Lemmenlaiva Finlandia

Seksi ja seksuaalisuus ovat arkipäivää nykypäivän yhteiskunnassa. Telkkari on täynnä Temptation Islandin kaltaisia ohjelmia, jotka heruvat erotiikkaa ja ovat täynnä irtoseksin esimerkkejä sarjan nuorille katsojille. Kaikesta tästä yhteiskunnan korruptoivasta propagandasta huolimatta nykynuoret käyttäytyvät vastuullisemmin kuin mikään sitä edeltänyt sukupolvi. Kännääminen ja nuorena seukkaaminen eivät ole enää yksinkertaisesti in.

Tilastokeskuksen vuoden 2017 väestötietojen valossa yksikään Suomen kunta – kaupunkeja lukuun ottamatta – ei kasvaisi ilman ulkomaista nettomaahanmuuttoa. Syntyvyyden lasku on siis koko maata vaivaava ongelma, eivätkä siltä säästy edes pääkaupunkiseudun kasvavat ympäryskunnat. Ongelma on jo niin vakava, että siihen on herätty jo ministeriötasolla.

Syntyvyyden lasku olisi helppo selittää uuden Tinder-deittikulttuurin esiinnousulla ja nuorten sitoutumispelolla, mutta taustalla vellovat huomattavasti synkemmät ja musertavammat syyt. Väestöliiton perhebarometrin tulosten mukaan erityisesti työttömien, vähiten koulutettujen ja pienituloisten käsitys sopivasta lasten määrästä on alentunut. Kaiken taustalla vaikuttaakin siis näköalattomuus.

Näin yliopistolaisen näkökulmasta ajatus lasten hankkimisesta vielä näin kaksikymppisenä kauhistuttaa. Toisin kuin ehkä viime vuosituhannella vakaan työn hankkiminen ei yhtäkkiä olekaan itsestäänselvyys – päinvastoin työmarkkinoilla uudeksi normiksi ovat muodostuneet nollatuntisopimukset ja ikuiset koeajat, jotka eivät saa ainakaan minua luottavaiseksi elatusmahdollisuuksistani.

Nykynuorista ei siis ole tullut seksinnälkäisiä vastuuttomia hedonisteja, vaan he katsovat entistä enemmän tulevaisuuteen. He ovat entistä varovaisempia ja tekevät rehellisesti vastuullisia päätöksiä tulevaisuutensa suhteen. Sen sijaan, että poliitikot syyttäisivätkään nuoria #synnytystalkoot hengessä, voisivat Arkadianmäen miehet pohtia, miten heidän omat toimintansa ovat johtaneet nykyiseen näköalattomuuden tilanteeseen.

Ratkaisu tilanteeseen ei siis ole perustaa Suomen valtion paritustoimisto OY AB:ta kuten valtionvarainministeri Petteri Orpo aikaisemmin tällä viikolla ehdotti. Nuoret kyllä löytävät toisensa, jos heille vain annetaan mahdollisuus perustaa perhe ja elää todellista keskiluokkaista elämää. Lasten pitäisi nimittäin olla meidän jokaisen elämämme ilo eikä jokin taakka, jota meidän tulisi kestää isänmaan etu mielessä.

Minun sisällissotani

Sisällissota on edelleen lähes vuosisata sen päättymisen jälkeen suomalaisille raskas puheenaihe. Se jakaa kansaa kahteen leiriin sekä sen tulkinnan että mielipiteen pohjalta. Oliko kyseessä punakapina vai pikemminkin vapaussota? Tähän kysymykseen ja moneen muuhunkaan ei ole yksiselitteistä tai oikeaa vastausta. Me kaikki haluamme selittää sisällissodan tapahtumat meidän omalla tavallamme. Minun tarinani on tämä.

Lähes päivälleen sata vuotta sitten saksalainen Ostsee-divisioona teki maihinnousun Hankoniemeen tavoitteenaan päihittää Etelä-Suomea keväällä hallinnut puna-armeija. Saksalaisten vierailu Suomessa oli jopa valkoiselle johdolle kaikkea muuta kuin tervetullut, ja ilmassa leijui vahva opportunismin lemu.
Ostsee-divisioonaan kuului nuorehko ja innokas saksansuomalainen Erich Arnicke niminen sotilas, joka oli saanut tulikasteensa ensimmäisessä maailmansodassa itärintamalla Venäjää vastaa. Hänet oli kuitenkin pian kotiutettu hänen saamansa vakavan vamman vuoksi, ja sota oli ainakin hänen omassa mielessään jäänyt häneltä kesken.

Samaan aikaan Erichin veli Bruno oli hänkin palannut itärintaman taistelutantereilta kotisuomeensa Neuvosto-Venäjän kanssa saavutetun tulitaukosopimuksen jälkeen. Sodassa karaistuneen miehen lähes ensimmäinen vaisto oli tarttua uudelleen aseisiin ja liittyä paikallisen suojeluskunnan taisteluun puna-armeijaa vastaan.

Nämä molemmat miehet ovat minulle sukua: Bruno on isoäitini isoisä ja Erich isoäitini isosetä. Vaikka en ehkä allekirjoitakaan miesten tekoja sisällissodassa ja ajatusmaailmamme eivät voisi olla yhtään kauempana toisistamme, on kiistämätön tosiasia, että olemme lopulta samaa lihaa ja verta.

Brunon taistelut sisällissodassa loppuivat jo Tampereen valtaukseen, mutta Erich jatkoi sodassa aina sen viimeisiin päiviin saakka. Hangosta Ostsee-divisioona jatkoi voittojen saattelemana pitkin Hyvinkään rautatietä aina Nummelaan asti, missä he kohtasivat punaisten osalta todella raskasta vastarintaa. Taistelujen yhteydessä paikallisia punaisia joukkoja vahvistivat kaartilaiset Karkkilasta, Kirkkonummelta ja Veikkolasta.

On pelottavaa ajatella, mitä Erich olisi tässä tilanteessa tehnyt. Jos olisin syntynyt sata vuotta aiemmin, olisin lähes varmasti ollut mukana noissa vahvistusjoukoissa, jotka saapuivat Nummelaan. Jos harjun yhdellä puolella olisin ollut minä ja toisella hän, olisiko hän ampunut? Olisinko minä ampunut?

Onneksi tämä on yksi kysymys, johon minun ei tarvitse vastata. 2000-luvulla syntyneenä suomalaisena olen ollut etuoikeutettu, ettei minun tarvitse tehdä tuota valintaa tai edes yrittää löytää vastausta tuohon kysymykseen. Samalla on myös tärkeää, ettei kukaan tuleviin sukupolviin kuuluvista joudu yrittämään löytämään vastausta tähän makaaberiin kysymykseen.

Tähän mahdottomaan kysymykseen ei nimittäin ole yhtään oikeaa vastausta.

Make Uusimaa Great Again

Onko Uusimaa joskus ollut suuri? Kysyin itseltäni tätä kysymystä useaan kertaan, kun pohdin kampanjani keskeisiä teemoja. Pitkään pohdittuani totesin kuitenkin, ettei tähän kovin yksinkertaiseen kysymykseen voi löytää vastausta ensin kysymättä, mikä maakuntamme rooli oikeastaan on ollut Suomen ja myös pohjoismaiden historiassa.

Nimensä Uusimaa on perinyt ruotsalaisilta uudisasukkailta, jotka saapuivat 1200-luvulla tähän suomalaisten heimojen hylkäämään maahan ja ristivät alueen osaksi Ruotsin valtakuntaa. Samalla ruotsalaiset perustivat monet nykypäiväänkin säilyneet kirkonkylät kuten Kirkkonummen, Lohjan, Vihdin sekä Espoon ja kylvivät siemenet sille vuosisataiselle menestykselle, josta maakuntamme – ja samalla kotimaamme – on saanut nauttia.

Todelliseen arvoonsa kotomme pääsi kuitenkin 1812, kun Helsinki korvasi Turun Suomen suurruhtinaskunnan pääkaupunkina, ja siirsi valtakunnan uuden painopisteen tänne oikeaan etelään. Helsingistä muodostuikin pian Itämeren kiistaton helmi, josta kasvoi nopeasti uusi valtamerenkaupan ja kansainvälisyyden keskus, joka johdattaisi maamme myöhemmin 2000-luvulle.

Kotimaamme kehityksessä Uudellamaalla onkin siis ollut ainutlaatuinen rooli. Nykyaikana siitä on muodostunut tukipilari, joka kannattelee talousmahdillaan ja innovatiivisuudellaan koko Suomea. Historiallisesti maakuntamme ylsi yhdeksi Pohjois-Euroopan vauraimmista ja tarjosi sen asukkaille runsaat elinolot sekä vapauden ohjata omaa elämäänsä.

Uusimaa on siis suuri, mutta nykyaikana enää vain Suomen mittakaavassa. Maakuntamme kantaa takanaan valtavaa potentiaalia, jota hyödyntämällä voisimme luoda valtavasti uutta hyvinvointia ja elinvoimaa koko kansallemme. Valitettavasti nykytilanteessa aluepolitiikka ajaa näitä mahdollisuuksia enemmän ja enemmän pois käsistämme, ja johtaa käsittämättömään tilanteeseen, jossa emme varsinaisesti kontrolloi enää omaa kohtaloamme. Me elämme maailmassa, jossa meidän kasvumme ruokkii muuta Suomea.

Maatamme rakennetaan yhdessä – tämä on meille kaikille selvää. Suomea ei voida kuitenkaan rakentaa politiikalla, jossa osa sen alueista hyötyy täysin epäsuhtaisesti muiden saavutuksista. Meillä jokaisella tulee olla oikeus olla oman onnemme seppiä ja hyötyä raskaan työmme palkinnoista. Muuten voimme yhtä hyvin itsekin iskeä hanskat tiskiin ja palata uunin pankolle nukkumaan.

Ressu Strikes Back

Ikivanha oppikouluni Ressu on aina ollut kova koulu. Se on synnyttänyt monta demarivaikuttajaa kuten Väinö Tannerin ja Pentti Arajärven. Omena ei kuitenkaan nykypäivänäkään ole kadonnut kauas puusta; oppilaat ovat Ressun lukiossa edelleen taitavia eivätkä ota mitään tietoa vastaan ensin kritisoimatta sitä.

Sain huomata tämän taas tänä perjantaina, kun vierailin vanhan hissanmaikkani kutsumana yhteiskuntaopin tunnilla pitämässä oppitunnin nuorten vaikuttamisesta. Oppilaiden kysymykset tulivat kuin apteekin hyllyltä ja tarttuivat juuri oikeisiin asioihin.

He vaativat konkreettisia vastauksia ja vaihtoehtoja eivätkä tyytyneet vain tyypillisiin poliitikon pehmopuheisiin. Nämä nykynuoret ovat totisesti kyvykkäitä sekä osaavia, ja jos tämä minkäänlainen viittaus nuorten nykytasosta, niin olemme tulevaisuudessa todella hyvissä käsissä.

Hyvää naistenpäivää!

Naistenpäivän voisi sivuuttaa vain yhtenä uutena kaupallisena juhlapyhänä, jolloin miehet rauhoittavat mielensä hankkimalla rakastetulleen kimpun ruusuja ja suklaarasian. Todellisuudessa se tarjoaa kuitenkin meille mahdollisuuden itsetutkiskeluun ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Vaikka naisten oikeudet ovatkin Suomessa kenties maailman parhaalla mallilla, saamme silti törmätä lähes kuukausittain otsikkoihin naisten alipalkkauksesta ja heidän työelämässään kohtaamista monista haasteista. Naisen euro on siis edelleen 80 senttiä – kyseessä ei ole mikään myytti.

Usein pelottaakin ajatella, miten naisten oikeudet toteutuvat muualla maailmassa, kun väärinkäytöksiä toteutuu täälläkin niin paljon. Pelkästään tänä vuonna mediahuomiota saavuttanut #metoo-kampanja on hyvin osoittanut, kuinka hyväksikäyttö on arkipäivää monen naisen elämässä.

Pidetään siis yhdessä huolta siitä, että naistenpäivästä ei tule vain juhlapyhää, jolla pesemme kätemme. Jaan itsekin tänä vuonna kukkia mutta samalla yritän parhaani mukaan välittää vähän syvempääkin viestiä.

Uutta opsia etsimässä

Kirkkonummen koulukannan vanhetessa ja lähes hajotessa käsiin on kunnan luottamuselimissä noussut lähes yhteinen tahtotila siitä, että meitä takaapäin lähestyvä infrastruktuurivelka on saatava kiinni – ja nopeasti. Huolimatta näiden nykyisten ja tulevien hankkeiden merkittävästä rasitteesta kunnan taloudelle tarjoavat ne kuitenkin Kirkkonummen kunnalle yhden ainutlaatuisen etulyöntiaseman: Suomen, jos ei koko maailman, moderneimman ja parhaiten uuteen opetussuunnitelmaan sopeutuvan koulukannan.

Uusi vuonna 2016 voimaan tullut opetussuunnitelma asettaa merkittäviä haasteita nykyisellään koulutuskasvattajille sekä päiväkodeissa että peruskoulussa digitalisaation ja lisääntyneen yksilöllisen ohjauksen viedessä lisää aikaa opettajien ja varhaiskasvattajien työajasta. Toisaalta nykyisellään koulutustilat eivät ole varustettu toimimaan uuden opetussuunnitelman mukaisen avoimuuden, oppilaslähtöisyyden ja oppimisen ilmiömäisyyden periaatteiden mukaan, ja näin opetussuunnitelman toteuttaminen nykyisissä koulurakennuksissa voi olla joskus haastavaa.

Monissa Suomen kunnissa on vasta nyt alettu pohtia, miten uuden opetussuunnitelman tarpeisiin voitaisiin tulevaisuuden koulurakentamisessa vastata paremmin. Kirkkonummella on kuitenkin vireillä jo kolme tulevaisuuden kouluhanketta, jotka saattaisivat Veikkolan, Kirkkoharjun ja Gesterbyn oppilaat täysin uusien oppimisen edellytysten piiriin.

Veikkolassa uusi opetussuunnitelma on huomioitu Veikkolan koulukeskuksen laajennuksen yhteydessä monin eri tavoin. Tulevaisuudessa peruskoulun ja varhaiskasvatuksen välinen polku tulee korostumaan entisestään, ja lapsien matka aina päiväkodista yläasteelle pyritään tekemään mahdollisimman yhtenäiseksi ja sujuvaksi. Toisaalta varhaiskasvatuksen tulevien tilojen läheisyys tekee peruskoulusta luontevan ja ennen kaikkea tutun paikan jatkaa opiskelua.

Itse peruskoulussa uusi opetussuunnitelma huomioidaan erityisesti tilaratkaisuilla ja tilojen muunnettavuudella. Tulevaisuuden peruskoulussa turhan tilan määrä halutaan vähentää, ja esimerkiksi käytävätiloja on tarkoitus käyttää tehokkaasti osana opetusympäristöä. Myös tilojen muunneltavuus asettaa merkittäviä haasteita koulurakentamiselle, sillä tilojen pitää tarpeen mukaan olla valmis muuntamaan aina pienryhmätiloista luokkatiloiksi. Tiloja voidaan siis yhdistää ja erottaa esimerkiksi liukuvien seinien kautta.

Uudet opetusympäristöt on luotu erityisesti yhteisopettajuus mielessä, ja tavoitteena on esimerkiksi mahdollistaa kahden luokan välinen ryhmätyö ja muunlainen opettajien ohjeistuksessa tapahtuva tiimityö. Samalla halutaan tukea oppilaiden välistä oppimista, jossa asioita oivalletaan omatoimisesti, eikä opetus ole välttämättä täysin opettajavetoista.

Suuret oppilasmäärät ja samalla muunneltavat seinärakenteet asettavat akustiset äänikysymykset uudenlaiseen tärkeyteen, ja uusia kouluja suunnitellessa käytetäänkin merkittävästi aikaa oikeiden materiaalien ja äänieristeiden valintaan. Myös oppilaiden terveyteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota, ja tulevaisuuden Veikkolan koulusta pyritään luomaan kotoisampi ja rauhallisempi ympäristö kuin edellisestä.

Tulevaisuuden kouluhankkeet tulevat tekemään ison loven kunnan budjettiin, mutta selkeää on, että ne ovat sijoitus tulevaisuuteen. Kirkkonummi on tiellään tullakseen yhdeksi Suomen moderneimmista koulutuskeskuksista, joissa uutta opetussuunnitelmaa voidaan toteuttaa täysin rinnoin. Vain aika kertoo, mitä tapahtuu, kun antaa yhdelle maailman parhaasta opetushenkilökunnasta maailman parhaat työkalut. Varmaa on vain, että se on ainakin jotain suurta.

Talsinki – miten olisi kuitenkin Tallinnummi?

Vienti on aina virrannut Suomesta veden mukana alavirtaan. Oli kyse sitten menneiden aikojen tukkien uittamisesta jokien avulla tai nykyisestä rahtiliikenteestä Itämerellä, on vesikuljetus aina ajanut Suomen taloutta – osaksi liikaakin. Jo pelkästään huoltovarmuuden ja talouden elinvoimaisuuden turvaamiseksi olisi tärkeää, ettei Suomi olisi pelkästään riippuvainen Itämerestä tehdessään kauppaa muualle Eurooppaan. Onneksi ongelmaan on olemassa ratkaisu: maailman pisin ja todennäköisesti kallein merenalainen rautatietunneli Helsingistä Tallinnaan.

Paitsi ettei sen tarvitsisi olla. Ongelmaan olisi olemassa myös paljon selkeämpi ja halvempi ratkaisu. Sen tajusivat suomalaiset jo satoja vuosia sitten ja sittemmin myös venäläiset toisen maailmansodan päätyttyä. Mistä nyt puhutaan? No tietenkin Porkkalasta.

Porkkalasta Tallinnaan Naissaaren kautta rakennettu tunneli olisi parhaimmillaan noin 30 kilometriä lyhyempi kuin nyt suunniteltu Helsinki-Tallinna rautatietunneli. Tämä linjamuutos poistaisi siis tunnelin pituudesta kolmasosan ja tekisi todennäköisesti samoin myös kustannuksille. Lyhyemmän tunnelin myötä Tallinnan matalikkoon ei myöskään tarvitsisi rakentaa sinne tällä hetkellä kaavailtua tekosaarta.

Tallinnummi
Rautatietunneli Kirkkonummen kautta voisi säästää matkustajan aikaa jopa puolitoista tuntia.

Epävarmassa maailmanpoliittisessa tilanteessa on myös tärkeää huomioida hankkeen strateginen merkitys. Suomen ja Viron välisestä tunnelista tulisi merkittävä kaupan, tietoliikenteen ja matkustajaliikenteen valtimo Pohjois-Euroopan ja Baltian välillä, ja mahdollisessa konfliktitilanteessa se olisikin luonnollinen vastapuolen kohde. Jos tunneli sijoitettaisiin Porkkalaan, voitaisiin sen puolustus luontaisesti hoitaa viereisestä Upinniemen varuskunnasta käsin.

Kirkkonummelle sijoitettu tunneli olisikin huoltovarmuuden turvaamisen kannalta loistavassa paikassa. Toisaalta alueen hyvät kulkuyhteydet takaisivat myös rahti- ja matkustajaliikenteen sujuvuuden eteenpäin. Alueelta on hyvät tieyhteydet sekä Turun että Vuosaaren satamiin ja rautatieyhteys Helsinkiin olisi myös kivenheiton päässä. Tunnelin kautta kyettäisiin myös takamaan tietoliikenneyhteydet Suomeen paljon varmemmin kuin merenpohjan kautta.

Tuli tunnelin pää sitten Helsinkiin, Espooseen tai Kirkkonummelle on tärkeää, ettei valintaa tehdä hätiköidysti. Jokaisella kunnalla ja kaupungilla on paljon annettavaa, mutta kuten kaikissa hankkeissa kaksi asiaa ratkaisee: raha ja aika. Porkkalasta Tallinnaan rakennettu tunneli maksaisi miljardeja vähemmän ja valmistuisi parhaimmillaan vuosia muita aikaisemmin. Kirkkonummi on historiallisesti aina ollut suomalaisten portti Viroon – miksei se siis olisi nytkin?