Talsinki – miten olisi kuitenkin Tallinnummi?

Vienti on aina virrannut Suomesta veden mukana alavirtaan. Oli kyse sitten menneiden aikojen tukkien uittamisesta jokien avulla tai nykyisestä rahtiliikenteestä Itämerellä, on vesikuljetus aina ajanut Suomen taloutta – osaksi liikaakin. Jo pelkästään huoltovarmuuden ja talouden elinvoimaisuuden turvaamiseksi olisi tärkeää, ettei Suomi olisi pelkästään riippuvainen Itämerestä tehdessään kauppaa muualle Eurooppaan. Onneksi ongelmaan on olemassa ratkaisu: maailman pisin ja todennäköisesti kallein merenalainen rautatietunneli Helsingistä Tallinnaan.

Paitsi ettei sen tarvitsisi olla. Ongelmaan olisi olemassa myös paljon selkeämpi ja halvempi ratkaisu. Sen tajusivat suomalaiset jo satoja vuosia sitten ja sittemmin myös venäläiset toisen maailmansodan päätyttyä. Mistä nyt puhutaan? No tietenkin Porkkalasta.

Porkkalasta Tallinnaan Naissaaren kautta rakennettu tunneli olisi parhaimmillaan noin 30 kilometriä lyhyempi kuin nyt suunniteltu Helsinki-Tallinna rautatietunneli. Tämä linjamuutos poistaisi siis tunnelin pituudesta kolmasosan ja tekisi todennäköisesti samoin myös kustannuksille. Lyhyemmän tunnelin myötä Tallinnan matalikkoon ei myöskään tarvitsisi rakentaa sinne tällä hetkellä kaavailtua tekosaarta.

Tallinnummi
Rautatietunneli Kirkkonummen kautta voisi säästää matkustajan aikaa jopa puolitoista tuntia.

Epävarmassa maailmanpoliittisessa tilanteessa on myös tärkeää huomioida hankkeen strateginen merkitys. Suomen ja Viron välisestä tunnelista tulisi merkittävä kaupan, tietoliikenteen ja matkustajaliikenteen valtimo Pohjois-Euroopan ja Baltian välillä, ja mahdollisessa konfliktitilanteessa se olisikin luonnollinen vastapuolen kohde. Jos tunneli sijoitettaisiin Porkkalaan, voitaisiin sen puolustus luontaisesti hoitaa viereisestä Upinniemen varuskunnasta käsin.

Kirkkonummelle sijoitettu tunneli olisikin huoltovarmuuden turvaamisen kannalta loistavassa paikassa. Toisaalta alueen hyvät kulkuyhteydet takaisivat myös rahti- ja matkustajaliikenteen sujuvuuden eteenpäin. Alueelta on hyvät tieyhteydet sekä Turun että Vuosaaren satamiin ja rautatieyhteys Helsinkiin olisi myös kivenheiton päässä. Tunnelin kautta kyettäisiin myös takamaan tietoliikenneyhteydet Suomeen paljon varmemmin kuin merenpohjan kautta.

Tuli tunnelin pää sitten Helsinkiin, Espooseen tai Kirkkonummelle on tärkeää, ettei valintaa tehdä hätiköidysti. Jokaisella kunnalla ja kaupungilla on paljon annettavaa, mutta kuten kaikissa hankkeissa kaksi asiaa ratkaisee: raha ja aika. Porkkalasta Tallinnaan rakennettu tunneli maksaisi miljardeja vähemmän ja valmistuisi parhaimmillaan vuosia muita aikaisemmin. Kirkkonummi on historiallisesti aina ollut suomalaisten portti Viroon – miksei se siis olisi nytkin?

 

Kalljärvi/Mätäjärvi? – Kommentti

Kuntalaiset kokoontuivat 23.8 kunnantalolle kuulemaan vesistöjemme yleistilasta Kirkkonummella, ja kiitos Liittoistenjärven kemikaalikäsittelyn saaman mediahuomion vesistönkunnostuksen suosio on huipussaan. Tilaisuuden yleisestä hyvästä ilmapiiristä huolimatta löytyy myös Kirkkonummelta muutama varoittava esimerkki ympäristönsuojelullisista epäonnistumisista.

Kirkkonummen alueelle mahtuu Uudenmaan alueen kymmenen saastuneimman vesistön joukosta kaksi. Näistä toinen sijaitsee omilla kotikulmillani. Kalljärvi tai tuttavallisemmin Veikkolan mätäjärvi on ollut Pohjois-Kirkkonummen ympäristönsuojelun murheenkryyni jo useamman vuosikymmenen ajan.

Kalljärvi sopii hyvin klassisen runsasravinteisen järven muottiin ja osa sen sinilevä- ja happikato-ongelmista johtuukin järven matalasta mutapohjasta sekä järveä ympäröivästä maataloudesta. Luonnonvakioita ei kuitenkaan voida syyttää vesistön jatkuvasta ravinnekuormituksesta, vaan se johtuu kunnan lähes välinpitämättömästä suhteesta jätevesien hoitoon alueella.

Jo useamman vuosikymmenen ajan Kirkkonummen kunta on mitä pienemmästä syystä päästänyt pumppaamosta ylivaluneita kotitalouksien jätevesiä Lamminpuron kautta Kalljärveen välittämättä tämän vaikutuksista ympäristöön ja asukasviihtyvyyteen. Huomioitavaa on myös, että tämä kaikki on tapahtunut asukkaiden ja asukasyhdistysten jatkuvasta vastarinnasta huolimatta.

Kunta on ollut myös haluton korjaamaan tekemiään ympäristöllisiä tuhoja, eikä se vesistön enemmistöomistajan roolissa ole tehnyt tarpeeksi osallistuakseen Kalljärven hoitotalkoisiin. Tulevaisuudessa jopa rutiininomainen järven tilan velvoitetarkkailu saattaa olla uhattuna rahoituksen loppuessa myöhemmin tänä vuonna.

Kunnan ympäristöviranomainen on myös ollut haluton tuomaan esiin Kalljärven todellista tilaa ja tavallisen kuntalaisen on ollutkin hyvin vaikeaa esimerkiksi selvittää oman naapurijärvensä levätilannetta. Maakunnallisesta vesistöjen kuntoa mittaavasta Vesientila.fi-palvelusta Kalljärven tilatietoja ei löydy kunnan ympäristöviranomaisen harkinnan takia ollenkaan.

Hyvät neuvot ovatkin kalliit Kalljärven tulevaisuuden takaamiseksi. Ainoa todellinen vaihtoehto tässä vaiheessa saattaa olla järven täydellinen kuivatus ja ruoppaaminen. Pelkin vapaaehtoisresurssein tämän kaltaista massiivista projektia ei kuitenkaan toteuteta. Tämän takia olisi ensiarvoisen tärkeää, että kunta tarttuisi tuumasta toimeen ja ottaisi johtajaroolin tämän mätäjärven pelastamiseksi. Totuus nimittäin on, että tätä ympäristöongelmaa ei yksinkertaisesti voi peitellä ikuisesti.

Markus Myllyniemi,
Kunnanvaltuutettu

Pöö, se olen minä demarien uusi presidenttiehdokas

Presidentti Niinistön viimeviikkoisen ulostulon jälkeen moni demari on ollut valmis
heittämään pyyhkeen kehään ja nostamaan Salen puolueen presidenttiehdokkaaksi.
Puolueemme onkin nyt valinnan edessä; joko hyväksymme häntä koipien välissä tappion tai kokeilemme jotain uutta ja rohkeaa. Vaikka Saulin lähes ylivoimainen etumatka houkuttelisi tarttumaan ensimmäiseen, voisi vuoden 2018 presidentinvaaleista muodostuavirstanpylväs, joka parhaimmillaan elvyttäisi sosiaalidemokraattisen liikkeen Suomessa.

Miten toteutamme mahdottoman? Tartumme yksinkertaisesti puolueemme tärkeimpään
voimavaraan: tulevaisuuden poliitikkoihin. Olemme oppineet esimerkiksi Ranskan ja
Kanadan esimerkeistä, kuinka karismaattinen ja nuori poliitikko voi koota ympärilleen
kansanliikkeen, joka järkyttää poliittisia perustuksia ja voittaa puolelleen
ennennäkemättömän kannatuksen.

Macronin ja Trudeaun vaalikampanjoita seuratessa sai ilolla huomata, kuinka orgaanisesti heidän kampanjansa lopulta rakentui. Suurinta nostotyötä eivät tehneet takakabinettien rahoittajien rahalla tuotetut mainokset vaan tavalliset ihmiset. Ehdokkaiden kampanjatiimit koputtelivat Matti Meikäläisten oville ja hyödynsivät tehokkaasti internetin keskustelufoorumien kautta luotuja tukiverkostoja. He siis ennen kaikkea toivat politiikan lähelle ihmistä. Demarien tulevalta ehdokkaalta tarvitaan siis samanlaista konkreettista lähestymistapaa.

Presidentin tehtävänä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa ja siinä hänellä olisi tuhannen
taalan paikka tehdä Suomesta edelläkävijävaltio sekä ilmastonmuutoksen vastaisessa
taistelussa että konfliktinratkaisussa. Maallamme olisikin nyt oiva tilaisuus toimia ohjaavana majakkana alati hämärtyvässä maailmassa ja muuttua samalla humanitääriseksi suurmahdiksi, joka puolustaisi meidän kaikkien etua.

Tämä kaikki on kuitenkin pelkkää utopiaa, jos demaripuolue alistuu ja antautuu
toteuttamaan Kokoomuksen tahtoa. Liikkeemme tulevaisuus ei tosiaan ole taattu, jos
pelkäämme määrittää oman linjamme. Nyt tarvitaan rohkeita ulostuloja, jotka erottavat
meidät massasta. Edesmenneen presidentti Mauno Koiviston sanoin: ”Tarttis tehrä jotain.”