarinkuvat silmissä on helppo ummistaa silmänsä luonnon ja paikallisten asukkaiden kokemalle tuskalle.

Pienen suomalaisen hyvinvoinnista on helppo leikata, sillä hänellä ei ole takanaan kymmenien lobbareiden verkostoa ja satoja tuhansia euroja, joiden avulla hän voisi nostaa esiin omia ongelmiaan. Hyvän poliitikon pitäisi kuitenkin tajuta jo ilman lobbareiden kuiskutteluakin, että todellinen yhteiskunnallisen pääoman kasvu toteutetaan kansallisen hyvinvoinnin – ei suuryritysten voittojen maksimoinnin – kautta. Samalla kansalaisten tulisi ymmärtää, että yksilöinä he ovat suuryrityksiä heikompia, mutta kansakuntana ja demokraattisina päätöksentekijöinä merkittävästi voimakkaampia.

Ur glömskan

Under de senaste årtionden verkar västra Nyland utanför huvudstadsregionen ha fallit bort från beslutfattarnas kännedom. Det tals ju hur Helsingfors-, Tammerfors- och Åboregionernas betydelse för vårt land ökar ännu snabbare, men inte ett ord nämns om regionerna mellan dessa tre storstäder. Jag tycker att detta har varit väldigt fördärvligt för västra Nyland och att denna utveckling bör förändras. Det är ju ett faktum att urbaniseringen är en av megatrenderna i dagens värld och att vi behöver stärkare och större städer i Finland, men för att blomstra behöver storstäderna också livskraftiga regioner omkring sig. 

Vår hembygd ligger direkt mellan Helsingfors och Åbo. Både Åboleden och kustbanan går genom detta historiskt betydelsefulla högland, men ännu blir regionens ekonomi efter till exempel mellersta Nyland. Orsakerna härtill är mångfaldiga men den viktigaste är att de ovannämnda förbindelserna egentligen inte tjänar dem som bor här. I stället är de framför allt förbindelser mellan den nuvarande och den förra huvudstaden, och i själva verket tillgodoser kustbanan inte ens detta behov. Till följd härav flyttar människor och firmor inte till västra Nyland.

Vad kunde man göra att avhjälpa detta missförhållande? Låtom oss först granska situationen i mellersta Nyland var, som redan nämnt, båda folkmängden och ekonomins livskraftighet är högre än här. Vid stambanan finns det en så kallad bandstad: mindre städer och tätorter följer nästan oavbrutet varandra från Helsingfors till Tammerfors. På banan åker både fjärrtåg och närtåg tätt och den betjänar också områdets firmor med effektiv godstrafik. Man kan inte beskriva kustbanan på samma sätt; närtrafik betjänar effektivt bara Kyrkslätt och Sjundeå, och nuförtiden stannar inte varje fjärrtåg i Karis eller Ingå. Orterna som Veikkola, Lojo, Vichtis och Karkkila ligger helt utanför tågtrafik. Därför stöder jag den så kallade ESA-banan vilken skulle gå från Esbo via Veikkola och Lojo till Salo och skulle både göra fjärrtrafiken mellan Åbo och Helsingfors snabbare och möjliggöra närtrafik till Lojo via Veikkola och Nummela. Därefter kunde man operera en närtågförbindelse mellan Åbo och Helsingfors vilken inte bara skulle betjäna befolkningen vid Kustbanan bättre än fjärrtågen just nu, utan även vore både snabbare och bekvämare än de närtågen vilka opereras nuförtiden. Om Hangö-Hyvinge-banan elektrifierades, kunde en tvärförbindelse också opereras i västra Nyland. Detta skulle också gagna Hangö hamn vilken är en av landets bästa hamn på grund av sitt södra läge. 

Med bättre tågförbindelser blir västra Nyland ett mycket mera attraktivt område för både invånare och firmor. Vid kustbanan, ESA-banan och Hangö-Hyvinge-banan kan utvecklas en bandstad som vid stambanan. Det är ju ett faktum att ännu mera människor kommer att flytta till huvudstads-, Tammerfors- och Åboregionen i framtiden, och därför finns det också mycket tillväxtpotential i västra Nyland. Jag är säkert att västra Nyland kunde vara en av Finlands ekonomiskt och demografiskt starkaste regioner. För att detta mål skall uppnås behövs mycket hårt arbete både på nationella och regionala nivån men jag är säker att vi västnylänningar absolut kan nå det. Leve vår hembygd!

Hei hei hyvinvointivaltio!

Suomalaista hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa alas. Mikään 2000-luvulla vallalla ollut hallitus ei ole suhtautunut yhtä vihamielisesti tasa-arvoista ja hyvinvoivaa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan kuin Sipilän kolmen kopla. Yksityistä, aktivoi ja ulkoista voisi yhtä hyvin olla nykyhallituksen motto, jonka ohjaamana he ryöstävät köyhiltä ja antavat rikkaille.

Sote-uudistuksen piti pelastaa suomalainen hyvinvointivaltio ja tehdä siitä samalla taloudellisesti kestävä. Todellisuudessa toteutuessaan sen tuottamat säästöt katoaisivat maakuntien ja yksityisten yritysten taskuun nopeammin kuin pieru Saharaan. Kaiken lisäksi nämä säästöt pitäisi tehdä sosiaali- ja terveysjärjestelmästä, joka on jo nyt yksi Euroopan ja maailman kustannustehokkaimmista.

Yksityistämisen mantra, jota meille on toitotettu viimeiset neljä vuotta ei ole tuonut säästöjä tai parantanut tavallisen suomalaisen palveluita. Viime päivien ulostulot ovat vain todistaneet, kuinka häikäilemättömiä yksityiset palveluntuottajat voivat oikeastaan olla yrittäessään epätoivoisesti tehdä voittoa. Helsingissä rahaa tehdään lasten kustannuksella luvattomissa päiväkodeissa ja Kristiinankaupungissa vanhuksia käytetään törkeästi hyväksi heidän oman terveytensä ja turvallisuutensa kustannuksella.

Pahimmillaan nämä yksityistämispolitiikan seurauksena vahvistuneet hoitoalan yritykset eivät edes maksa verojaan Suomeen, vaan kirjanpitokikkailun avulla siirtävät valtavia summia osakkeenomistajilleen korkomaksujen kautta. Poliitikot, jotka tukevat toimillaan näitä verokiertoon syyllistyviä yrityksiä, ovat yhtä lailla lianneet kätensä ja ansaitsisivat oppitunnin hyvästä hallintotavasta.

Rapautunut hyvinvointivaltio voidaan vielä pelastaa itsekkäiden poliitikkojen käsistä, mutta elämme nyt ratkaisun hetkiä. Jos neljä seuraavaa vuotta ovat yhtään Sipilän koplan kaltaisia, niin ne peruspilarit, jotka tukevat nykymuotoista suomalaista hyvinvointivaltiota romahtavat. Niiden mukana voimme myös heittää hyvästit niiden tukemalle turvaverkolle, joka on tähän mennessä kouluttanut, ruokkinut ja pitänyt huolta jokaisesta suomalaisesta. Pahoinvointipolitiikalle on nyt annettu mahdollisuus – oliko siis viimein aika kokeilla jotain täysin vastakkaista?

Puolustusministeri Niinistö taistelee väärää sotaa

Neljäkymmentä miljardia. Se tulee olemaan Puolustusvoimien vaatimien hävittäjien kokonaiselinkaarikustannus tulevan 30 vuoden ajalle. Valtiontaloudessa tämä investointi vastaa noin vuoden siirtomenoja, joilla rahoitetaan muun muassa suomalaisten sosiaaliturva. Julkisuudesta voi lukea, kuinka keskustelu koneiden määrästä on jo ikään kuin käyty. Ne, jotka uskaltavatkin väittää vastaan, leimataan välittömästi joksikin pasifistin ja pelkurin väliltä.

Perinteisesti viranomaiset – tässä tapauksessa Puolustusvoimat – antavat pohjaesityksen, jonka pohjalta käydään poliittinen ja parlamentaarinen keskustelu. Näin päätöksenteko toimii demokratiassa, jossa kansanedustajat sekä muut luottamushenkilöt valvovat äänestäjiensä hyvinvointia ja etuja. Nykytilanteessa olemme kuitenkin valmiita sokeasti luottamaan viranomaiseen, joka mahdollisesti haluaa vahvistaa omaa valta-asemaansa yhteiskunnassa.

Hävittäjähankinta on kenties keskeisin ulkopoliittinen päätös, joka Suomessa tullaan tekemään 2020-luvulla. Koneiden alkuperämaa tulee sanelemaan suomalaisten omaa ulkopolitiikkaa ja väkisinkin ajamaan meitä kohti valtablokkien maailmaa. Hornetit tulevat viemään Suomea Yhdysvaltojen syliin, kun taas ruotsalaiset SAAB-hävittäjät olisivat merkittävä askel pohjoismaisen puolustusyhteistyön saralla.

Tulevaisuudessa asymmetrinen sodankäynti tulee valtaamaan lisää alaa, minkä vaikutukset ovat jo nyt näkyvissä Suomessa. Massahyökkäykset ja rintamasodankäynti eivät ole enää yksinkertaisesti nykypäivänä taloudellisesti kannattavia, ja siksi sota onkin siirtymässä hyvin vahvasti verkkoon ja kotirintamalle. Vieraat valtiot vaikuttavat jo nyt Suomen sisäpolitiikkaan ja luovat epävakautta. Samalla kyberhyökkäykset julkisten ja yksityisten tahojen elintärkeitä tietojärjestelmiä kohtaan ovat lisääntyneet huolestuttavalla tavalla.

Päinvastoin kuin puolustusministeri Niinistö aiemmin totesi, Suomen turvallisuutta ei taata sadalla hävittäjällä, vaan lisäämällä sisäisten uhkien torjumiseen tarkoitettuja resursseja. Suomalaisten jokapäiväistä elämää uhkaavat huomattavasti enemmän vieraiden valtioiden rahoittamat ääriryhmät ja modernit asymmetrisen sodankäynnin keinot kuin konventionaalinen sota. Rintamasodankäyntiä ehkäisevät kaikkein parhaiten maailman taloudellinen verkottuneisuus ja uskottavat riippumattomat sotavoimat, joita eivät ohjaa vieraiden valtioiden lobbarit.

Seksuaalirikollisuudesta pitää tehdä johtava teema nykyisellä ja tulevalla hallituskaudella

Kun heräsin sunnuntaiaamuna, voin pahoin. Suomalaisessa yhteiskunnassa olisi helppo ajatella, että yksilöllinen koskemattomuus ja ihmisarvo olisivat asioita, jotka toteutuvat aina ja ikuisesti. Viime päivien poliisin tekemät tiedonannot ovat kuitenkin osoittaneet, että tilanne Suomessa – turvallisuuden mallimaassa – on yhtä lailla vakava.

Kaikki rikokset, jotka kohdistuvat yhteiskunnan heikoimpia kohtaan ovat iljettäviä ja erityisen tuomittavia.  Oulun ja Helsingin rikostutkintojen yhteydessä paljastuneet alaikäisiin kohdistuneet seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset ovat molemmat osoituksia epäonnistuneesta kotouttamispolitiikasta, joka lopulta kulminoituivat kaikkein kamalimmalla mahdollisella tavalla.

Nyt, jos koskaan, meidän on kansana herättävä ja tuomittava kaikki seksuaalirikollisuus, joka yhteiskuntaamme tällä hetkellä vaivaa. Pääministeri Sipilän mukaan Suomessa keskimäärin viisi alaikäistä joutuu seksuaalirikoksen uhriksi joka päivä, joista jokainen on yksinkertaisesti liikaa puhumattakaan 1500 joka ikinen vuosi. Näille uhreille tämä yksittäinen rikkomus heidän koskemattomuuteensa tulee profiloimaan heidän koko elämäänsä ja pahimmillaan tekemään heihin elinikäisen haavan, joka ei parane koskaan.

Laki ja järjestys on palautettava Suomeen uhrien, heidän perheidensä ja meidän kaikkien hyväksi. Eri viranomaisten yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää ongelman ennaltaehkäisemiseksi, ja erityisesti sosiaalityöntekijöiden ja poliisin välistä yhteistyötä on välittömästi parannettava. Poliisin resursseja seksuaalirikosten torjumiseksi sekä ennaltaehkäisemiseksi on myös lisättävä ja ongelmakäyttäytymiseen on puututtava välittömästi ennen kuin se ehtii eskaloitua näin merkittävällä tavalla. Samalla vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneiden rangaistuksia on kovennettava, vaikka se ei yksinään olekaan ratkaisu näin laaja-alaiseen ongelmaan.

Suomi on nyt risteyksessä, jossa voimme joko valita toimettomuuden tai rehellisesti puuttua yhteiskuntaamme vaivaavaan ongelmaan. Varmaa kuitenkin on, että tilanne ei itsestään tule paranemaan yhtään. Jos emme aktiivisesti puutu ongelmakäyttäytymiseen, tulee ongelma vain pahentumaan. Seksuaalirikoksista pitää tehdä merkittävä teema seuraavalla hallituskaudella, johon samalla tulee saada konkreettinen ratkaisu.

Jokainen suomalainen ansaitsee elää turvallista elämää tämän iästä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta tai etnisyydestä huolimatta. Seksuaalinen, henkinen ja fyysinen koskemattomuus ovat perusihmisoikeuksia, jonka jokaisen toimivan hallituksen ja valtion pitää pystyä tarjoamaan omille kansalaisilleen.