Aloite kuntakorruption torjumiseksi Kirkkonummella

Suomi on kansainvälisten arvioiden mukaan yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Maassamme on silti merkittävästi korruptiota, joka piiloutuu yhteiskunnan rakenteiden kulisseihin, ja jää sen takia usein poliisin, tuomioistuimien ja median havaitsematta.

Kuntaliiton vuonna 2017 tekemän selvityksen mukaan yli puolet kunnanjohtajista raportoi anonyymissä kyselyssä kohdanneensa eettisiä ongelmatilanteita ja rakenteellista korruptiota kunnassaan. Raportin mukaan yksi kaikkein tärkeimmistä toimista eettisyyden edistämiseksi on yhteisten arvojen määritteleminen ja niistä keskusteleminen sekä tiedottaminen. Viimeisen kattavan Kuntaliiton tekemän selvityksen mukaan eettiset ohjeet henkilökunnalle tai luottamustoimien hoitajille löytyivät vain 15% suomalaisista kunnista.

Oikeusministeriö aloitti vuonna 2019 kampanjan rakenteellisen korruption ja epäeettisyyden torjumiseksi suomalaisissa yrityksissä, yhteisöissä ja viranomaistahoissa. Kampanjan tavoitteena on sitouttaa organisaatiot mukaan korruptionvastaiseen toimintaan, saada heidät huomioimaan korruption riskit sisäisessä valvonnassaan ja kannustaa heitä laatimaan tai päivittämään eettiset ohjeensa. Samalla kampanjaan osallistuvat organisaatiot vakuuttavat, että niiden johto on sitoutunut vastustamaan epäeettistä toimintaa, ja etteivät ne hyväksy minkäänlaista korruptiota työntekijöiltään, luottamushenkilöiltään eikä yhteistyökumppaneiltaan.

Sano ei korruptiolle-kampanjassa ovat tällä hetkellä mukana Uudenmaan kunnista Kerava, järjestötahoista muun muassa Kuntaliitto sekä Suomen yrittäjät ja viranomaistahoista esimerkiksi poliisi sekä Verohallinto. Kampanjaan osallistuvat organisaatiot voi tunnistaa Ei korruptiolle-merkistä.

Me allekirjoittaneet valtuutetut edellytämme, että Kirkkonummen kunta ryhtyy toimiin rakenteellisen korruption ennaltaehkäisemiseksi oikeusministeriön Sano ei korruptiolle-kampanjan vaatimalla tavalla ja liittyy mukaan sen yhteistyöverkostoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s