Myös äitienpäivässä on kyse tasa-arvosta

Äitienpäivä on vain kerran vuodessa, mutta äidit ovat arjessamme tukena ja läsnä vuoden jokaisena päivänä. Äitejä on monenlaisia: osa heistä on meille biologisesti sukua, kun taas toisista henkilöistä esimerkiksi uusperheissä on tullut meille niin tärkeitä, että he ovat ottaneet elämässämme äitihahmon roolin. Äitisuhteita on siis erilaisia, ja riippumatta siitä, onko tämä toinen meille sukua tai ei, on jokainen äitisuhde yhtä tärkeä.

Tänä sunnuntaina monet meistä juhlivat äitejä yhdessä tekemällä heille aamiaisen sänkyyn ja antamalla lahjoja. Tämä hetki on ainutlaatuinen ja monelle äidille tärkeä, mutta kaikki eivät valitettavasti ole näin onnekkaita. Jotkut äidit eivät pysty tapaamaan lapsiaan, koska he asuvat heistä liian kaukana tai ovat koronan takia erityksissä. Tilanteesta huolimatta kaikki äidit ansaitsevat meidän täyden tukemme, sillä jokainen ansaitsee tulla muistetuksi tänä päivänä.

Äitien juhliminen muistuttaa meitä myös yhteiskunnassa vellovasta sukupuolten välisestä epätasa-arvosta, joka kärjistyy erityisesti naisten heikommassa asemassa sekä työelämässä että taloudellisesti. Vanhempainvapaat kasautuvat edelleen lähes kokonaan naisille, ja tämä johtaa useiden tutkimusten mukaan miehiä heikompaan työasemaan ja palkkatasoon. Työelämässä naiset joutuvat edelleen valitettavan usein raskaussyrjinnän kohteeksi, jonka seurauksena he tekevät miehiä useammin lyhyitä työjaksoja. Kaiken tämän takia työelämänsä päätteeksi eläkkeelle siirtyvän äidin keskieläke on 1411 euroa, kun taas miehillä se on lähes 400 euroa korkeampi.

Kaiken tämän takia työelämänsä päätteeksi eläkkeelle siirtyvän äidin keskieläke on 1411 euroa, kun taas miehillä se on lähes 400 euroa korkeampi.

Kun vietämme tänä sunnuntaina äitienpäivää, on meidän hyvä muistaa, että tässäkin juhlapyhässä on kyse paljon muustakin kuin pelkästään valkovuokkokimpusta. Paras lahja, minkä äideillemme voimme antaa, olisi se, että me huomioisimme heitä kaikkia tasa-arvoisesti vuoden jokainen päivä ja pyrkisimme tekemään kaikkemme, että yhteiskuntamme olisi parempi paikka meille jokaiselle.

Hyvää äitienpäivää omalle äidilleni Tiinalle ja kaikille muille kirkkonummelaisille äideille!