Kuntalaiset pitää ottaa mukaan talouden tasapainottamiseen

Koronatilanne kurittaa tällä hetkellä valtion ja kuntien talouksia, ja Kirkkonummi ei valitettavasti ole poikkeus. Kuntamme talous on painunut nyt jo useina vuosina alijäämäiseksi, ja on oletettavaa, että ongelmat pahenevat entisestään tänä ja ensi vuonna. Mikäli toimiin ei nyt ryhdytä, on vaarana, että kunnan taloustilanne painuu lähes 40 miljoonaa miinukselle, mikä olisi kaikin puolin katastrofaalinen tilanne.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, ja kunnan virkamiehistö on jo nyt ansiokkaasti ryhtynyt pohtimaan mahdollisia sopeuttamistoimia taloustilanteen ratkaisemiseksi. Uskon itse vahvasti siihen, että vaikka vaikeita ratkaisuja joudutaankin tekemään, pystymme yhteistyöllä ja yhteisymmärryksellä varmistamaan peruspalveluiden saatavuuden kaikkialla kunnassamme aina Veikkolan kylästä Masalan kautta kuntakeskukseemme saakka.

Vaikka lopullisen päätöksen sopeutustoimien laajuudesta teemmekin me luottamushenkilöt, on mielestäni oleellista, että kuntalaistemme ääni tulee yhtä lailla kuuluviin prosessin eri vaiheissa. Jokainen kunnanvaltuutettu ja luottamushenkilö valitaan edustamaan äänestäjiään, mutta tämä ei tarkoita sitä, että hän ummistaisi korvansa vaalikauden ajaksi ja avaisi ne taas uudelleen vaalien alla.

Toivon itse, että talouden sopeuttamistoimia valmistelevat elimet ja niin sanottu ”sparrausryhmä” ottavat kuntalaiset ainakin jollain tavalla mukaan esityksiensä valmisteluun ja keräävät heidän mielipiteitään siitä, mitkä kunnan palvelut ovat heille kaikkein tärkeimpiä. Kuuntelemalla kuntalaisiamme sitoutamme heidät osaksi tätä prosessia ja samalla toteutamme jo kuntalaissakin määrätyn osallistavuuden vaatimuksen.

Nykytilanteessa on helppo sortua äkkinäisiin päätöksiin, mutta nyt jos koskaan meiltä kuntapäättäjiltä tarvitaan pragmaattista ajattelukykyä ja avoimuutta. Kirkkonummen kuntaa on rakennettu tähän mennessä yhdessä – tillsammans, ja näin tulisi tehdä myös tulevaisuudessa. Kuntamme motto ei kuitenkaan toteudu, jos kuntalaisiamme koskevat päätökset tehdään heiltä kysymättä suljettujen ovien takana.

Ratainvestoinnit maksavat itsensä takaisin

Joukkoliikenteen tulevaisuus on ollut viime aikoina useaan kertaan tapetilla Kirkkonummella. Alle kuukausi sitten Kirkkonummen kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti lähteä mukaan Tunnin junan suunnitteluyhtiöön 380 000 euron panoksella, mikä vastasi vain 0,5 prosenttia radan suunnittelun kokonaiskuluista. Hankkeeseen mukaan lähteminen on oikea ratkaisu, sillä se takaa, että junayhteydet kehittyvät sekä kunnan pohjois- että eteläosissa tasapuolisesti.

Tällä viikolla ajankohtaiseksi on taas uudestaan noussut kysymys raideliikenteen varikon sijoittumisesta Kirkkonummelle. Väyläviraston toimittaman esiselvityksen mukaan junavarikkoja tarvitaan pitkässä juoksussa kolme, ja näille nimetyistä mahdollisista viidestä sijoituspaikasta kaksi – Luoma ja Vuohimäki – sijaitsevat Kirkkonummella.

Kirkkonummi on jo aikaisemmin linjannut, ettei se aio puoltaa junavarikon sijoittamista oman kuntansa alueelle – ja hyvä näin. Luomaan sijoitettu varikko sijoittuisi suoraan nopeasti kehittyvän Masalan asuinalueen yhteyteen, ja heikentäisi alueen luontoarvoja sekä asukasviihtyvyyttä. Vuohimäen varikko taas vaatisi 17 kilometriä pitkän ja 100 miljoonaa euroa maksavan huoltoraiteen, joka halkoisi läpi Kirkkonummen. Kumpikaan vaihtoehdoista ei siis toisi kirkkonummelaisille merkittäviä etuja vaan pelkkiä haittoja.

Varikkokeskustelussa on usein nostettu esiin väite siitä, että Kirkkonummelle sijoitettu varikko parantaisi kunnan junayhteyksiä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kaikkein realistisin vaihtoehto koko Kirkkonummen junaliikenteen kehittämiseksi on molempiin ratoihin panostaminen, sillä kun nopeat Turun pikajunat saadaan pois Rantaradalta, jää sinne enemmän kapasiteettia lähiliikenteelle ja mahdolliselle taajamajunalle, joka kulkisi Kirkkonummelta Turkuun ja sieltä takaisin.

Suuria infrastruktuurihankkeita tarvitaan koronan hidastamassa taloustilanteessa elvyttämään kysyntää ja talouskasvua, ja siksi esimerkiksi Tunnin juna-projektin toteutuminen onkin nyt lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Rantaradan ja tulevan Espoo-Salo oikoradan tapauksessa on tärkeä ymmärtää, etteivät ne sulje toisiaan pois. Päinvastoin, ne ovat kaksi toisiaan tukevaa ratalinjaa, jotka tulevaisuudessa varmistavat entistä sujuvamman pendelöinnin kaikille kirkkonummelaisille.

Anna Kylmänen

Markus Myllyniemi 

Maarit Orko

Kunnanvaltuutettuja (Vihr.)

Lukukausimaksut eivät nopeuta opiskelijoiden valmistumista

Vesa Vihriälän johtama taloustieteilijöiden ryhmä esitti 8.5 julkaistussa raportissaan, että opiskelijoiden valmistumista korkeakoulutuksesta tulisi nopeuttaa lukukausimaksujen avulla. Samaan aikaan työryhmä haluaa myös houkutella entistä useamman nuoren kolmannen asteen koulutukseen muun muassa korkeakoulupaikkojen aloituspaikkoja lisäämällä, ja näin nostaa suomalaisten osaamista tulevaisuudessa. Nämä kaksi tavoitetta ja niiden toteuttamiseen ehdotetut keinot ovat kuitenkin vahvasti ristiriidassa keskenään.

Opetus- ja kulttuuriministeriön suorittamien opiskelijatutkimuksien mukaan tärkein syy opiskelijoiden opintojen viivästymiselle on riittämätön toimeentulo. Korkeakouluopiskelijoiden opintojen hidasta edistymistä ei siis voi selittää opiskelijoiden heikolla motivaatiolla, kuten Vihriälän työryhmän raportti antaa ymmärtää.

Samainen opiskelijatutkimus on vuosi toisensa jälkeen osoittanut, että valtaosalla opiskelijoista on vaikeuksia saada rahat riittämään päivittäisessä elämässään, minkä takia he joutuvat käymään töissä ja ottamaan opintolainaa. Opinnot siis hidastuvat, kun opiskelija joutuu priorisoimaan oman toimeentulonsa opintojen edelle, minkä takia korkeakoulusta valmistumiseen käytettävä aika käytetään töissä esimerkiksi kaupan kassalla.

Ottamalla käyttöön lukukausimaksut yliopistoissa pahentaisimme vain tätä ongelmaa, kun opiskelijat joutuisivat joko rahoittamaan opiskelunsa lainarahoin tai työssä käymällä. Lopputuloksena yliopiston opiskelijat valmistuisivat entistä hitaammin ja suuremman velkataakan kanssa.

Lukukausimaksut olisivat myös omiaan lisäämään yhteiskunnan sisäistä epätasa-arvoa, kun suurituloisten lapsilla olisi mahdollisuus kuitata ainakin osa lukukausimaksuista vanhempiensa tuloilla. Samaan aikaan lukukausimaksut takaisivat lisääntyneen aivovuodon ulkomaille tulevien korkeakouluopiskelijoiden karatessa muihin Euroopan maihin, jossa koulutus olisi edelleen ilmaista.

Vaikka siis usein muuta väitetäänkin, opiskelijat eivät ole laiskoja tai sinnittele köyhyysrajan alapuolella omaksi huvikseen. Opiskelijoita patistetaan valmistumaan tavoiteajassa riittävästi jo nyt esimerkiksi rajatun opinto-oikeuden ja -tuen muodossa. Tähän pakkaan lisättynä lukukausimaksut olisivat vain yksi taakka lisää opiskelijan kannettavaksi, jota en usko monen jaksavan kantaa.

Karanteenitoimenpiteet maksavat itsensä takaisin pitkässä juoksussa

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, ja tämä pätee myös talouden kehityksen mallintamiseen. Tällä hetkellä useiden suomalaisten taloustieteilijöiden ainoa tehtävä on selvittää, mikä tulee olemaan koronaviruksen tosiasiallinen taloudellinen vaikutus bruttokansantuotteeseen. Talousviisaiden arviot vaihtelevat, mutta esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA arvioi, että Suomen BKT tulee supistumaan tänä vuonna noin viisi prosenttia.

Nyt tehtyjen karanteenitoimenpiteiden ansiosta koronaviruksen leviäminen on saatu Suomessa hallintaan, ja viranomaiset sekä päättäjät miettivät kuumeisesti, mikä on tiemme ulos tästä kriisistä. Karanteenin välitöntä purkua vaativat tahot viittaavat usein taloudellisiin argumentteihin ja Ruotsin strategiaan, jossa talouskasvu voidaan turvata kohonneen kuolleisuuden kautta tehdyllä uhrauksella. Historiallinen aineisto ei kuitenkaan viittaa siihen, että tämä päätelmä olisi oikein.

Noin vuosisata sitten koettu espanjantaudin aiheuttama pandemia on koronaviruksen jälkeen yksi viimeisiä vakavia infektiotautikriisejä, joista on kertynyt merkittävä määrä analysoitavaa dataa. Merkittävää osaa sen kuolleisuusdatasta ei voida kuitenkaan hyödyntää, sillä pandemian kanssa ajallisesti yhteen sattunut ensimmäinen maailmansota vääristää tilastoja erityisesti Euroopan maiden kohdalla. Sodan välittömien vaikutusten ulkopuolelle jäi kuitenkin Yhdysvaltojen kaltaisia maita, joiden aineisto on jokseenkin vertailukelpoista.

MIT:n ja Yhdysvaltain keskuspankki suorittivat tänä keväänä analyysin, jossa he vertailivat eri Yhdysvaltojen kaupunkien espanjatautitoimenpiteiden ja talouskehityksen välistä suhdetta. Tutkimuksessa päädyttiin siihen lopputulokseen, että ne kaupungit, jotka ryhtyivät torjumaan epidemiaa tiukoin ei-lääketieteellisin karanteenitoimenpitein – kuten rajoittamalla julkisia kokoontumisia – ensimmäisinä, selvisivät kriisistä kaikkein pienimmin taloudellisin vaurioin. Korkea kuolleisuus johti siis ainakin espanjantaudin tapauksessa pitkällä aikavälillä taloudellisen kehityksen heikentymiseen.

MIT:n ja Yhdysvaltain keskuspankin tutkimuksen tulokset osoittavat, että pitkällä aikavälillä pandemiat aiheuttavat taloudellisia shokkeja, kun taas karanteenitoimenpiteet eivät. Lähde: Correia & Al. (2020).

Vaikka välittömien karanteenitoimenpiteiden ja lyhyen aikavälin talouskasvun välillä olisikin yhteys, vaikuttaa kuitenkin siltä, että pitkällä aikavälillä samanlaista trade-offia ei olisi. Jos jotain ne maat, jotka ovat valmiita suojelemaan omia kansalaisiaan, selviävät tulevasta talouskriisistä paremmin, mikäli he finanssipolitiikan keinoin ovat valmiita tukemaan yrityksien toimintaa ja kansalaistensa toimeentuloa karanteenitoimenpiteiden aikana ja niiden jälkeen.

Rahat vai henki? – komparatiivinen analyysi Ruotsin ja Suomen toimista koronakriisin torjunnassa

Suomen ja Ruotsin toimet koronakriisin ehkäisemisessä ovat eronneet toisistaan kuin yö ja päivä. Samaan aikaan, kun me olemme valinneet tiukat valtakunnalliset eristystoimet, ruotsalaiset ovat pitäneet yhteiskuntansa melkein täysin auki. Tämän seurauksena Ruotsissa on valitettavasti kuollut tämän kolumnin kirjoitushetkellä satoja ihmisiä, ja maassa on Worldometer-sivuston mukaan väkilukuun suhteutettuna yhdeksänneksi eniten koronavirukseen kuolleita koko maailmassa.

Ruotsissa valinta talouden ja ihmishenkien välillä on siis selkeästi tehty, ja sen tulos on ollut minimoida mahdolliset talouskasvun häiriöt ihmisten terveyden kustannuksella. Kansainvälisen taloustieteen professori Richard Baldwin julkaisi maaliskuun lopussa tähän dilemmaan liittyen tieteellisen analyysin siitä, miten valtioiden tulisi toimia, jotta talouden shokit voidaan mitigoida samalla suojellen kansalaisten terveyttä.

Elvytystoimien avulla koronakriisin aiheuttaman taantuman pituus ja vaikutus voidaan minimoida. Lähde: Baldwin (2020).

Baldwinin analyysi päätyi siihen lopputulokseen, että valtioiden tulisi toimia ennakoivasti ja oikea-aikaisesti, jotta tartuntojen määrä ja kuolleisuus voitaisiin minimoida. Eristämistoimet johtavat kuitenkin väkisinkin taloudelliseen taantumaan, kun kansantalous kohtaa merkittävän tarjonnan sekä kysynnän romahduksen. Valtion tehtäväksi tänä aikana jääkin oheisen kuvion vihreän käyrän mukaisten elvytystoimien avulla pitää tehtaissa ja yrityksissä valot päällä, jotta arkeen voidaan palata kriisin jälkeen mahdollisimman jouhevasti.

Ruotsalaiset viranomaiset ovat kuitenkin toimineet täysin tämän päätelmän vastakkaisesti. Maassa ei vieläkään ole tehty merkittäviä rajoituksia ihmisten arkielämään, ja esimerkiksi ravintoloiden terassit saavat olla edelleen auki. Ruotsi on siis selkeästi valinnut oheisen kuvion punaisella kuvatun muutoskäyrän, ja on priorisoinut talouden ihmishenkien yli. Vain aika näyttää, miten epidemia kohtelee länsinaapuriamme, mutta ohessa esitetty ennuste ei lupaa Ruotsille hyvää.

MaaAsukasluku
1.1.2020
Arvioitu kuolleiden määrä 4.8.2020Kuolemat per capitaKuolemat per miljoona asukasta
Ruotsi10230000183220,001791791
Espanja46940000187310,00040399
Italia60360000211300,00035350
Yhdistynyt kuningaskunta66650000237910,00036357
Yhdysvallat328200000688410,00021210
Suomi55180002290,0000442
Tanska560300016690,00030298
Norja53680008110,00015151
Koronaepidemian tunnuslukujen ennuste huhtikuussa 2020. Lähde: University of Washington / https://covid19.healthdata.org/, luettu 14.4.2020.

Suomi on taas toiminut kriisissä proaktiivisesti, ja pistänyt ihmisten elämän talouden edelle. Oikea-aikaisten elvyttävien toimien avulla voimme estää talouttamme luisumasta kuvion siniselle muutoskäyrälle ja pelastaa mahdollisimman monen ihmisen työpaikan. Samaan aikaan voimme elvytystoimien avulla varmistaa, että kansantaloutemme palaa mahdollisimman nopeasti koronakriisiä edeltäneelle tasolle.

Koronasta ei saa tehdä kustannuskysymystä

Suomalaisen pankkisektorin kummisetä Björn Wahlroos totesi perjantaina 27.3.2020 Talouselämä-lehden haastattelussa, että hallituksen tulisi olla valmis tekemään valinta talouden ja ihmishenkien välillä. On pelottavaa ajatella, että kukaan vakavasti otettava julkinen keskustelija uskaltaa edes ehdottaa, että talous pitäisi pistää ihmisten terveyden edelle.

Maamme perustuslaki toteaa, että jokaisella suomalaisella on yhtäläinen oikeus elämään riippumatta tämän iästä tai omasta taloudellisesta resurssista. Totuus yksinkertaisesti on, että yhden ihmiselämän hintaa on mahdotonta määrittää. Pohjimmiltaan jokainen yksilö on arvokas ja yhteiskuntamme näkökulmasta merkityksellinen.

Ihmisten työskentelyä ja liikkumista koskevat rajoitteet tulevat iskemään talouteemme sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. On selvää, että tilanne ei tule olemaan seuraavina vuosina helppo, mutta talouden tulee voida joustaa kansallisen hätätilan aikana. Tilanne on nyt sama, kun joku olisi toisen maailmansodan aikana väittänyt, että olisi parempi vain antautua viholliselle, jotta maamme talouselämän kokemat menetykset voitaisiin minimoida.

Suomessa tarvitaan nyt solidaarisuutta. Koronaviruksen aiheuttama kriisi koskee koko yhteiskuntaa, ja meidän kaikkien tulee olla valmiita kantamaan yhteinen vastuumme tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Yhteiskunnallamme ei nyt ole aikaa riitelyyn tai epäröintiin, vaan meidän on toimittava päättäväisesti yhteistyössä maanmiestemme kanssa.

Koronavirus on ajanut maamme sotatilaan tätä näkymätöntä vihollista vastaan, ja on jokaisen suomalaisen tehtävä tehdä parhaansa maansa hyväksi. Tavallisen kansalaisen tehtäväksi jää viranomaisten ohjeiden noudattaminen, käsihygieniasta huolehtiminen ja mahdollisuuksien mukaan yhteisönsä yrittäjien sekä asukkaiden auttaminen. Päättäjien paikka on nyt johtaa, ja pitää huolta siitä, että jokaisen suomalaisen perusoikeus elämään ja terveyteen toteutuu tasapuolisesti ja yhtäläisesti.

Jokainen voi auttaa jotenkin

Viime päivien kuvaelma vessapaperia hamstraavista ihmisistä on varmasti syöpynyt meistä monen mieleen. Kriisitilanteessa ihmiset näyttäytyvät helposti itsekkäinä toimijoina, jotka kyynärpäätaktiikalla pyrkivät pitämään huolta vain itsestään. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin toinen; olen itse nähnyt sosiaalisessa mediassa viime päivinä enemmän myötätuntoa kuin koskaan. Yhdet antavat kauppa-apua vanhukselle, kun taas toiset auttavat etäopiskelevia koululaisia matematiikan läksyjen kanssa.

Suomi on historiassaan kokenut monta merkittävää kriisiä, ja koronaepidemia on kiistatta yksi niistä. Poikkeusoloissa me suomalaiset olemme kuitenkin aina näyttäneet parhaat puolemme ja tulleet yhteen kansakuntana. Tämän viikon keskiviikkona käyttöön otettu valmiuslaki korostaa tilanteen vakavuutta ja alleviivaa kansallisen yhtenäisyyden merkitystä. Jokaisen suomalaisen on nyt tehtävä parhaansa, jotta maamme pärjää tässä kriisissä.

Uskon itse vahvasti siihen, että meistä jokainen on pohjimmiltaan epäitsekäs ja hyvä persoona. Meitä ympäröivien esimerkillä on kuitenkin valta tuoda esiin sekä hyvät että huonot puolet meissä ihmisinä. Tämän takia onkin äärimmäisen oleellista, että olemme kaikki positiivisia esimerkkejä omassa elämässämme. Kriisin hetkellä katsomme kaikki toisiimme etsien tukea sekä turvaa, ja sen tähden onkin äärimmäisen tärkeää, että toimimme rauhallisesti toiset samalla huomioiden.

Meistä jokainen kynnelle kykenevä voi tehdä arkielämässään paljon yhteisönsä auttamiseksi. Voimme esimerkiksi tukea paikallista yrittäjää, auttaa riskiryhmään kuuluvaa ihmistä ruokatavaraostoksissa tai vaikka tarjoutua keskusteluseuraksi yksinäiselle ihmiselle sosiaalisen median välityksellä. Kriisitilanteessa palkka tällaisesta palveluksesta voi hyvin olla hiljainen kiitos eikä välttämättä aineellinen.

Keskeisin toimi, johon meistä jokaisen tulisi kuitenkin ryhtyä, on oman sairastumisen ja muiden tartuttamisen riskin minimoiminen noudattamalla viranomaisten ohjeita. Tämä on yhteiskunnalle tehdyistä palveluksista kaikkein suurin, ja pitää huolta siitä, että tämä epidemia saadaan mahdollisimman nopeasti päätökseen.

Pidetään huolta toisistamme, ja muistakaamme, että hädässä ystävä tunnetaan.

Suomi on suuryritysten banaanivaltio

Nokian banaanipuhelin oli kenties yksi yrityksen tunnistettavimmista tuotteista. Sen keltainen ulkomuoto ja lippasuunnittelu on syöpynyt monen suomalaisen sukupolven verkkokalvoille. Lähes vuosikymmenen ajan Suomen valtio sekä useat sen kaupungit kasvoivat täysin riippuvaiseksi Nokiasta, ja sen ympärille muodostuneesta teknologiaklusterista sokeasti luottaen, että sen tuoma kasvu olisi ikuista.


Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja lopulta oli myös tämän pilvilinnan vuoro romahtaa. Nokian mukana katosi kymmeniä tuhansia työpaikkoja, ja samalla Suomen talous koki kolauksen, josta emme vieläkään toipuneet täysin. Romahdus osoitti, kuinka tuhoisasti yhteiskunnan joka osa-alueelle verkottunut teknologiajätti vaikuttaisi sen ympärille rakentuneeseen kansantalouteen. Suomesta oli tullut Nokian myötä kirjaimellinen banaanitasavalta, jonka kohtalo oli sidottu yhden yrityksen osakkeen kehitykseen.


Nyky-yhteiskunnassa poliitikot korostavat usein, että Suomeen tarvitaan uusi Nokian kaltainen vetojuhta, joka nostaa maan talouden suosta. Tätä yritystä on haettu pelialalta ja muualta IT-sektorilta, mutta tähän mennessä mikään firma ei kyennyt täyttämään Nokian jättämää aukkoa.


Aikaisempi kokemus on kuitenkin osoittanut, ettei kaikkien munien kerääminen yhteen koriin ole välttämättä kaikkein järkevin valinta. Kestävää kasvua ei voida rakentaa yksittäisten monoliittien varaan, vaan Suomen tulisi keskittyä tukemaan laajempaa rakennemuutosta, joka tukisi uusien pienien toimijoiden syntyä ja tekisi vanhoista entistä kilpailukykyisempiä esimerkiksi digitalisaation apuvälineitä hyväksikäyttäen.


Suomi on sisämarkkinana pieni, ja on selkeää, että eri alat tulevat jo tämän johdosta keskittymään muutamalle toimijalle. Tästä huolimatta oligopolistiset muutaman yrityksen hallitsemat markkinat ovat yhteiskunnan kannalta kestämättömät. Mikäli yrityksillä ei ole kilpailua, ei niiden tarvitse uudistaa toimintaansa tai tarjota palveluita kilpailukykyisin hinnoin, sillä asiakkaat joutuvat joka tapauksessa käyttämään heidän tuotteitaan vaihtoehtojen puuttuessa.


Suomessa tarvitaan nyt uudistavaa yrityspolitiikkaa, joka suosii pieniä- ja keskisuuria yrityksiä, ja tarjoaa niille kaiken mahdollisen avun ulkomaan markkinoille suuntautumiseen. Totuus on, että emme tarvitse uutta Nokian kaltaista massiivista jättiä, vaan rakennemuutoksiin helposti sopeutuvan yrityssektorin. Jos luotamme jälleen kerran vain yhden firman menestystarinaan, päädymme taas tilanteeseen, jossa Suomen talous on banaanivaltion tapaan rakennettu yhden pyhällä hengellä pystyssä pysyvän korttitalon varaan, jolla on enemmän valtaa kuin kuudella miljoonalla äänestäjällä.

Onko suomalaisilla varaa enää asua Suomessa?

Me suomalaiset sijoitamme seiniin, ja valtaosa kansamme säästetystä varallisuudesta onkin kiinteistöissä. Maamme kotitalouksien vakavaraisuus onkin siis hyvin vahvasti sidoksissa asuntojen hintakehityksen kanssa, ja mikäli asuntojen hinnat eivät nouse, on kansantaloutemme pahassa pulassa.


Tällä hetkellä Suomessa kasvaa Turkuun, Tampereeseen ja Helsinkiin rajoittuva kasvukolmion alue, jonka sisälle muuttaa ihmisiä muualta maasta. Kasvukolmion sisäisissä keskustataajamissa asunnoista on pulaa, eikä niitä rakenneta riittävästi vastaamaan kysyntää, kun taas pienillä maaseutuvaltaisilla paikkakunnilla asuntojen kauppa on lähes olematonta.


Kiinteistöjen lähes olematon kysyntä kaupunkien ulkopuolella pitää alueelta poismuuttajat vastentahtoisesti aloillaan, sillä heidän koko omaisuutensa ja säästönsä ovat kiinni kiinteistössä, joka ei käy kaupaksi. Samaan aikaan heidän kotitaloutensa varallisuus jää matalaksi, kun heidän asuntonsa hinnannousu ei kata taloa vastaan otetun lainan hoito- ja korkokuluja.


Ratkaisuksi tilanteeseen on hallituspuolueiden toimesta esitetty esimerkiksi erilaisia hintatukijärjestelmiä, joiden avulla valtio pyrkisi kompensoimaan maaseutualueiden kiinteistön arvon laskua. On vaikeaa kuitenkin kuvitella, miten tämä ei pitkällä juoksulla johtaisi markkinahäiriöihin ja keinotteluun. Tehokkaampi toimi voisi olla kaavoituksen keskittäminen maakuntakeskukseen, jolloin asuminen keskittyisi olemassa olevien palveluiden ja työpaikkojen ympärille.


Oleellinen toimi erityisesti pääkaupunkiseudun kannalta olisi myös puuttuminen asuntojen vähäiseen tarjontaan. Mikäli kehityskulku jatkuu entisellään, eivätkä alueen kunnat ja kaupungit puutu asuntopulaan, voivat kiinteistöjen hinnat nousta kestämättömiksi erityisesti ensiasunnon ostajien keskuudessa. Asuntokuplan muodostuminen on myös todellinen uhka välittömän kantakaupungin ulkopuolella, missä uudiskohteiden hinnoittelu nostaa asuntojen hintoja alueellisesti, eivätkä niiden pyyntihinnat vastaa kohteiden reaalihintoja.


Yhteiskunnan rakennemuutos asettaa Suomen asuntopoliittisesti kahteen eri kastiin. Kaupunkiseuduilla asuntojen hinnat nousevat, kun taas maaseudulla kiinteistöjen arvo laskee. Suomalaiset ovat naimisissa kiinteistöjensä kanssa, ja siten niiden hinnan kehitys ratkaiseekin pitkälti, minkälaiset heidän taloudellinen tulevaisuutensa on. Tässä pelissä maamme eri asukkaat ovat kuitenkin valitettavan eriarvoisessa asemassa, eikä tilanteeseen ole tulossa helpotusta, ellei julkinen valta pian tee jotain.

Ikäsyrjintään puuttuminen olisi paras toimi työllisyysasteen nostamiseksi

Luottoluokitusyhtiö Fitch laski viime viikolla odotuksiaan Suomen talouden kehityksestä. Taustalla yhtiö näki nykyhallituksen harjoittaman politiikan, jonka pohjalta se ei varaudu riittävästi väestön ikääntymisen aiheuttamaan julkisen talouden paineeseen. Valtion talouden kestävyysvaje ja lähestyvä ikääntyvän väestön aiheuttama eläkepommi ovat molemmat hallinneet suomalaista julkista talouspoliittista keskustelua jo muutaman vuosikymmenen ajan. Aikaa varautua näihin ongelmiin on siis ollut runsaasti, mutta kysymys kuulukin, ovatko 2000-luvun koalitiohallitukset kyenneet riittäviin konkreettisiin toimiin?

Totuus lienee, ettei kukaan ilmeisesti edes halunnut ennakoida Suomen nykyistä erityisen heikkoa väestökehitystä, ja osannut siten mitoittaa poliittisia toimiaan sen mukaan. Syntyvyys on laskenut tasolle, joka koettiin maassa viimeksi 1860-luvun nälkävuosien aikaan, eikä piristymisen merkkejä ole ainakaan vielä ollut ilmassa. Jotta ikääntyvän väestön palveluille löytyisi maksaja, tulisi uusien nuorten sukupolvien siirtyä työelämään ja sitä kautta veronmaksajiksi. Nykyinen vahvasti ylöspäin vinoutunut väestörakenteemme ei kuitenkaan tee tästä mahdollista.

Mikäli haluamme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudessa, tulee meidän siis ryhtyä sopeuttaviin toimiin joko lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa tai kannustamalla ihmisiä eläköitymään myöhemmin. Vaikka työperäinen maahanmuutto saattaakin vaikuttaa helpolta ratkaisulta, on osaavan työvoiman houkutteleminen Suomeen vaikeaa. Loogisempi ratkaisu ongelmaan olisikin ihmisten eläköitymisikien nostaminen pidempien työurien mahdollistavien uudistusten kautta.

Verrattuna muihin Pohjoismaihin yli 54-vuotiaiden työllisyysaste on Suomessa huomattavan matala. Viime vuosina koettu nousu työllisyysasteessa onkin tapahtunut pääasiassa varttuneen työvoiman työurien pitenemisen ansiosta, kun 20-54 työllisyysaste on pysynyt samaan aikaan melko vakaana. Tähän kehitykseen ovat vaikuttaneet yhteiskunnan erilaiset ohjaavat toimet, jotka ovat myöhentäneet eläkkeelle siirtymistä. Toisaalta keskeinen muutos on tapahtunut myös yhteiskunnan asenteissa, jossa iäkästä työvoimaa on opittu arvostamaan aikaisempaa enemmän.

Tulevaisuudessa yrityksien ja yhteiskunnan laajemmin tulisikin ymmärtää, että asennemuutos työelämässä on ensiarvoisen tärkeää, mikäli haluamme pitää kansantaloutemme kestävällä pohjalla. Valtion on tultava vastaan parantamalla yritysten kannustimia palkata kokenutta työvoimaa, mutta samaan aikaan tämä tanssi vaatii kaksi tanssijaa. Ikäsyrjintä yritysten rekrytointiprosesseissa ei sabotoi vain kansantaloutta vaan myös työnantajaa, kun se jättää väliin kokeneen työnhakijan työhakemuksessa olevan kahden väärän numeron takia.