Haluatko avaruusdemariksi?

Katsoin kerran pikkulapsena tähtiin ja ryhdyin laskemaan niitä. Taisin kyllästyä laskemiseen noin sadan kohdalla, mutta tajusin silloin todella tärkeän asian. Riippumatta siitä, kuinka innokkaasti ja uskollisesti katselisinkaan taivaisiin, en pystyisi koskaan näkemään joka ikistä tähteä, puhumattakaan laskemaan niitä. Tähtiä oli yksinkertaisesti liian monta ja suurin osa niistä piileskeli avaruuden pimeydessä.

Tämä avaruuden savuverho ulottuu myös maahan. Yhteiskuntamme on täynnä samanlaisia tuikkivia tähtiä, joita kaikkia emme pysty yhdellä hetkellä näkemään. Ihmiskohtaloita on lopulta yhtä monta kuin maailmassa on ihmisiä, ja jokainen niistä on yhtä erilainen kuin taivaan tähdet, vaikka etäältä ne näyttävätkin niin pelottavan samanlaisilta.

Olen viimeisen vuoden aikana pohtinut paljon, mitä voisimme tehdä yhdessä parantaaksemme yleistä kansallista hyvinvointiamme. Olen aina päätynyt samaan lopputulokseen; kaiken hyvinvoinnin takana on inhimillisyys ja politiikan todellinen jalkautuminen ihmisten pariin.

Plan de travail 1@3,59x

Poliitikot etääntyvät liian usein kansasta ja pohtivat hyvinvointia pelkästään kunnan ja valtion kasvulukujen kautta. Se on kieltämättä helppoa ja turvallista, sillä tuhat kohtaloa on vain tilasto ja yksi voi helposti olla luotaan poistyöntävä pelottava tragedia. Jos kuitenkin uskaltaudumme ihmisten oville ja elämään, opimme hyvin nopeasti, kuinka jopa hyvinvoinnin mallimaa Suomi voi kauttaaltaan pahoin.

Tavalliset eläkeläiset eivät voi hankkia lääkkeitään, koska heidän eläkkeensä riittää juuri ja juuri kattamaan heidän kasvavat asuinkustannuksensa. Toisaalla yksinhuoltajaäiti joutuu seisomaan vuosi vuodelta pitenevässä leipäjonossa, koska hän haluaa ostaa tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi uudet jalkapallovarusteet. Tämä ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää. Jokainen tällainen ihmiskohtalo on liikaa.

Me sosiaalidemokraatit olemme aina taistelleet tällaista kohtelua vastaan. Jo vuoden 1905 Forssan ohjelmassa asetimme itsellemme kunnianhimoiset tavoitteet, joiden mukaan Suomeen tulisi saattaa yleinen sekä yhtäläinen äänioikeus ja työviikko tulisi lyhentää viiteen päivään. 1900-luvun alussa nämä tavoitteet olivat vallankumouksellisia, nyt ne ovat tuikitavallisia.

Haluan nyt kääntää uuden luvun Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen sekä maamme historiassa ja astua uuteen aikakauteen, jossa hyvinvointimme ei ole vain yksi talouden tilasto vaan pikemminkin meidän kaikkien yhteinen huoli.

Digitalisaatio, robotisaatio sekä automatisaatio ovat kaikki haasteita, joihin meidän yhteiskuntamme ja sosiaalidemokraattinen puolue eivät ole riittävän valmistautuneita. Jos emme mieti ratkaisua näihin rakenneongelmiin nyt, niin löydämme itsemme hyvin nopeasti tulevaisuudesta, jossa yksilönäkökulma on unohdettu byrokraattisen sekä kustannustehokkaan päätöksenteon nimissä.

Artboard 1@3,59x.png

Tulevaisuuden Suomi on nyt, ja siksi haluan herättää suomalaisen yhteiskunnan tähän nopeasti lähestyvään murrokseen tänään enkä huomenna. Aion laukaista avaruusdemarien liikkeen käyntiin lähettämällä itseni sääpallon avulla avaruuteen ja näin nousta korkeammalle kuin kukaan suomalainen poliitikko aikaisemmin. Ainoastaan avaruuden suuruudessa ja ykseydessä ymmärrämme kääntyä sisäänpäin ja tajuamme pohtia, kuinka tärkeä ja ainutlaatuinen jokainen ihmisyksilö on.

Lähde mukaan luomaan uutta yhteistä Suomea!

Kikyttääkö?

Digitalisaation myötä moni aikaisemmin raskas ja monimutkainen askare on muuttunut tehokkaammaksi ja työntekijän kannalta helpommaksi. Tästä huolimatta ihmiset uupuvat edelleen työssään. Työnteon helpottuminen ja näennäinen työn tehokkuuden kasvu ei siis ole suoraan johtanut työntekijöiden elämänlaadun parantumiseen.

Työn tehostumista on yleensä aina seurannut työpäivän ja työviikon lyheneminen. 1800-luvulla teollisen vallankumouksen yhteydessä siirryttiin 12-tuntisesta työpäivästä kymmentuntiseen päivään ja myöhemmin 1900-luvun alussa moderniin 8-8-8-malliin. Digitalisaatio ei kuitenkaan ole johtanut vastaavanlaiseen kehitykseen, vaikka sen työn tehokkuutta parantavat vaikutukset ovat olleet monikertaisia aikaisempiin työnteon vallankumouksiin verrattuna.

Monet Yhdysvaltain Piilaakson it-yritykset ovat jo kokeilleet nelipäiväisen työviikon vaikutuksia työn tehokkuuteen. Vaikuttuneina koejaksojensa tuloksista ne ovat omaksuneet lyhennetyn työviikon alan uudeksi normiksi. Muun muassa teknologiajätti Google arvioi työntekijöidensä työtehokkuuden parantuneen noin 20 prosentilla yrityksen siirryttyä nelipäiväiseen työviikkoon.

Työn tehokkuuden parantamisen lisäksi lyhennetty työviikko johtaisi säästöihin sekä yritysten että yhteiskunnan terveys- ja sosiaalimenoissa, kun työuupumus ja sairauspoissaolot vähenisivät. Tutkimusten mukaan nelipäiväinen työviikko voisi esimerkiksi alentaa työntekijöiden stressitasoa sekä riskiä sairastua verenpainetautiin ja moniin muihin yleisiin elintasosairauksiin.

1930-luvulla vaikuttanut taloustieteilijä John Maynard Keynes arvioi, että hänen lapsenlapsiensa maailmassa kenenkään ei tarvitsisi enää tehdä töitä. Länsimaissa työaika on kuitenkin säilynyt lähes muuttumattomana viimeiset 70 vuotta, eikä parannuksia tilanteeseen näytä olevan tulossa ainakaan lähihorisontissa. Nykytilanne on työhyvinvoinnin kannalta kuitenkin kestämätön, sillä moni tavallinen suomalainen työntekijä ei yksinkertaisesti selviä työtaakkansa alla.

Suomella olisikin nyt tuhannen taalan paikka näyttää Euroopalle sekä maailmalle uutta työpoliittista suuntaa ja osoittaa, miten hyvinvointivaltio oikeastaan välittää kansalaistensa elämänlaadusta. Samalla maamme saisi monen Nokian veroisen kilpailuedun, joka polkaisisi taloutemme uudestaan kunnolla käyntiin.

Hyvää äitienpäivää!

Olen aina ihaillut omaa isoäitiäni. Hän oli Savosta tullut ja saunassa syntynyt eikä koskaan edes käynyt kansakoulua loppuun. Tästä huolimatta hän uskaltautui unelmiensa perässä Helsinkiin, jossa hän ensin työskenteli kotipiikana ja myöhemmin kahvilatyöntekijänä sekä leipurina.

Kovan työn kautta hän kuitenkin menestyi ja perusti lopulta oman kahvilayrityksensä, jonka liiketoiminta lopulta laajeni ympäri kaupunkia. Kaiken tämän hän onnistui luomaan omasta tahdostaan ja ennen kaikkea omilla ansioillaan.

Vaikka aikani yhdessä isoäitini kanssa oli lyhyt, on hän aina ollut minulle roolimalli ja inspiraation lähde. Hän on osoitus siitä kaikesta, mitä ihminen voi saavuttaa, jos vain uskaltaa luottaa itseensä.

Vuonna 2017 60% yliopistotutkinnon suorittaneista olivat naisia. Noin viisikymmentä vuotta aikaisemmin vuonna 1967 tämä luku oli vain 10%. Yhteiskunnassa on siis tapahtunut sotavuosien ja suurten ikäpolvien syntymisen jälkeen valtava murros, jonka seurauksena naiset ovat entistä tasapuolisemmin mukana koulutuksessa ja työelämässä.

Tämän murroksen seurauksena naisten asema on parantunut ja olemme ensi kertaa maailman historiassa olleet lähellä saavuttaa sitä ideaalia, että molemmat sukupuolet voisivat olla täysin tasa-arvoisia.

Yhteiskunnalla on kuitenkin vielä pitkä täydelliseen sukupuolten tasa-arvoon. Naisten ja miesten välinen tuntipalkkojen ero on edelleen yksityisellä sektorilla noin kolme euroa. Myös naisten asema työelämässä on tutkimusten mukaan edelleen heikompi kuin miesten. Samaan aikaan vanhempainvapaat kasautuvat lähes täysin naisille, ja isyysloman mahdollisuuteen tarttuvatkin Suomessa vain alle 9% kaikista vanhemmista.

Naisilta – ja erityisesti äideiltä – odotetaan nyky-yhteiskunnassa siis paljon. Ensin pitäisi hankkia koulutus, sitten ura ja lopulta lapsia. Tämä on monelle täysin kestämätön yhtälö. Meidän tulisikin tehdä kaikkemme, että äitien asema yhteiskunnassa paranisi esimerkiksi korvamerkitsemällä vanhempainvapaita molempien vanhempien käyttöön.

Isoäitini tapasi aina sanoa, että laiskuus on lahja, mutta vain jos sitä käyttää oikein. Tämä savolainen kansanviisaus pätee myös tämän ongelman yhteydessä. Jos me haluamme ratkaista tasa-arvoon ja laskevaan syntyvyyteen liittyvät ongelmakohdat, pitää poliitikkojen esittää ja tarttua konkreettisiin ratkaisuehdotuksiin. Nyt on nimittäin yksinkertaisesti liian myöhäistä vain taivastella tätä ongelmaa, ja toivoa, että se ratkaisee itse itsensä.

Hyvää äitienpäivää äidilleni Tiinalle, mummille ja kaikille muille Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon äideille!

Veikkolan senioritorni

Veikkolaan nousee senioritorni – mutta minkälainen? Projekti herättää veikkolalaisissa kysymyksiä epäluuloa ja ehkä pelkoakin. Miten pitkä on rakennuksen heittämä varjo? Mikä on senioriasuntojen määrä. Kuunnellaanko meitä veikkolalaisia?

Ajatellaan, että rakennuttaja tulee ja rakentaa. Näin ei tarvitse olla. Tilanne voisi näyttää hyvin erilaiseltakin. Veikkolan asukkaat voisivat itse tarttua tuumasta toimeen ja toteuttaa  hankkeen vaihtoehtona sille, että antaisimme rakennusliikkeen tehdä tontille kovan rahan palveluasuntoja,

Idea saattaakin kuulostaa hullulta, ei se olisi täysin ennen kuulumaton tai edes täysin uusi. Päinvastoin Ruotsin ja Suomen monet olemassa olevat esimerkit ovat osoittaneet, miten yhteisöpohjainen ja -lähtöinen rakennustapa voi toimia yritysvetoista paremmin.

Yhteisövetoisen rakentamisen lähtökohta ja malliesimerkki on Helsingin Arabianrantaan toteutettu Loppukiri-asukasyhteisö. Kaikki lähti liikkeelle kolmesta asukkaasta, naisesta, jotka halusivat rakentaa itselleen ja ystävilleen kodin, jossa he voisivat elää mielekästä ja itsenäistä elämää loppuun asti.

Ideansa toteuttamiseksi naiset perustivat yhdistyksen, joka otti yhteyttä kaupunkiin sekä rakennusliikkeisiin. Rakennustöiden alkaessa yhdistyksessä oli jo 300 aktiivista jäsentä, jotka kaikki osallistuivat omalla panoksellaan hankkeen toteuttamiseen. Loppukirin tavoitteena on ollut taata asukkaille kodinomainen asuntoyhteisö, jossa asukas ei laitostu ja jossa toiminta tukee toimintakykyä.

Loppukiri- projektin tuloksena syntyi Arabianrantaan kerrostalo, jossa on mm. yli 50 omistusasuntoa, laajat yhteisölliset tilat, laitoskeittiö ja ruokasali. Lisäksi ja ehkä tärkeimpänä syntyi yhteisöllinen toimintatapa, jossa yhdistyvät naapuriapu sekä arvokas ja mielekäs elämäntapa.

Arabianrannan senioritalon asukkaat ovat jatkaneet yhteisöllistä taivaltaan nyt jo yli 10 vuotta. Kansalliset ja kansainväliset ryhmät ovat tuttuja Loppukirin asiakkaiden arjessa. Mallia ihaillaan ja sen mahdollisuudesta haikaillaan. Uusi senioritalo, Aikalisä on noussut Jätkäsaareen.

Miksi siis emme näyttäisi taas kerran, mihin tämä gallialaiskylä pystyy. Etsikäämme malli, jolla kirkkonummelaisille senioreille turvataan arvokas ja osallisuutta vahvistava vanhuus.

Markus Myllyniemi & Merja Reijonen

Ei valinnan vaan sananvapaus

Viime vuonna sata vuotta täyttänyt Suomi juhli itsenäisyyttään yhtenä Euroopan pitkäaikaisimmista demokratioista. Maamme vahvuus on aina ollutkin avoin, hyvä ja johdonmukainen päätöksentekokulttuuri, jossa myös oppositio on otettu mukaan keskusteluun, kun maan etu on vaatinut äkkinäisiä ja merkittäviä suunnanvetoja tekeviä uudistuksia. Näin tehtiin sekä sotavuosina että 90-luvun laman pahimmilla hetkillä. Nyt Suomea uhkaa näihin kahteen viime vuosisadan merkittävään mullistukseen verrattavissa oleva uhka: hyvinvointivaltion rapautuminen.

Nykyongelmaan ei kuitenkaan ole pyritty hakemaan puolueryhmien rajat ylittävää ratkaisua, vaan sen sijaan hallitus on tyytynyt pohtimaan asiaa suljetuissa kabineteissa Arkadianmäellä. Monien lääkäreiden, asiantuntijoiden ja virkamiesten esityksistä on poimittu vain ne, jotka tukevat hallituksen politiikkaa, ja tämä on näkynyt aktiivisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa päivälehtien sivuilla.

Muun muassa HUS:sin hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen arvosteli kovasanaisesti sosiaali- ja terveysministeriön näkemystä siitä, että terveydenhuollon kustannuksien nousu olisi Suomessa ollut poikkeuksellisen suurta. Päinvastoin Suomen sote-järjestelmä on yksi maailman kustannustehokkaimpia, eikä sitä voi kovin helposti kritisoida huonosta tuottavuuskehityksestä.

Jos sote-uudistuksen mukaiset kustannusleikkaukset toteutettaisiin Lehtosen mukaan nykymuodossaan, tarkoittaisi se, että Suomessa käytettäisiin per asukas sote-palveluihin keskimäärin yhtä paljon rahaa kuin monessa Itä-Euroopan maassa. On vaikea uskoa, että palvelutaso tai nykyinen palveluverkko pystyttäisiin pitämään edes nykyisellä tasollaan tällaisessa tilanteessa.

Myös valinnanvapaus on saanut monilta asiantuntijoilta täystuomion. Nykyisellään malli kannustaa yrityksiä yli- ja alihoitoon sekä yksinkertaiseen menettelyyn, jossa yritykset kuorivat kermat päältä ja jättävät kaikkein vaikeimmat tapaukset hoitamatta. Näin on käynyt esimerkiksi Ruotsissa ja Islannissa, missä kansalaisten terveyserot ovat korostuneet merkittävästi yksityisten palveluiden osuuden kasvaessa.

Pahimmillaan palveluiden yksityistäminen voi johtaa asiakasmaksujen monikertaistumiseen ja järjestelmästä voi pitkässä juoksussa tulla yhteiskunnalle aikaisempaa huomattavasti kalliimpi kuten pohjoismaisten naapurimaidemme esimerkit ovat hyvin osoittaneet. Islannin entinen sisäministeri Ögmundur Jónasson on kuuluisasti todennut, että raha virtaa maassa nyt yksityisten yritysten kassoihin valtion kirstun sijaan.

Ketä sote-uudistus siis hyödyttää? Ei ainakaan suomalaista veronmaksajaa. Kyseessä oleva uudistus edustaa suurinta tulonsiirtoa valtiolta ja sen kansalaisilta yrityksille maamme historiassa. Vapaassa ja demokraattisessa valtiossa ihmisillä pitää olla oikeus kritisoida uudistuksia, joita ei tehdä sen maan asukkaiden etu mielessä. Nimittäin jos näin ei ole, niin voimme yhtä hyvin liittyä monen muun Itä-Euroopan maan joukkoon, jossa sanan- ja ilmaisunvapaus ovat vain kauniita koristesanoja perustuslain etusivulla.

Sotesoppa sen kun sakenee

Monet meistä ovat allergisia pörriäisille – minä ainakin olen. Suomesta löytyy onneksi hyvä julkinen terveydenhuolto, joka diagnosoi allergiat ja parantaa monet muut sairaudet. Nykyhallituksen politiikan maailmassa voisi kuitenkin ajatella, että tämä on täysin kadonnutta tietoa. Parhaimmillaan yhdestä maailman tehokkaimmasta ja toimivimmasta julkisesta terveydenhuoltojärjestelmästä ollaan tekemässä täysin toimimatonta.

Kysymys on lopulta yksinkertainen, jos yritykselle annetaan mahdollisuus tehdä voittoa, kieltäytyykö se siitä? Ei varmasti. Päinvastoin yrityksen olisi laitonta tehdä ratkaisuja, jotka haittaisivat sen liiketoimia. Tämän takia valvojan roolissa pitääkin olla tarkkana; yritykset nimittäin ovat ainakin.

Uusi valinnanvapausmalli ja SoTe-uudistus yleensä on kuollut syntyessään. Sen ongelmat eivät rajoitu pelkästään ristiriitoihin perustuslain kanssa vaan se on pohjimmiltaan rikkinäinen. Näitä ongelmia ei voida korjata, niin kauan kun valvottavat ohjaavat valvojaa. Valinnanvapausmalli toimii tällä hetkellä vain ja ainoastaan välineenä tulonsiirroille suoraan meiltä veronmaksajilta yksityisille lääkintäpalveluiden yrityksille.

Valinnanvapaus ei itsessään ole huono idea. Meillä jokaisella pitää olla oikeus tehdä omat valintamme länsimaisessa vapaassa demokratiassa. Mutta jos meillä on oikeasti oikeus valita, minä haluan ainakin sanoa ei valinnanvapaudelle ja samalla kaikille muille uudistuksille, joita ei tehdä tämän maan asukkaiden etu mielessä.

Kumpikaan hallituksen asettamista uudistuksista ei tule alentamaan sosiaali- ja terveyssektorin kustannuksia. Ne tulevat päinvastoin turpoamaan kuin minä mehiläisenpiston jälkeen.

Sisällissodan molempia osapuolia yhdistävä muistomerkki puuttuu yhä

Sisällissodan syttymisestä on sata vuotta, mutta yhteinen, molempia osapuolia yhdistävä muistomerkki puuttuu vieläkin. Perjantaina eduskunnassa pidetty sisällissodan muistotilaisuus osoitti, että muistomerkille olisi suomalaisessa yhteiskunnassa paikkansa. Muun muassa arkkipiispa Kari Mäkinen on vedonnut muistomerkin rakentamisen puolesta.

Sisällissodan yhteinen muistaminen on tärkeää ihmisten kokemus- ja tunnemuistin kannalta, koska se kulkee pitkään sukupolvelta toiselle. Muistomerkki voitaisiin sijoittaa esimerkiksi kirkon pihalle, koska silloin se symboloisi samalla kirkon selontekoa sisällissodasta.

Moderni sisällissodan muistomerkki sitoisi yhteen vuoden 1918 traagiset tapahtumat. Muistomerkki käsittäisi vankileirit, punaisten- ja valkoisten harjoittaman terrorin ja taisteluissa kaatuneet siviilit ja sotilaat. Samalla se kuvaisi sodan aiheuttamaa molempien osapuolten kokemaa kärsimystä ja olisi kansakunnan yhtenäisyyden tunnustus.

Tuomas Suihkonen
Vantaa

Markus Myllyniemi
Kirkkonummi

Veikkolan meluaitahanke edistyy – Kommentti

Joulu tuli aikaisin tänä vuonna – ainakin meille veikko­la­lai­sille.

Veikkolaan jo vuodesta 1967 asti kaivattu meluaita otti viimein vuosikymmenien jälkeen askeleen eteenpäin hankkeen edetessä lopulliseen suunnitteluun ja toteutukseen. Kunta allekirjoittaa valtion kanssa meluaidan tiimoilta Liiken­ne­vi­raston kanssa hanke­so­pi­muksen, jonka mukaan Kirkkonummen kunta sitoutuu maksamaan neljänneksen hankkeen kokonais­kus­tan­nuk­sista. Suunnit­te­lup­ro­sessin yhteydessä ELY-keskus arvioi vielä kerran uudelleen melusuojauksen riittävyyden alueella ja sen perusteella päivittää olemassa olevia suunnitelmiaan aidan mittasuhteista.

Veikkolan meluaitahanke oli jo useamman kyläläisen mielissä kuopattu hanke, jonka toteutumisen suhteen valtaosa oli jo menettänyt toivonsa.

Näiden uusien edisty­sas­ke­leiden myötä valoa näyttää kuitenkin olevan viimein tunnelin päässä, ja hankkeen toteutuminen näyttää ensi kertaa realistiselta. Todellinen käännekohta projektin kannalta koettiin tänä vuonna, kun melua­i­ta­hankkeen ympärillä aktivoiduttiin täysin uudella tarmolla, ja meluongelman ratkai­se­mi­seksi kerättiin yli 1500 nimeä kerännyt adressi, joka luovutettiin myöhemmin liiken­ne­mi­nisteri Anne Bernerille.

Adressin myötä Veikkolan asukkaat ja kunta­vai­kut­tajat lähtivät puoluerajat ylittävässä yhtei­sym­mär­ryk­sessä ajamaan asiaa eteenpäin.

Lopulta vuosikymmenien odotus kulminoitui Veikkolan kyläyh­dis­tyksen järjestämässä meluillassa marraskuun lopulla, kun liiken­ne­mi­nisteri Anne Berner, kunnanjohtaja Tarmo Aarnio, kansanedustaja Anders Adlercreutz ja ELY-keskuksen sekä Liiken­ne­vi­raston asiantuntijat vierailivat henki­lö­koh­tai­sesti Veikkolassa, missä he kaikki sitoutuivat tekemään kaikkensa hankkeen saattamiseksi loppuun. Samalla liiken­ne­mi­nisteri tarjosi ensi kertaa konkreettisia ratkaisuja meluongelman ratkai­se­mi­seksi.

Veikkolan meluongelma on aina ollut liian iso pala purtavaksi yhdelle ihmiselle. Hankkeen lopullinen toteutuminen on ollut vuosikymmeniä kestänyt prosessi, johon on vaikuttanut lukematon määrä kirkko­num­me­laisia kunta­lais­vai­kut­tajia ja -aktiiveja. Olisi siis väärin sanoa, että meluongelman ratkaisi yksin minä tai kukaan mukaan; päinvastoin. Ongelma on ratkaistu yhteistyössä ja yhtei­sym­mär­ryk­sessä kaikkien kyläläistemme hyvinvoinnin ja terveyden turvaamiseksi. Jokaisen kunnan­val­tuu­tetun, luotta­mus­miehen ja aktiivin toimintaa pitääkin motivoida tämä jalo ajatus yhteisten asioiden parantamisesta ja kaikkien kuntalaisten edun valvomisesta – itsekkyyteen emme kuitenkaan saa sortua.

Haluan kiittää kaikkia melua­i­ta­hankkeen toteutumisessa mukana olleita, ja erityiset kiitokset tahdon osoittaa Veikkolan kyläyh­dis­tyksen aktiiveille Raija Karille, Pirkko Kautolle sekä Eero Lankialle, kansanedustaja Anders Adlerc­reut­zille, kaikille kirkko­num­me­lai­sille kunnan­val­tuu­te­tuille ja jokaiselle hanketta tukeneelle veikko­la­lai­selle!

Rauhallista uutta vuotta!

Markus Myllyniemi

Kunnanvaltuutettu ja kansalaisaktiivi

Kirkkonummen uusi kultakaivos – Kommentti

1600-luvun alussa Kirkkonummella tapahtui. Ruotsin kuningas Kustaa II Adolfin – tuttavallisemmin pohjolan leijonan – korviin oli kuulunut tieto, että Kirkkonummelta oli löytynyt hopeaa tai muuta arvometallia. Työt kaivoksen toiminnan käynnistämiseksi aloitettiin nopeasti kuninkaan henkilökohtaisesti vierailtua Porkkalanniemessä. Valitettavasti kaivoksesta ei kuitenkaan löytynyt mitään muuta kuin kivilohkareita eikä Porkkalaan saatu kultakaivosta – ei ainakaan ennen tätä päivää.

Lukuisten suomalaisten sijoittajien aloitteesta Tallinna-Helsinki tunnelin suunnittelu on aloitettu uudelleen ja projekti näyttää ensi kertaa vuosikymmeniin saavan tuulta alleen. Vaikka projekti on pitkällä, yhdestä asiasta ei olla vielä päästy yhteisymmärrykseen; siitä missä tunnelin suuaukko olisi Suomen puolella.

Tällä hetkellä johtavassa asemassa ovat Espoo ja Helsinki, mutta nykykilvassa unohdetaan täysin hankkeen loogisin pääkallopaikka: Kirkkonummi. Jos Tallinummi-tunneli tulisi kuin tulisikin Porkkalaan, olisi varsinainen rautatietunneli 30 kilometriä lyhyempi kuin Espoon tai Helsingin vastaava. Hankkeen kannalta tämä voisi tarkoittaa miljardisäästöjä ja parhaimmillaan vauhdittaa tunnelin valmistumista vuosilla.

Mahdollisen tunnelihankkeen positiiviset vaikutukset Kirkkonummelle olisivat valtavat. Oikein toteutettuna hankkeen seurauksena kuntaan voitaisiin saada ennennäkemätön määrä uusia työpaikkoja ja pääomaa. Samalla kunnan hyvät liikenneyhteydet voisivat mahdollistaa logistiikkasektorin keskittymisen Kirkkonummen nopeasti kehittyville 51-tietä reunustaville teollisuusalueille.

Tallinummi-tunneli toimisi junien kulkuväylän lisäksi myös tiedon ja kommunikaation uutena pääväylänä Suomeen. Tämä antaisi Kirkkonummelle ainutlaatuisen kilpailuedun nopeasti kasvavalla emerging technologies-alalla ja voisi houkutella kuntaan Googlen, Amazonin ja Alibaban kaltaisia suuryrityksiä.

Selkeää kuitenkin on, että tällaisen miljardihankkeen houkutteleminen Kirkkonummelle edellyttää useamman kuin yhden innokkaan ajatuksia. Siksi kutsunkin nyt kaikki kunnan luottamushenkilöt sekä virkamiehet, kuntalaiset ja muut visionäärit mukaan tähän hankkeeseen. Minulla ja varmasti meillä kaikilla on ideoita, miten tämä hanke alkuun – tarvitaan vain yksinkertaisesti innokkaita käsipareja.

Markus Myllyniemi
Kunnanvaltuutettu, kuntakehitysjaoston jäsen

Kalljärvi/Mätäjärvi? – Kommentti

Kuntalaiset kokoontuivat 23.8 kunnantalolle kuulemaan vesistöjemme yleistilasta Kirkkonummella, ja kiitos Liittoistenjärven kemikaalikäsittelyn saaman mediahuomion vesistönkunnostuksen suosio on huipussaan. Tilaisuuden yleisestä hyvästä ilmapiiristä huolimatta löytyy myös Kirkkonummelta muutama varoittava esimerkki ympäristönsuojelullisista epäonnistumisista.

Kirkkonummen alueelle mahtuu Uudenmaan alueen kymmenen saastuneimman vesistön joukosta kaksi. Näistä toinen sijaitsee omilla kotikulmillani. Kalljärvi tai tuttavallisemmin Veikkolan mätäjärvi on ollut Pohjois-Kirkkonummen ympäristönsuojelun murheenkryyni jo useamman vuosikymmenen ajan.

Kalljärvi sopii hyvin klassisen runsasravinteisen järven muottiin ja osa sen sinilevä- ja happikato-ongelmista johtuukin järven matalasta mutapohjasta sekä järveä ympäröivästä maataloudesta. Luonnonvakioita ei kuitenkaan voida syyttää vesistön jatkuvasta ravinnekuormituksesta, vaan se johtuu kunnan lähes välinpitämättömästä suhteesta jätevesien hoitoon alueella.

Jo useamman vuosikymmenen ajan Kirkkonummen kunta on mitä pienemmästä syystä päästänyt pumppaamosta ylivaluneita kotitalouksien jätevesiä Lamminpuron kautta Kalljärveen välittämättä tämän vaikutuksista ympäristöön ja asukasviihtyvyyteen. Huomioitavaa on myös, että tämä kaikki on tapahtunut asukkaiden ja asukasyhdistysten jatkuvasta vastarinnasta huolimatta.

Kunta on ollut myös haluton korjaamaan tekemiään ympäristöllisiä tuhoja, eikä se vesistön enemmistöomistajan roolissa ole tehnyt tarpeeksi osallistuakseen Kalljärven hoitotalkoisiin. Tulevaisuudessa jopa rutiininomainen järven tilan velvoitetarkkailu saattaa olla uhattuna rahoituksen loppuessa myöhemmin tänä vuonna.

Kunnan ympäristöviranomainen on myös ollut haluton tuomaan esiin Kalljärven todellista tilaa ja tavallisen kuntalaisen on ollutkin hyvin vaikeaa esimerkiksi selvittää oman naapurijärvensä levätilannetta. Maakunnallisesta vesistöjen kuntoa mittaavasta Vesientila.fi-palvelusta Kalljärven tilatietoja ei löydy kunnan ympäristöviranomaisen harkinnan takia ollenkaan.

Hyvät neuvot ovatkin kalliit Kalljärven tulevaisuuden takaamiseksi. Ainoa todellinen vaihtoehto tässä vaiheessa saattaa olla järven täydellinen kuivatus ja ruoppaaminen. Pelkin vapaaehtoisresurssein tämän kaltaista massiivista projektia ei kuitenkaan toteuteta. Tämän takia olisi ensiarvoisen tärkeää, että kunta tarttuisi tuumasta toimeen ja ottaisi johtajaroolin tämän mätäjärven pelastamiseksi. Totuus nimittäin on, että tätä ympäristöongelmaa ei yksinkertaisesti voi peitellä ikuisesti.

Markus Myllyniemi,
Kunnanvaltuutettu