Kuntakorruptiolle on tehtävä loppu

Suomi on kansainvälisten arvioiden mukaan yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Maassamme on silti merkittävästi korruptiota, joka piiloutuu yhteiskunnan rakenteiden kulisseihin, ja jää sen takia usein poliisin, tuomioistuimien ja median havaitsematta. Kuntaliiton vuonna 2017 tekemän selvityksen mukaan yli puolet kunnanjohtajista raportoi anonyymissä kyselyssä kohdanneensa eettisiä ongelmatilanteita ja rakenteellista korruptiota kunnassaan.

Oman valtuustourani aikana olen Kirkkonummella törmännyt hyvävelitoimintaan ja erilaisiin kulisseissa toimiviin verkostoihin, jotka pyrkivät pelkästään ajamaan tietyn – usein yksityisen – sidosryhmän etua. Olen saanut esimerkiksi kuulla, kuinka erästä merkittävää yksityistä kaavoitushanketta tulisi joidenkin mielestä puoltaa, koska maanomistaja oli vaikutusvaltaisen kunnanvaltuutetun ystävä ja muuten ”hyvä tyyppi”.

Olen jo pitkään miettinyt, miten Kirkkonummella voitaisiin parhaiten ennaltaehkäistä rakenteellista korruptiota, hyväveliverkostoja ja kähmintää. Suomen oikeusministeriö aloitti vuonna 2019 Sano ei korruptiolle-kampanjan, jonka tavoitteena on ehkäistä kaikkia kolmea. Tulen ensi maanantain valtuuston kokouksessa esittämään, että Kirkkonummen kunta liittyisi mukaan verkoston toimintaan ja ryhtyisi välittömiin toimiin rakenteellisen korruption ennaltaehkäisemiseksi.

Sano ei korruptiolle-kampanjan tavoitteena on sitouttaa organisaatiot mukaan korruptionvastaiseen toimintaan, saada heidät huomioimaan korruption riskit sisäisessä valvonnassaan ja kannustaa heitä laatimaan tai päivittämään eettiset ohjeensa. Samalla kampanjaan osallistuvat organisaatiot vakuuttavat, että niiden johto on sitoutunut vastustamaan epäeettistä toimintaa, ja etteivät ne hyväksy minkäänlaista korruptiota työntekijöiltään, luottamushenkilöiltään eikä yhteistyökumppaneiltaan.

En itse ole koskaan lähtenyt poliittisten hyväveliverkostojen toimintaan mukaan, enkä vastaisuudessakaan aio antaa tilaa epäeettisyydelle toiminnassani luottamushenkilönä. Kunnan tekemien päätösten tulisi olla läpinäkyviä ja aina perustua kuntalaisten hyvinvointiin, eikä pelkästään minkään yksittäisen maanomistajan tai yksityisen tahon intresseihin. Jokaisella kunnalla pitäisi olla ehdoton nollatoleranssi rakenteelliselle korruptiolle, ja tästä tulisi pitää kaikissa tilanteissa kiinni.

Ajan kuntalaisten, en suuryritysten, etua

Taloustieteessä moraalikadolla viitataan tilanteeseen, jossa esimerkiksi sääntelyhäiriön seurauksena on yrityksen kannalta edullista toimia niin, että se on yhteisen edun vastaista. Ihannemaailmassa yhteisten pelisääntöjen pitäisi olla niin hyvin laadittuja, että moraalikatotilanteisiin ei jouduttaisi, ja pelikenttä olisi reilu sekä julkisen yhteisön että yritysten näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan aina reaalimaailmassa valitettavasti toteudu, ja suuryritysten kannalta voiton tavoittelu on liiketoiminnan kasvattamisen näkökulmasta haluttavampaa kuin yhteiskuntavastuun toteutuminen.

On selvää, että pukkia ei kannata päästää kaalimaan vartijaksi ja pörssiyrityksiä oman valvontansa herroiksi, kun jo lakikin linjaa, että niiden pääasiallinen tavoite on voiton kerryttäminen osakkeenomistajille. Vastaamon tapaus ja monet muut ovat hyvin osoittaneet, miten moraalikatotilanne syntyy, kun yritys priorisoi liikevoiton tavoittelun palvelun laadun parantamisen sijaan. Vanhustenhoidon tapauksessa tämä laadusta nipistäminen ilmeni haamuhoitajina, ja Vastaamon tapauksessa taas haluttomuutena investoida riittäviä resursseja sekä turvallisiin tietojärjestelmiin että niitä ylläpitäviin ammattitaitoisiin henkilöihin. Molemmissa tapauksissa riittävän asiantuntevan henkilökunnan palkkaamisen laiminlyönti johti siis tarpeettomaan ihmiskärsimykseen.

Peräänkuulutan kuitenkin edelleen, että pelisääntöjen ja ohjeistuksen laatijana myös valvovan viranomaisen Valviran pitää kantaa osansa vastuusta. Torstaina 5.11 ilmestyneessä Kirkkonummen Sanomien kommentissaan Valviran asiantuntijalääkärinä toiminut ja nykyinen kunnanvaltuutettu Marjut Frantsi-Lankia kritisoi voimakassanaisesti toivettani saattaa suuryritykset vastuuseen niiden asiakkailleen aiheuttamasta kärsimyksestä. Heittäisinkin nyt pallon puolestani hänelle, ja toivoisin, että tekisimme yhteiskuntana kaikkemme, että ne valvonnan periaatteet, joita Marjut itsekin Valviran sivuilla edelleen esittelee, toteutuisivat tulevaisuudessa myös käytännössä.

Luottamushenkilönä minun tehtäväni on ottaa kantaa. Jos jonkun mielestä kuntalaisten ja veronmaksajien edun ajaminen on radikaali ideologinen kanta, niin olen silloin ylpeästi sen kannattaja. Verokirstun ja kuntalaistemme hyvinvoinnin vartijana meidän tärkein tehtävämme on haastaa ja valvoa niitä toimijoita, joilta palveluita ostamme.

Vastaamon tapaus ja monet muut osoittavat, että ulkoistaminen ei ole auvoista

Kevättalvella vuonna 2019 Suomea järkytti julkiseen tietouteen tullut sarja vanhusten heitteillejätöistä eri yksityisten palveluntarjoajien hoivakodeissa. Asiakkaiden määrään verrattuna liian pieni hoitajamitoitus johti järkyttäviin tilanteisiin, jossa vanhuksia oli lukittu yöksi heidän huoneisiinsa vasten heidän omaa tahtoaan. Ongelmia havaittiin esimerkiksi Attendon ja Esperi Caren ylläpitämissä hoivakodeissa, ja enimmillään viranomaiset selvittivät kymmenien palveluyksiköiden ongelmia ympäri Suomen.

Pahimmillaan ulkoistettu vanhustenhuolto johti useiden asiakkaiden menehtymiseen, mikä lopulta nostivat aikaisemmin vain huhutut ongelmat julkiseen tietouteen. Vanhusten hoivapalveluita tarjoavat yritykset yrittivät siis painaa ongelman villaisella ja reagoivat siihen vasta, kun median paine alkoi uhata heidän liiketoimintansa tuottavuutta.

On tärkeä muistaa, että osakeyhtiöillä on lain mukaan vain yksi tehtävä: tuottaa osakkailleen voittoa. Tämän takia on turha yllättyä, kun julkisen sektorin yksityiselle puolelle ulkoistamat palvelut eivät toteudu yhtä vastuullisesti kuin aikaisemmin. Kuntien ja kaupunkien toiminnan missio on yhteisen hyvän tavoitteleminen, mutta yksityisellä puolella – ovelista markkinatempauksista huolimatta – tärkein tehtävä on liikevaihdon kasvattaminen sekä voiton maksimointi.

Psykoterapiapalveluita useille kunnille tuottanut tietomurron kohteeksi joutunut Vastaamo kuvailee itseään yhteiskuntavastuulliseksi yrityksesi osin samoin nuotein kuin Esperi Care ja Attendo. Kaikkien kolmen yrityksen kasvun taustalla on vaikuttanut viime vuosina kuntasektorille juurtunut ajatus palveluseteleistä, joiden kautta kunta siirtää omaa toimintaansa yksityisille maksamalla osan asiakkaalle syntyneestä kustannuksesta.

Ajatus palveluseteleiden tehokkuudesta perustuu siihen oletukseen, että yksityiset toimijat voisivat tukea kunnan palvelupalettia kustannustehokkaasti mutta samalla laadukkaasti. Tähän ei kuitenkaan päästä, jos yhteiset pelisäännöt palvelusetelien taustalla eivät ole pitävät, eikä niitä valvota riittävästi. Sekä Vastaamon, Esperi Caren että Attendon tapauksissa syyllinen toimija oli liian nopeasti laajentunut voitonhimoinen yritys, jonka vastuuttomaan toimintaan viranomainen ei puuttunut tarpeeksi ajoissa.

Yrityksien lisäksi myös julkisen sektorin katsoa itseään peiliin ja pohtia, toteutuuko yksityisen sektorin valvonta riittävän tehokkaasti ja ennen kaikkea, ovatko valvonnan resurssit riittävällä tasolla. On selvää, että sote-alan toimijoiden valvonnasta vastuussa oleva Valvira ei ole ainakaan pysynyt viimeisten vuosien aikana tehtäviänsä tasolla. Valvonnan tasoa seuratessa tuntuu nimittäin ainakin siltä, että julkiselta puolelta on täysin unohtunut vanhan suomalaisen kansanviisauden sanoma siitä, kuinka tuli on hyvä renki mutta huono isäntä.

Veikkolan kirjastoa ei saa sulkea

On joskus vaikea uskoa, miten paljon yksi rakennus voi kätkeä sisäänsä muistoja. Veikkolaan vuonna 1935 kuntamme ensimmäiseksi suomenkieliseksi kansakouluksi alun perin rakennettu kirjastotalo on nyt kolmen vuosikymmenen ajan toiminut kyläläistemme yhteisenä olohuoneena. Kysy keneltä tahansa veikkolalaiselta, niin saat kuulla, miten kylämme rakkaalla kirjastolla on erityinen paikka hänen sydämessään.

Monille nuorille kirjasto on ollut juuri se paikka, jossa he ovat ensimmäistä kertaa saaneet ilmaista itseään taiteellisesti. Seniorikansalaisille Veikkolan kirjasto on taas tullut tutuksi tapaamispaikkana, jossa yksinäinenkin vanhus voi löytää juttukaverin. Itselleni kylämme kirjasto on ikuisesti painunut mieleen sinä paikkana, jossa innostuin historiasta ja vietin koulupäivien jälkeen tuntikausia hyppien hyllyvälistä toiseen tutkien eri suurmiesten elämää.

Kirjasto on niin paljon enemmän kuin kirjoja; se on paikka oivaltaa sekä kehittää itseään, ja sen merkitystä ihmisten hyvinvoinnille ei voida aliarvioida. Kunnan tuottamista palveluista se lienee yksi kustannustehokkaimmista ottaen huomioon, kuinka läpileikkaavasti se hyödyttää kaikkien elämää ikään tai tulotasoon katsomatta.

Me veikkolalaiset emme halua uutta miljoonia maksavaa kuparipinnoitettua kirjastoa, vaan sen sijaan haluamme, että yhteisömme olohuone säilyy nykyisten vakaiden ja vankkojen kiviseinien suojassa. Paine kuntamme kehittämiseksi on nyt kova, ja sillä tiellä kaikesta vanhasta luopuminen tuntuu olevan muodissa. Suomalainen sananparsikin kuitenkin kertoo, että vanhassa on tosiaan vara parempi. Nykyinen kirjastorakennus on hyvä ja toimiva, eikä sen remontoiminen tulisi edes kovin kalliiksi. Uuden kirjaston rakentaminen on taas hyppy tuntemattomaan, eikä kenelläkään ole oikeastaan ajatusta siitä, kuinka korkeaksi sen kustannukset oikeastaan nousisivat.

Nykypäivän kiireessä on joskus hyvä pysähtyä ja miettiä, kuinka tärkeitä muistot ja perinteet ihmisille oikeastaan ovat. Erityisesti näin koronan keskellä ne luovat tarpeellista vakautta muuten niin epävakaan maailmantilanteen keskellä. Veikkolan kirjasto on tuonut kylämme yhteen ja tuo niin varmasti myös tulevaisuudessa, jos vain saamme pitää tämän kansan talon yhteisenä tapaamispaikkanamme.

Kuka auttaisi kiusattua?

Viimeaikaisia uutisia lukiessa meitä monia on varmasti järkyttänyt Vantaalla tapahtunut kiusaamistapaus, joka lopulta eskaloitui rikolliseksi pahoinpitelyksi. Tällaiset tapaukset vetävät ihmisen sanattomaksi, ja saavat ainakin minut miettimään, miten koululaitoksemme on voinut sallia tilanteen kehittymisen näin pahaksi. Kouluympäristön tärkein tehtävä on olla turvallinen ympäristö, johon lapsen on ilo tulla. Tässä ja lukemattomissa muissa tapauksissa ympäri Suomea siinä on kuitenkin epäonnistuttu.

Toisen ihmisen koskemattomuuteen kajoaminen – oli se sitten henkistä tai fyysisistä – on aina väärin, ja johtaa pahimmillaan elämänmittaisiin seurauksiin, kun kiusaamisen jättämät arvet kulkevat kiusatun mukana vielä koulu-urankin jälkeen. Kiusaamisen aiheuttamat välittömät fyysiset oireet ovat myös todellisia, ja tutkimusten mukaan uhrit voivat kärsiä esimerkiksi univaikeuksista, pahoinvoinnista ja päänsäryistä.

Ottaen huomioon kiusaamisen vakavuuden ja sen todellisuuden, että joka kymmenes koululainen kokee joutuneensa kiusatuksi, voisi helposti luulla, että opettajat puuttuvat koulukiusaamiseen välittömästi. Mannerheimin lastensuojeluliiton tekemän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa opettajista kuitenkin kokee kiusaamiseen puuttumisen vaikeaksi, eivätkä he koe resurssiensa riittävän ongelmaan ratkaisemiseksi.

Mitä kiusaamiselle voitaisiin siis tehdä? On selkeää, että kiusaamistapauksiin puuttuminen vaatii lisää resursseja opettajilta ja kouluilta, mutta myös uskallusta muilta oppilailta, jotka todistavat kiusaamista. Opettajia ja oppilaita ei voida kuitenkaan jättää yksin tämän vaikean tehtävän kanssa, ja olisikin paikallaan, että kouluihin palkattaisiin erityisiä koulupedagogeja ja -nuorisotyöntekijöitä, joiden yksi tehtävänkuvan osa olisi erityisesti kiusaamiseen puuttuminen.

Kouluissa tarvitaan myös vahvaa johtajuutta, sillä lapset ja nuoret hakevat tässä formatiivisessa elämänvaiheessa mallia yläpuolelta. Hyvät opettajat ovat emotionaalisesti oppilaiden tukena, mutta samaan aikaan pitävät yllä järjestystä. Päivittäisissä kohtaamisissaan oppilaiden kanssa opettajien tulisi myös ennakoivasti puuttua kiusaamistapauksiin, ja estää niiden eskaloituminen liian pitkälle.

Vanhempien on myös oltava aktiivisesti läsnä lastensa kasvatuksessa, eikä vastuuta tästä voi vierittää täysin koulun hartioille, kuten nykyään joissain tapauksissa käy. Vaikka yhteiskunnan rooli onkin tukea vanhempia lastenkasvatuksessa, on moraalikäsityksen ja muiden kunnioittamisen opettaminen pohjimmiltaan heidän tehtävänsä. Tilanteissa, joissa lapsi syyllistyy kiusaamiseen, tulisi heidän selvittää, miksi heidän lapsensa haluaa muille pahaa.

Vaikka tilastot ovat osoittaneet, että kiusaaminen on viime aikoina vähentynyt, niin yksikin tapaus on liikaa. Kouluun menemisen ei tulisi olla ahdistavaa tai pelottavaa kenellekään, vaan sen sijaan oman oppilasyhteisön pitäisi olla turvasatama ja kasvuympäristö nuoruuden muuten niin epävakaiden vuosien keskellä. Meidän tulisi yhteiskuntana tehdä kaikkemme sen eteen, että kiusaamisen kierre saataisiin loppumaan nyt ja tulevaisuudessa.

Jätin aloitteen liikennemelun torjumisesta Kirkkonummella

Suomen valtioneuvosto on asettanut asumiseen käytettävillä alueilla, että melutaso ei saa ylittää ulkona päivisin 55 dB ja öisin 50 dB ohjearvoa. Sisätiloissa vastaavat enimmäistasot ovat taas päivisin 35 dB ja öisin 30 dB. Desibeliasteikko on logaritminen, joten kolmen desibelin nousu kaksinkertaistaa äänenpaineen ja samalla melun.

Tällä hetkellä nämä melurajat ylittyvät kirkkaasti useissa paikoissa Kirkkonummella, ja esimerkiksi Veikkolassa moottoritien pohjoispuolella Perälänjärven asemakaava-alueella melutasot lähentelevät päivän keskiarvon perusteella jopa 70 dB tasoja. Masalan ja Sundsbergin alueella melua taas tuottaa eniten Rantarata ja 51-kantatie, joiden melualueella asuu useita satoja ihmisiä. Pahimmillaan melutasot nousevat asuinkiinteistöjen alueella 60 desibeliin, ja esimerkiksi Masalan terveyskeskus sijaitsee tällä melualueella.

Melutilanne on erityisen huolestuttava Perälänjärven asuinalueella Veikkolassa, jossa melutaso ylittää päivittäin 70 dB tason.

Aloitteessa kunnanvaltuutettu Myllyniemi vaatii, että Kirkkonummen kunta ryhtyy välittömiin toimiin meluongelman korjaamiseksi Veikkolassa: ”Valtio on jo kunnan kanssaan tekemässään sopimuksessa sitoutunut kustantamaan Turun moottoritien Perälänjärven kohdan melusuojauksen täysimääräisesti, eikä meillä ole varaa odottaa Turun oikoradan hankesuunnitelman valmistumista. Meluaita tarvitaan moottoritien pohjoispuolelle nyt eikä 15 vuoden päästä.”

Valtuustoaloitteessa penätään kunnalta myös toimia Masalan ja Sundsbergin alueiden meluongelmien ratkaisemiseksi yhteistyössä Väyläviraston kanssa tavalla, jonka kustannusvaikutus olisi mahdollisimman pieni. Toiveena olisi myös, että kunta kiinnittäisi tulevaisuudessa enemmän huomiota melusuojauksen tarpeeseen uudisrakentamisen yhteydessä ja kartoittaisi paremmin melun aiheuttamia haittoja jo rakennetuilla asuinalueilla.

Melusaasteeseen perehtynyt valtuutettu Markus Myllyniemi muistuttaa, että liikennemelu voi pahimmillaan vaarantaa ihmisten hyvinvoinnin: ”Melusaasteen haittavaikutuksia ovat Euroopan ympäristökeskuksen mukaan mm. kohonnut stressitaso sekä riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin ja jopa heikentyneet lasten kognitiiviset taidot. Kyse ei ole pelkästään vain asuinmukavuudesta, vaan ihmisten terveys voi todellakin olla vaarassa.”

Mopojen ja mönkkärien hurjasteluun pitää puuttua

Korona-aika hiljensi lähiympäristömme, kun lentokoneet eivät enää lentäneet taivaalla ja ihmisten työmatkaliikenne väheni etätyön seurauksena merkittävästi. Yksi melun lähde ei kuitenkaan kadonnut mihinkään, ja ainakin oman kokemukseni mukaan peräti lisääntyi viime keväänä. Tämä meteli on varmasti jokaiselle kirkkonummelaiselle tuttu viritettyjen mopojen päristely, joka linnunlaulun tavoin tuntuu olevan kaupunkiympäristön dominoiva kutsuhuuto.

Kaupasta ostettu lait ja määräykset täyttävä mopo on monelle portti itsenäisyyteen ja tärkeä liikkumisväline esimerkiksi kodin ja koulun välillä. Virittämätön ja äänenvaimentimella varustettu mopo ei aiheuta merkittävää melua, eikä ole haitaksi ajajan ympäristölle. Uudenmaan poliisin mukaan surullinen totuus kuitenkin on, että lähes joka ikinen heidän kohtaamansa mopo on jollain tapaa viritetty.

Nuorten käsissä mopot viritetään kulkemaan nopeammin ja äänekkäämmin, mikä johtaa liikenteen vaaratilanteisiin ja merkittäviin meluhaittoihin. Mopot ovat syystä rajoitettu kulkemaan 45 km/h, sillä niiden rakenteellinen lujuus ei ole suunniteltu korkeammille nopeuksille. Riski joutua vakaviin onnettomuuksiin nousee myös eksponentiaalisesti nopeuden mukana, eivätkä mopoilijan kypärä tai mopo itsessään riitä suojelemaan kuskia mahdollisessa kolaritilanteessa.

Teini-ikäinen murrosiän keskellä oleva nuori on kuitenkin harvemmin valmis noudattamaan sääntöjä, ja suora käskyttäminen ylempää johtaa vain kovempaan kapinointiin. Sen sijaan, meidän tulisikin keskittyä rakentavaan ja positiivisluonteiseen keskusteluun, johon ottaisimme myös nuoret mukaan.

Kaiken kaikkiaan meidän tulisi ryhtyä nähdäkseni kolmeen toimenpiteeseen tilanteen helpottamiseksi:

  • Poliisin resursseja puuttua liikenneturvallisuuteen liittyviin tehtäviin tulisi kasvattaa.
  • Rakentavan keskustelun paikkoja poliisin, nuorten ja vanhempien välillä pitäisi lisätä. Fasilitaattoreina tällaisille liikenneturvallisuuteen keskittyville keskusteluille voisivat olla esimerkiksi kuntamme yläasteiden tutut opettajat sekä rehtori ja kolmannen sektorin toimijat kuten koti- ja kouluyhdistykset.
  • Nuorille pitäisi tarjota myös luvallisia paikkoja mopolla ajoon taajama-alueiden ulkopuolella. Kirkkonummella ajoratoja voisi olla esimerkiksi keskustassa, Veikkolassa ja Masalassa.

Toimista kaksi viimeistä ovat selkeästi kuntatasoisia, joihin pystymme vaikuttamaan välittömästi. Poliisin resurssien lisääminen on kuitenkin hallitustasoinen toimi, johon me luottamushenkilöt emme juurikaan voi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vaikuttaa. Tulen ainakin omalta osaltani ajamaan vuorovaikutusta paikallisen nuorison kanssa erilaisten keskustelutilaisuuksien kautta. Nuorten omat aloitteet luvallisten ajopaikkojen perustamiseksi asutettujen alueiden ulkopuolella ovat myös äärimmäisen kannatettavia.

Olen varma, että selviämme tästäkin ongelmasta yhteisönä yhteistyön ja -ymmärryksen kautta. Meistä jokaisella on oikeus hiljaiseen ja rauhalliseen ympäristöön, ja tämän oikeuden kunnioittaminen pitäisi olla kaikille itsestään selvää.

Melusuojaus on ihmisoikeus

Hyvät liikenneyhteydet ovat kaksiteräinen miekka: samalla, kun ne takaavat sujuvan pääsyn muualle maailmaan, vaarantaa niiden aiheuttama melu kuitenkin meidän terveytemme. Kirkkonummen läpi halkoo kaksi merkittävää liikenneväylää, jotka molemmat muistuttavat meitä olemassaolostaan alituisen melusaasteen kautta.

Veikkolassa valtakuntamme ykköstien, eli Turun moottoritien, kautta kulkee keskimäärin noin 45 000 ajoneuvoa päivittäin, ja keskustassa 51-kantatietä käyttää puolestaan noin 20 000 ajoneuvoa joka päivä. Keskustan alueella melua syntyy myös Rantarataa pitkin kulkevista junista.

Ajoneuvojen ja muiden liikennevälineiden aiheuttama melu on yksiselitteisesti myrkkyä. Euroopan ympäristökeskus arvioi, että noin 10 000 ihmistä kuolee melusaasteeseen Euroopassa joka vuosi. Melu aiheuttaa esimerkiksi kohonnutta verenpainetta ja lisää stressiä. WHO:n arvion mukaan öinen meluntaso saisi korkeintaan olla 30 desibeliä, jottei ihmisten luonnollinen unirytmi häiriintyisi.

Suomen valtioneuvosto on asettanut melutason kipurajoiksi ulkotiloissa päivisin 55 dB ja öisin 50 dB. Sisämelun kipuraja asuinhuoneistoissa on taas 35 dB ja öisin 30 dB. Tällä hetkellä nämä melurajat ylittyvät kirkkaasti useissa paikoissa Kirkkonummella, ja esimerkiksi Veikkolassa moottoritien pohjoispuolella Perälänjärven asuinalueella melutasot lähentelevät aamuisin 60 db tasoja.

Tulen itse jättämään seuraavassa kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen melusuojauksen rakentamisen vauhdittamisesta koko kunnan alueella meluongelman ratkaisemiseksi. Pyydän aloitteessa virkahenkilöitä ryhtymään välittömiin toimiin, jotta moottoritien pohjoispuolen Perälänjärven melusuojaus saadaan rakennettua. Tulen myös vaatimaan, että Rantaradan ja 51-tien aiheuttaman melun osalta selvitetään Luomassa, Masalassa ja Sundsbergissä, mikä on ajankohtainen melusuojauksen tarve.

Kierrän perjantaina 25.9 klo 12.00 alkaen Veikkolassa kuuntelemassa, miten moottoritien melu vaikuttaa asukkaiden elämään. Jos haluat ilmoittautua mukaan tapahtumaan tai ilmoittaa minulle jostain muusta melun paikasta Kirkkonummella, ota rohkeasti minuun yhteyttä sähköpostitse osoitteessa markus.myllyniemi@kirkkonummi.fi. Vain yhdessä voimme pitää huolta siitä, että turvallinen ja terveellinen elinympäristö ei ole enää Kirkkonummella etu- vaan perusoikeus.

Suomeen tarvitaan talouden uusi jako

Korona kurittaa taloutta maailmanlaajuisesti, ja talouskasvun madonluvut tuntuvat täällä kotosuomessa asti. Monelle tämä kevät on tarkoittanut entistä suurempaa taloudellista epävarmuutta, lomautuksia ja jopa irtisanomisia. Helppoa ei varmasti ole kellään, ja nyt jos koskaan tarvitaan laajempaa myötätuntoa ja solidaarisuutta kanssaihmisiämme kohtaan.

Talouden suhdanteen kääntyessä laskusuuntaan markkinavetoinen järjestelmämme näyttää kaikkein nurjimman puolensa. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan pandemiat ovat historiallisesti aina johtaneet suurempaan taloudelliseen epätasa-arvoon, ja niiden talousvaikutuksista kärsivät erityisesti pienyrittäjät, matalan koulutustason alat ja vastavalmistuneet nuoret. 

Vaikka Suomessa lienee yksi maailman laajimmista sosiaaliturvaverkoista, osoitti 90-luvun lama, mitä pahimmillaan voi käydä, jos talouskriisin vaikutuksiin ei puututa välittömästi ja ennakoivasti. Valtaosa nykytyöttömien kovasta vaikeasti työllistyvästä ytimestä syntyi juuri 90-luvun jälkimainingeissa, ja samalla lama jätti jälkeensä sen aikana valmistuneista nuorista koostuvan menetetyn sukupolven, jonka palkka- ja työasemataso on pysyvästi jäänyt verrokkiryhmiä alhaisemmaksi.

90-luvulla Suomi tyytyi tekemään leikkaavaa politiikkaa, joka ajoi koko yhteiskunnan yhä syvemmälle suohon. Tänään voimme kuitenkin toimia toisin. On selkeää, ettei talouden pyöriä saada pyörimään ilman myönnytyksiä sekä valtiolta, työnantajajärjestöiltä että yrityksiltä. Oleellista on, että uuden talouspolitiikan myötä ihmisten työllistämisestä tehdään kannattavampaa samaan aikaan, kun työn tekemisestä tehdään tosiasiallisesti tuottoisaa.

Tällä hetkellä Suomessa työtä tekemällä ja ansioverotusta maksamalla on lähes mahdotonta rikastua ja kokea luokkanousua, ellei sattumoisin päädy suuryrityksen toimitusjohtajaksi. Tätä heijastavat pienet eri yhteiskuntaluokkien tuloerot, mutta samaan aikaan maailman mittakaavassa suuret varallisuuserot, ja ne kasvavat Tilastokeskuksen mukaan hyvin nopeasti.

Rikastumisen pääasiallinen väylä ei siis ole töiden tekeminen vaan esimerkiksi osakekeinottelu, jossa rahaa kertyy jo valmiiksi rikkaille. Pääomatuloverotuksen muuttaminen progressiiviseksi ja siitä kertyneiden verotuottojen käyttäminen ansiotuloverotuksen keventämiseen lisäisi työn tekemisen kannattavuutta, lisäisi kulutusta ja helpottaisi tavallisen ihmisen elämää.

Toinen keskeinen keino talouskasvun lisäämiseen olisi työelämän joustavuuden lisääminen työnantajan ja -tekijän näkökulmasta. Työpaikoille tarvitaan paikallista sopimista, jotta yritykset voivat vastata paremmin vaihteleviin markkinatilanteisiin. Myös nuorten siirtymistä työelämään pitää sujuvoittaa, ja heille pitää myös pystyä tarjoamaan nollatuntisopimuksia pysyvämpiä työmahdollisuuksia.

Samaan aikaan työnantajien on luovuttava työtuntien kyttäämisen mantrastaan, ja hyväksyttävä, että työntekijä voi saada työnsä tehtyä yhtä hyvin kuudessa tunnissa kuin kahdeksassa. Kokemukset toimihenkilösektoreilta ja teknologia-alalta ovat osoittaneet, että kuuden tunnin työpäivä parantaa työntekijöiden hyvinvointia, lisää tehokkuutta ja vähentää sairaspoissaoloja. Lyhyempi työpäivä takaa myös enemmän aikaa vapaa-ajalle, harrastuksille ja kuluttamiselle, mitkä kaikki stimuloivat talouden kehitystä entisestään.

Suomi on aina ratsastanut sosiaalisen ja yhteiskunnallisen muutoksen aallonharjalla aina 1900-luvun alusta alkaen. Yhteiskuntajärjestelmämme on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen, ja rohkeat kokeilumme hyvinvoinnin saralla ovat kantaneet hedelmää tavalla, joka on nostanut tämän entisten savutorpparien kansan tilastojen huipulle. Tarvitsemme rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta, mikäli mielimme jatkaa suomalaista menestystarinaamme ja varmistaa, että työmies saa vielä tulevaisuudessakin työnsä arvoisen palkan.

Kouluissa tulisi ottaa käyttöön hengityssuojainpakko

Suomen kesä on pikavauhtia taittumassa työntäyteiseen syksyyn, ja monissa perheissä nyt varmasti puhuttaa kahden viikon päästä alkava kouluvuosi. Viime keväänä opetus tuli päätökseen poikkeuksellisella tavalla, kun usean kuukauden etäopetuksen jälkeen oppilaat palasivat kouluihin viimeiseksi kahdeksi viikoksi koronarajoituksien saattelemina.

Koulujen avaamisesta toukokuun lopulla käytiin runsaasti keskustelua puolesta sekä vastaan, ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oman arvion mukaan lähiopetukseen siirtyminen ei olennaisesti lisännyt lasten ja nuorten koronatartuntojen määrää. Tietonsa THL perustaa ruotsalaisen kansanterveysviranomaisen Folkhälsömyndighetenin Ruotsin ja Suomen koronavirustilannetta arvioivaan tutkimukseen, joka vertaili koulujen sulkemisen vaikutusta maiden koronatarttuvuuteen.

Lasten ja nuorten näkökulmasta koronavirus on yleensä vähäoireinen, eikä usein johda taudin vakavampaan muotoon. Tästä huolimatta on edelleen epäselvää, mikä oikeastaan on erityisesti yli 10 vuotiaiden lasten osuus koronaviruksen levittämisessä. Tähän mennessä THL on korostanut nykytietoon vedoten, etteivät lapset tartuta koronavirusta samaan tapaan kuin aikuiset. Kesän aikana saatu tutkimusnäyttö ulkomailta haastaa kuitenkin tämän näkemyksen.

Etelä-Korean tartuntatautiviranomaisen suorittaman laajan 5706 koronatapaukseen nojautuvan tartunta-analyysin perusteella he pystyivät arvioimaan, että 10-19 vuotiaiden lasten ja nuorten ikäluokka levittää tautia yhtä hyvin kuin muutkin ikäluokat. Myös Yhdysvaltain tartuntatautiviranomainen CDC on yhtynyt tähän näkemykseen, ja on suositellut, ettei kouluja avattaisi, jos koronan vaatimiin ehkäisytoimenpiteisiin ei ensin ryhdytä.

THL:n mukaan keskeisin koronan tartuntamuoto on pisaratartunta, kun sairastunut henkilö esimerkiksi puhuu, laulaa, yskii tai aivastaa. Koulujen luokkatilat luovat tällöin ilmeisin riskin sekä oppilaille että henkilökunnalle, mikäli turvaväleistä, yskimishygieniasta ja erityisesti hengityssuojaimista ei pidetä huolta. Yhdysvaltain tartuntatautiviranomainen CDC on omissa suosituksissaan painottanut hengitysmaskien käyttöä erityisesti vanhempien oppilaiden ja henkilökunnan osalta, ja on selvää, että Suomessa opetusministeriön ja THL:n tulisi tehdä samoin.

Vaikka hengityssuojaimien käyttö saattaakin vaikuttaa meistä suomalaisista vieraalta, ovat ne keskeisin keino koronaviruksen toisen aallon torjumiseksi. Nyt, kun THL on viimein tekemässä virallista suositusta hengitysmaskien käytöstä julkisissa tiloissa, tulisi myös opetusministeriön ottaa kehotuksesta vaari, ja ottaa kouluissa käyttöön maskipakko koronan leviämisen estämiseksi. Samalla valtiovallan tulisi varmistaa, että hengitysmaskit ovat jokaisen suomalaisen saatavilla tulotasosta riippumatta.