Kulttuurin, urheilun ja nuorisotyön tuesta leikkaaminen olisi raukkamainen teko

Korona sulki pelikoneet ja teki merkittävän loven Veikkauksen tuloihin. Samalla se paljasti koko kansalle, miten suomalainen Veikkauskratia oikeastaan toimii. Paperilla kaikki luonnollisesti kuulostaa hyvältä, sillä rahoitetaanhan uhkapeleistä saaduilla voitoilla laaja-alaista nuorisotyötä ja vapaa-ajan yhdistysten tekemää arvokasta kulttuuri- sekä urheilutyötä. Totuus on kuitenkin Veikkauksen mainoksien maalaamaa onnelaa ihmeellisempää, ja avustusjärjestelmän taustalla on pohjimmiltaan kaikkein haavoittuvampien kansalaistemme hyväksikäyttö.

Sanon nyt suoraan. Tähän mennessä Suomessa vallalla ollut järjestelmä, jossa kulttuuri- ja liikuntajärjestöjä on rahoitettu Veikkaus-voittojen kautta, on täysin kestämätön ja käyttää hyväksi yhteiskunnan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Ei ole reilua, että peliongelmainen työtön tai eläkeläinen käyttää vähät pennosensa kauppareissulla, koska ei pysty vastustamaan pelikonerivistön värikästä hohtoa ja psykologisesti palkitsevaa äänimaailmaa. Korona on tuonut tässä suhteessa positiivisen rakennemuutoksen pelikoneiden käytön vähenemisen myötä, ja toivon todella, että uhkapelaamisen määrä edelleen vähenee julkisissa tiloissa radikaalisti.

Mikään tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Veikkaus-voitoilla rahoitettu työ on äärimmäisen tarpeellista ja arvokasta. Tällä hetkellä valtiovalta on esittänyt, että aikaisemmin Veikkaus-rahoista myönnettyjä avustuksia vähennettäisiin yli 40 miljoonaa euroa. Monien Veikkaus-voittojen kautta rahoitettujen yhdistysten toiminta on myös juuri sitä, minkä toimintaedellytykset ovat kärsineet koronasta eniten tai tarve on kasvanut entisestään koronan vanavedessä. Tuntuukin täysin mahdottomalta ajatukselta, että näitä yhdistyksiä rangaistaisiin leikkaamalla heidän avustuksistaan, kun tosiasiassa syyllisiä ongelmaan ovat ne poliitikot, jotka ovat vuosien varrella rakentaneet Veikkauskratian toimintamallit ja hyötyneet sen toiminnasta.

On selvää, että raha ei kasva puussa, eikä 40 miljoonaa taiota valtion budjettiin taikurin hatusta. Samalla ymmärrämme varmaan jokainen, etteivät monet yhteiskuntamme kannalta oleelliset yhdistykset pärjää ilman heille elintärkeitä avustuksia. Siksi niistä leikkaaminen olisikin raukkamainen teko, joka yhtä lailla kuin peliautomaattien hyväksikäyttävä toimintamalli veisi eniten pois juuri heiltä, jotka ovat yhteiskunnassamme kaikkein heikoimmassa asemassa.

Veikkolan sote-palveluiden tulevaisuus on turvattava

Suomessa järjestetään ensi vuoden tammikuussa aluevaalit, jossa valitaan jäsenet 21:n hyvinvointialueen aluevaltuustoihin. Hyvinvointialueet vastaavat kahden vuoden siirtymäajan jälkeen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta kuntien sijaan. Kirkkonummi kuuluu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen, joka tulee 1.1.2023 lähtien kunnan sijaan hoitamaan myös veikkolalaisten sote-tarpeet.

Järjestämisvastuun siirtymisen myötä sote-palveluiden rahoitusmalli muuttuu merkittävästi. Yksi uuden sote-mallin keskeisimmistä piirteistä onkin, että se tukee taantuvia alueita menestyvämpien kustannuksella. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi uudella hyvinvointialueellamme kirkkonummelaisten terveydenhuoltoon on käytettävissä 100 euroa vähemmän per asukas, koska sote-uudistuksen myötä parhaiten voivat alueet – kuten Länsi-Uusimaa – rahoittavat heikommin pärjääviä hyvinvointialueita.

Asukaskohtaisen rahoitusosuuden pienentyminen ajaa väkisinkin säästöihin esimerkiksi palveluverkon osalta, ja onkin kyseenalaista, voidaanko pienempiä palveluyksiköitä pitää enää pystyssä. Kirkkonummen osalta esimerkiksi Veikkolan ja Masalan terveysasemien kohtalo on uhattuna, kun pienentyvä rahoitusosuus pakottaa hyvinvointialueet ryhtymään säästötoimenpiteisiin.

Oma ongelmansa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on Espoon dominoiva asema. Espoon kaupungin väkiluku on suurempi kuin muiden hyvinvointialueen kuntien ja kaupunkien yhteenlaskettu populaatio, ja siksi onkin oletettavaa, että enemmistö uuden aluevaltuuston jäsenistä tulee sieltä. Jos aluevaltuuston valtuutetuista yli puolet on espoolaisia, herääkin kysymys, ajaako se muiden Länsi-Uudenmaan muiden alueiden – tai Veikkolan – asiaa laisinkaan.

Uuden hyvinvointialueuudistuksen yksi ydintavoitteista oli, että sen myötä suomalaisten sote-palvelut paranisivat. On selvää, että tämän tavoitteen on toteuduttava myös meidän kotikylässämme. Ratkaisu terveyspalveluihimme ei ole, että ajaisimme yhteenlaskettuna 52 kilometrin matkan Kirkkonummen keskustaan uuteen hyvinvointikeskukseen, vaan peruspalveluidemme tulee jatkossakin olla paikallisesti saatavissa.

Ratkaisu terveyspalveluihimme ei ole, että ajaisimme yhteenlaskettuna 52 kilometrin matkan Kirkkonummen keskustaan uuteen hyvinvointikeskukseen, vaan peruspalveluidemme tulee jatkossakin olla paikallisesti saatavissa.

Kun maaseudun tulevaisuus kysyi elokuussa suomalaisilta, kuinka moni heistä tiesi, mistä aluevaaleissa päätetään, vain 20 % vastasi ymmärtävänsä, mitä uudet hyvinvointialueet tekevät. Aluevaaleissa äänestetään lopulta meille kaikille tärkeimmästä, eli paikallisista soteperuspalveluistamme. Veikkolan tapauksessa tammikuun vaaleissa päätetään terveyskeskuksemme tulevaisuudesta, ja viimeistään nyt meidän tulisi organisoitua kylänä, ja varmistaa, ettei sen ovia pistetä tulevaisuudessa säppiin pysyvästi.

Hyvä, paha sote – katoavatko palvelumme Pohjois-Karjalaan?

Hyvä, paha sote on kolmiosainen blogisarja, jossa käsitellään tulevan sote-uudistuksen ongelmia. Sarjan ensimmäinen osa avaa sosiaali- ja terveysuudistuksen rahoitusmallia.

Suomen julkinen sektori on rahoituskriisissä. Ikääntyvä väestömme ei enää riitä kattamaan nykyisen muotoisia julkisia palveluita samaan aikaan, kun koronan aiheuttamat välittömät paineet rasittavat sote-sektoria. Nykytilanteen kestämättömyys on ollut selvää jo vuosikymmenien ajan, ja ongelmaa on pyritty ratkaisemaan mitä moninaisimmilla sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksilla, jotka kaikki ovat kaatuneet omaan poliittiseen mahdottomuuteensa.

Kesäkuussa eduskunnassa hyväksytty sote-uudistus on ensimmäinen, joka on edennyt toteutukseen asti. Sote-mallissa Suomeen luodaan 21 hyvinvointialuetta, jotka ovat kuntien sijaan vastuussa sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta. Sitä on markkinoitu yleisratkaisuna kaikkiin Suomen sote-sektorin ongelmiin, ja se lupaa kunnianhimoisesti tarjota kaikille yhdenvertaiset sekä helposti saavutettavat peruspalvelut. Suomi on kuitenkin suuri maa, ja on vaikea ajatella, kuinka sote-uudistus kohtelisi kaikkia kuntia ja maakuntia tasapuolisesti.

Yksi uuden sote-mallin keskeisimmistä piirteistä onkin, että se tukee taantuvia alueita menestyvämpien kustannuksella. Käytännössä tämä tarkoittaa, että uusmaalainen tukee omilla verovaroillaan pohjoiskarjalaisen maanmiehensä terveydenhuoltoa. On äärimmäisen tärkeää, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat laadukkaat kaikkialla Suomessa, mutta kysymys kuuluukin, onko mielekästä, että kannatellessaan muita maakuntia uusmaalainen joutuu samalla nipistämään oman sosiaali- ja terveyspalvelunsa laadusta ja saavutettavuudesta.

Kysymys kuuluukin, onko mielekästä, että kannatellessaan muita maakuntia uusmaalainen joutuu samalla nipistämään oman sosiaali- ja terveyspalvelunsa laadusta ja saavutettavuudesta.

Tulevaisuudessa kirkkonummelaisten terveydenhuoltoon onkin siis käytettävissä 100 euroa vähemmän per asukas, koska sote-uudistuksen myötä parhaiten voivat alueet rahoittavat heikommin voivia hyvinvointialueita. Asukaskohtaisen rahoitusosuuden pienentyminen ajaa väkisinkin säästöihin esimerkiksi palveluverkon osalta, ja onkin kyseenalaista, voidaanko pienempiä palveluyksiköitä pitää enää pystyssä. Kirkkonummen osalta esimerkiksi Veikkolan ja Masalan terveysasemien kohtalo voi olla uhattuna, kun pienentyvä rahoitusosuus pakottaa uudet järjestämisalueet ryhtymään säästötoimenpiteisiin.

Sen sijaan, että sote-uudistus sopeuttaisi taantuvien maakuntien sote-palveluita vastaamaan paremmin niiden rahoituskykyä, kehittyvistä kaupunkiseuduista tehdään niiden maksumiehiä. On yksinkertaisesti kohtuutonta, että Veikkolan sekä Masalan, Kirkkonummen tai Länsi-Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalveluista joudutaan leikkaamaan, jotta pohjoiskarjalaiset ystävämme saisivat nauttia samoista sote-palveluista kuin ennen ryhtymättä itse säästötoimenpiteisiin. Tätä ilmiselvää epäkohtaa on mahdotonta niellä kokonaisena, ja meidän on yhdessä ryhdyttävä välittömiin toimiin, jotta meidän sotepalveluitamme ei ulosmitata muualle Suomeen.

Miksi kukaan muuttaisi Kirkkonummelle?

Kun omat vanhempani muuttivat Veikkolaan 1980-luvun puolivälissä, heidät houkutteli Kirkkonummelle kohtuuhintainen ja turvallinen pientaloasuminen. He halusivat jättää taakseen pölyisen Vantaan lähiön ja löytää turvallisen paikan, jossa perustaa perhe. Tänä kesänä heidän muutostaan kotikuntaamme tulee kuluneeksi 35 vuotta, eivätkä he ole katuneet päätöstään hetkeäkään.

Synnyin itse 16. helmikuuta vuonna 1996 Jorvin sairaalassa ja olen asunut siitä asti Kirkkonummella lukuun ottamatta aikaa, jonka vietin Englannissa. Suurkaupungin valot houkuttelivat minut – juuri lukiosta valmistuneen ylioppilaan – ulkomaille, mutta päädyin lopulta kuitenkin muuttamaan takaisin kotikylääni Veikkolaan. Metropolin vilkkaus ja betoniviidakko eivät olleet minua varten, sillä huomasin joka päivä kaipaavani sitä luonnonläheisyyttä ja rauhallisuutta, johon olin kotikunnassani tottunut.

Puhuessani ihmisten kanssa niistä syistä, mitkä ovat saaneet heidät muuttamaan Kirkkonummelle, huomaamme pian, että samat vetovoimatekijät ovat houkutelleet meidät tänne. Pientaloasuminen, luonnonläheisyys, turvallisuus ja rauhallisuus ovat kaikki niitä valttikortteja, joiden varaan meidän tulisi rakentaa Kirkkonummi tänään ja tulevaisuudessa. Näiden vetovoimatekijöiden vaaliminen vaatii kuitenkin hartiavoimin töitä, johon tulevien luottamushenkilöiden on sitouduttava.

Pientaloasuminen, luonnonläheisyys, turvallisuus ja rauhallisuus ovat kaikki niitä valttikortteja, joiden varaan meidän tulisi rakentaa Kirkkonummi tänään ja tulevaisuudessa.

Nojaaminen kuntamme perusvahvuuksiin ei kuitenkaan riitä, vaan meidän on varmistettava, että tänne jo muuttaneet kirkkonummelaiset voivat myös hyvin. Kuntalaisten hyvinvointi lähtee liikkeelle korkeatasoisista lähipalveluista, jotka huomioivat jokaisen kuntalaisen vauvasta vaariin. Vaikka talouden tasapainottamispaineet ovatkin kovat, meidän on pidettävä huolta siitä, että perheet voivat hyvin, lapset saavat opiskella terveessä ympäristössä ja seniorit ikääntyä kodinomaisissa ja laadukkaissa tiloissa omassa kotikylässään.

Kirkkonummi on minun vihreä mansikkapaikkani, ja uskon, että se voi olla sitä myös lukemattomille muille ihmisille. Jos pidämme huolta kuntamme ja sen asukkaiden hyvinvoinnista, on Kirkkonummi vielä tulevaisuudessakin paikka, jonne halutaan muuttaa, ja jossa on ennen kaikkea onnellista syntyä, kasvaa, opiskella, perustaa perhe, tehdä töitä ja ikääntyä.

Vihreä Kirkkonummi huolehtii kaikkien hyvinvoinnista

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat ajankohtaisia nyt koronakriisin ja soteuudistuksen seurauksena. On tärkeää löytää vastauksia esimerkiksi kysymyksiin siitä, mitä tulee käymään kuntamme perusterveyspalveluille, saavatko vanhukset ikääntyä arvokkaasti kodinomaisissa olosuhteissa, onko nuorilla pääsy mielenterveyspalveluihin ja miten vammaisten taksikuljetukset järjestetään Kirkkonummella. 

Perusterveydenhuollon näkökulmasta on kaikkein keskeisintä, että tärkeimmät palvelut ovat saavutettavissa eri puolilla kuntaa Veikkolassa, Masalassa ja kuntakeskuksessa. Lisäksi palvelujen tulee olla asiakaslähtöisiä ja ajanvarauksen onnistua helposti puhelimitse ja netissä. Akuuteissa tilanteissa avun on aina löydyttävä läheltä, että kukaan ei jää huolensa kanssa yksin.

Ensi valtuustokaudella tehdään ratkaisujen esimerkiksi vanhuspalveluiden osalta. Sulkeutuvan Vols-kodin senioreille on löydettävä uudet, pitkäaikaiset tilat, jotka kunnioittavat vanhusten oikeutta laadukkaaseen asumiseen tutussa ympäristössä. Vanhuspalveluiden resursseja tulee lisätä, jotta jokaisen vanhuksen ikääntyminen turvallisessa ympäristössä voidaan taata. 

Sulkeutuvan Vols-kodin senioreille on löydettävä uudet, pitkäaikaiset tilat, jotka kunnioittavat vanhusten oikeutta laadukkaaseen asumiseen tutussa ympäristössä.

Vaikka koronatunnelin päässä näyttääkin viimein olevan valoa, joudumme vielä vuosien ajan maksamaan sen seurauksista. Koronan seurauksena monien ihmisten, sekä vanhusten, että nuorten yksinäisyys lisääntyi ja tämä lisää alttiutta esimerkiksi mielenterveysongelmille. Tavoitteena tulee olla, että mielenterveyspalvelut ovat saatavilla kaikille apua tarvitseville, ja niiden painopiste on ennaltaehkäisevässä työssä, jotta apua pystytään tarjoamaan ajoissa.

Vammaisten hyvinvoinnista on puhuttu paljon viimeisen valtuustokauden aikana, ja keskeisessä roolissa ovat olleet kuljetuspalveluiden tarjoaminen Kirkkonummella. Vammaisille henkilöille on varmistettava mahdollisimman itsenäinen liikkuminen. Olipa ratkaisu nykyinen Lähitaksin kanssa neuvoteltu sopimus tai Vantaa-Kerava -mallin mukainen ratkaisu, tulee taksipalvelut järjestää niin, ettei vammaisten oikeutta vakiotaksiin tai kulkua esimerkiksi kellonajan mukaan rajoiteta.

Meitä kirkkonummelaisia on jo yli 40 000 ja meillä jokaisella on omat tarpeemme sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. Tulevaisuudessa tulee meistä jokaisella olla yhdenvertainen pääsy käyttämään näitä palveluita asuinpaikastamme, iästämme tai terveydentilastamme huolimatta. Kirkkonummella jokainen kuntalainen on yhtä arvokas, ja hänestä pidetään huolta — nyt ja tulevaisuudessa. 

Poikien heikkenevään koulumenestykseen pitää puuttua

Suomea on totuttu pitämään tasa-arvon mallimaana. Olimmehan yksi ensimmäisistä valtioista, joka laajensi äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden koskemaan molempia sukupolvia vuonna 1906. Nykyhallituksen kaudella tasa-arvotyö on ollut myös uraauurtavaa.  

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on nostettu ansiokkaasti esiin erityisesti naisiin, seksuaalivähemmistöihin ja kansainväliseen politiikkaan liittyviä näkökulmia. Tasa-arvo-ohjelmassa on kuitenkin ammottava aukko koulutuksen tasa-arvoisuuden kohdalla erityisesti peruskouluasteella opiskelevien poikien osalta. 

Tilastot kertovat karua tarinaa tyttöjen ja poikien välisistä oppimistuloksien eroista. Kehittyneiden OECD-maiden nuorten osaamista matematiikassa, luonnontieteissä ja lukutaidossa arvioiva PISA-tutkimus kuvaa hyvin sukupuolten välisiä taitoeroja. Vuonna 2018 tyttöjen osaaminen oli poikia parempaa sekä lukutaidossa että luonnontieteissä, ja sukupuolten väliset erot olivat näissä aihepiireissä OECD-maiden suurimmat.  

Kaiken kaikkiaan poikien PISA-tulokset ovat pudonneet keskimäärin 50 pistettä tyttöjen alapuolelle, mikä tekee suomalaisten oppilaiden sukupuolidispariteetista lähes kaksi kertaa korkeamman kuin OECD-maissa keskimäärin. Yhteys koulupudokkuuden ja sukupuolen välillä on myös selkeä, ja kaksi kolmasosaa peruskoulun keskeyttäneestä on poikia. 

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa esitetyt toimet kuten oppivelvollisuuden pidentäminen auttavat varmasti sukupuolten välisten osaamiserojen kaventamiseksi. Ohjelmasta puuttuvat kuitenkin täysin positiiviseen diskriminaatioon nojaavat toimenpiteet, jotka kohdistavat avun sitä eniten tarvitseville pojille. Ylimääräisten erityisopetuksen ja oppilashuollon resurssien korvamerkkaaminen vaarassa oleville pojille olisi hyvä ensimmäinen askel varsinkin näin koronan aiheuttaman epävarmuuden jälkimainingeissa.

Olen aina ajatellut, että feministisen intersektionaalisen politiikan tavoite on luoda tasa-arvoinen molemmat sukupuolet yhtäläisesti huomioiva yhteiskunta. Tyttöjen ja poikien koulutuksen epätasa-arvoisuuteen puuttuminen olisi tuhannen taalan paikka meille ravistella pois kaikki intersektionalismin termiin assosioidut stereotypiat ja samalla keskeyttää tämä vaarallinen epäarvoistumisen kierre heti alkuunsa. 

Melusuojaus on ihmisoikeus

Hyvät liikenneyhteydet ovat kaksiteräinen miekka: samalla, kun ne takaavat sujuvan pääsyn muualle maailmaan, vaarantaa niiden aiheuttama melu kuitenkin meidän terveytemme. Kirkkonummen läpi halkoo kaksi merkittävää liikenneväylää, jotka molemmat muistuttavat meitä olemassaolostaan alituisen melusaasteen kautta.

Veikkolassa valtakuntamme ykköstien, eli Turun moottoritien, kautta kulkee keskimäärin noin 45 000 ajoneuvoa päivittäin, ja keskustassa 51-kantatietä käyttää puolestaan noin 20 000 ajoneuvoa joka päivä. Keskustan alueella melua syntyy myös Rantarataa pitkin kulkevista junista.

Ajoneuvojen ja muiden liikennevälineiden aiheuttama melu on yksiselitteisesti myrkkyä. Euroopan ympäristökeskus arvioi, että noin 10 000 ihmistä kuolee melusaasteeseen Euroopassa joka vuosi. Melu aiheuttaa esimerkiksi kohonnutta verenpainetta ja lisää stressiä. WHO:n arvion mukaan öinen meluntaso saisi korkeintaan olla 30 desibeliä, jottei ihmisten luonnollinen unirytmi häiriintyisi.

Suomen valtioneuvosto on asettanut melutason kipurajoiksi ulkotiloissa päivisin 55 dB ja öisin 50 dB. Sisämelun kipuraja asuinhuoneistoissa on taas 35 dB ja öisin 30 dB. Tällä hetkellä nämä melurajat ylittyvät kirkkaasti useissa paikoissa Kirkkonummella, ja esimerkiksi Veikkolassa moottoritien pohjoispuolella Perälänjärven asuinalueella melutasot lähentelevät aamuisin 60 db tasoja.

Tulen itse jättämään seuraavassa kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen melusuojauksen rakentamisen vauhdittamisesta koko kunnan alueella meluongelman ratkaisemiseksi. Pyydän aloitteessa virkahenkilöitä ryhtymään välittömiin toimiin, jotta moottoritien pohjoispuolen Perälänjärven melusuojaus saadaan rakennettua. Tulen myös vaatimaan, että Rantaradan ja 51-tien aiheuttaman melun osalta selvitetään Luomassa, Masalassa ja Sundsbergissä, mikä on ajankohtainen melusuojauksen tarve.

Kierrän perjantaina 25.9 klo 12.00 alkaen Veikkolassa kuuntelemassa, miten moottoritien melu vaikuttaa asukkaiden elämään. Jos haluat ilmoittautua mukaan tapahtumaan tai ilmoittaa minulle jostain muusta melun paikasta Kirkkonummella, ota rohkeasti minuun yhteyttä sähköpostitse osoitteessa markus.myllyniemi@kirkkonummi.fi. Vain yhdessä voimme pitää huolta siitä, että turvallinen ja terveellinen elinympäristö ei ole enää Kirkkonummella etu- vaan perusoikeus.

Suomeen tarvitaan talouden uusi jako

Korona kurittaa taloutta maailmanlaajuisesti, ja talouskasvun madonluvut tuntuvat täällä kotosuomessa asti. Monelle tämä kevät on tarkoittanut entistä suurempaa taloudellista epävarmuutta, lomautuksia ja jopa irtisanomisia. Helppoa ei varmasti ole kellään, ja nyt jos koskaan tarvitaan laajempaa myötätuntoa ja solidaarisuutta kanssaihmisiämme kohtaan.

Talouden suhdanteen kääntyessä laskusuuntaan markkinavetoinen järjestelmämme näyttää kaikkein nurjimman puolensa. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan pandemiat ovat historiallisesti aina johtaneet suurempaan taloudelliseen epätasa-arvoon, ja niiden talousvaikutuksista kärsivät erityisesti pienyrittäjät, matalan koulutustason alat ja vastavalmistuneet nuoret. 

Vaikka Suomessa lienee yksi maailman laajimmista sosiaaliturvaverkoista, osoitti 90-luvun lama, mitä pahimmillaan voi käydä, jos talouskriisin vaikutuksiin ei puututa välittömästi ja ennakoivasti. Valtaosa nykytyöttömien kovasta vaikeasti työllistyvästä ytimestä syntyi juuri 90-luvun jälkimainingeissa, ja samalla lama jätti jälkeensä sen aikana valmistuneista nuorista koostuvan menetetyn sukupolven, jonka palkka- ja työasemataso on pysyvästi jäänyt verrokkiryhmiä alhaisemmaksi.

90-luvulla Suomi tyytyi tekemään leikkaavaa politiikkaa, joka ajoi koko yhteiskunnan yhä syvemmälle suohon. Tänään voimme kuitenkin toimia toisin. On selkeää, ettei talouden pyöriä saada pyörimään ilman myönnytyksiä sekä valtiolta, työnantajajärjestöiltä että yrityksiltä. Oleellista on, että uuden talouspolitiikan myötä ihmisten työllistämisestä tehdään kannattavampaa samaan aikaan, kun työn tekemisestä tehdään tosiasiallisesti tuottoisaa.

Tällä hetkellä Suomessa työtä tekemällä ja ansioverotusta maksamalla on lähes mahdotonta rikastua ja kokea luokkanousua, ellei sattumoisin päädy suuryrityksen toimitusjohtajaksi. Tätä heijastavat pienet eri yhteiskuntaluokkien tuloerot, mutta samaan aikaan maailman mittakaavassa suuret varallisuuserot, ja ne kasvavat Tilastokeskuksen mukaan hyvin nopeasti.

Rikastumisen pääasiallinen väylä ei siis ole töiden tekeminen vaan esimerkiksi osakekeinottelu, jossa rahaa kertyy jo valmiiksi rikkaille. Pääomatuloverotuksen muuttaminen progressiiviseksi ja siitä kertyneiden verotuottojen käyttäminen ansiotuloverotuksen keventämiseen lisäisi työn tekemisen kannattavuutta, lisäisi kulutusta ja helpottaisi tavallisen ihmisen elämää.

Toinen keskeinen keino talouskasvun lisäämiseen olisi työelämän joustavuuden lisääminen työnantajan ja -tekijän näkökulmasta. Työpaikoille tarvitaan paikallista sopimista, jotta yritykset voivat vastata paremmin vaihteleviin markkinatilanteisiin. Myös nuorten siirtymistä työelämään pitää sujuvoittaa, ja heille pitää myös pystyä tarjoamaan nollatuntisopimuksia pysyvämpiä työmahdollisuuksia.

Samaan aikaan työnantajien on luovuttava työtuntien kyttäämisen mantrastaan, ja hyväksyttävä, että työntekijä voi saada työnsä tehtyä yhtä hyvin kuudessa tunnissa kuin kahdeksassa. Kokemukset toimihenkilösektoreilta ja teknologia-alalta ovat osoittaneet, että kuuden tunnin työpäivä parantaa työntekijöiden hyvinvointia, lisää tehokkuutta ja vähentää sairaspoissaoloja. Lyhyempi työpäivä takaa myös enemmän aikaa vapaa-ajalle, harrastuksille ja kuluttamiselle, mitkä kaikki stimuloivat talouden kehitystä entisestään.

Suomi on aina ratsastanut sosiaalisen ja yhteiskunnallisen muutoksen aallonharjalla aina 1900-luvun alusta alkaen. Yhteiskuntajärjestelmämme on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen, ja rohkeat kokeilumme hyvinvoinnin saralla ovat kantaneet hedelmää tavalla, joka on nostanut tämän entisten savutorpparien kansan tilastojen huipulle. Tarvitsemme rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta, mikäli mielimme jatkaa suomalaista menestystarinaamme ja varmistaa, että työmies saa vielä tulevaisuudessakin työnsä arvoisen palkan.

Kuka välittäisi vanhuksista?

Minulta kysytään usein, kuinka paljon 23-vuotias voi tietää häntä lähes 50 vuotiaiden hyvinvoinnista ja edunvalvonnasta. Äitini toimi isoisäni omaishoitajana samaan aikaan, kun opiskelin itse lukiossa. Näin itse silloin paraatipaikalta, millaista pienituloisen eläkeläisen elämä todellisuudessa oli.

Tutustuin Suomen hoivakotien koko kirjoon aina yksityiseltä sektorilta julkiselle asti, kun isoisäni pallotteli avustetun asumisen ja sairaalahoidon väliä. Ongelmat, jotka nousivat esiin yksityisen hoivatoiminnan väärinkäytöksissä tänä keväänä, ovat olleet läsnä jo pitkään, ja isoisäni kohtasi monet näistä varjopuolista ollessaan yksityisten hoivapalveluiden asiakkaana.

Äitini kokemuksien kautta törmäsin omaishoitajien kokemaan raskaaseen arkeen. Suomessa on noin 44 000 sopimusomaishoitajaa, mutta heidän lisäkseen maassamme toimii lähes miljoona piilossa olevaa läheisistään huolehtivaa, joista 700 000 on työelämässä. Lopulta hoitotyön paineet olivat liikaa äidillenikin, ja ukkini joutui siirtymään täysipäiväisesti laitoshoitoon.

Suomea ei voi kutsua hyvinvointivaltioksi niin kauan, kun maassamme asuvista vanhuksista ei pidetä huolta. Mikäli haluamme turvata nykyisen ja tulevien sukupolven kultaiset vuodet, meidän on nostettava hoitotyön arvostusta maassamme samalla, kun teemme siitä korotetun palkkatason kautta houkuttelevamman alan ammatinvaihtajille ja juuri kouluun päässeille.

0,7 hoitajamitoitus on myös kirjattava lakiin, mikäli haluamme pitää huolta, ettei kenenkään vanhuksen perusterveys ja perusturva ole uhattuna. Hoidon laadunvalvontaan on kiinnitettävä myös lisää huomiota ja resursseja.

Samalla meidän on panostettava uusiin avustetun ja tehostetun palveluasumisen ratkaisuihin Suomessa ja Kirkkonummella, sillä ikääntyvä väestömme tarvitsee uudet ja puhtaat tilat, jossa asua ja viihtyä. Tulevaisuuden asumisen ratkaisut ovat yhteisöllisiä ja panostavat kodinomaisuuteen sekä ennen kaikkea paikallisuuteen vanhuksen aikaisemmassa kotiympäristössä. Hyviä esimerkkejä ovat Veikkolan tuleva senioritorni ja Jokiniittyyn suunniteltu avustetun asumisen yksikkö.

Omassa kodissa asumisen pitää kuitenkin edelleen säilyä vielä tulevaisuudessakin mahdollisuutena kunnan kotihoidon tukemana. Siitä ei saa kuitenkaan kehittyä avustettua asumista korvaavaa vaihtoehtoa, joka priorisoitaisiin riittävän hoidon ja hoivan sijaan. Kodista ei saa kehittyä vanhukselle vankilaa, josta hän ei pääse pois. Kotihoidon riittävät resurssit on varmistettava sekä rahan että työvoiman puolesta, jotta vanhukset ja hoitajat saisivat molemmat nauttia inhimillisestä toimintaympäristöstä.

Tulevaisuuden vanhuspolitiikkaa ei sanele raha vaan yksilöiden tarpeet. Viimeisen neljän vuoden ajan olemme nähneet, mihin markkinavetoinen politiikka johtaa. Kun rahanahneus ohjaa yhteiskuntaamme, lentävät jopa perusihmisoikeudet romukoppaan. Kenenkään vanhuksen ei tule jäädä hyvinvointivaltiossa yksin heitteille vain siksi, että valvonta on pettänyt, tai hoitaja ei työmääränsä uuvuttamana ehdi pitää hänestä huolta.

Jäähyväiset työhyvinvoinnille

Nykytyöntekijä on työllistetympi kuin koskaan. Samalla heiltä odotetaan paljon enemmän kuin aikaisemmilta sukupolvilta. Joka neljäs suomalainen kärsii työuupumuksesta samaan aikaan, kun reilusti yli puolet työntekijöistä kärsii työpaikan aiheuttamasta henkisestä uupumuksesta. Työntekijöistä on siis nopeasti kehittymässä kertakäyttövälineitä, jotka voidaan työntää sivuun heti, kun he muuttuvat hyödyttömiksi.

Työntekijöiden kertakäyttökulttuurin murros alkoi vuosikymmeniä sitten, mutta on korostunut entisestään Sipilän hallituskaudella. Puheet kilpailukykysopimuksesta ja työntekijöiden työehtosopimusten yleissitovuuden purkamisesta ovat kannustaneet tuottavuuden kultin syntyä, jonka mukaan jokaisen kansalaisen velvollisuus on uhrata oma vapaa-aikansa ja palkkatasonsa suuryritysten ja talouskasvun nimeen.

Työpahoinvoinnin ja loppuun palamisen kustannuksia eivät lopulta maksa yritykset vaan veronmaksaja. Hyvinvointivaltio pitää huolta kaikista kansalaisistaan, ja tarjoaa sen tukiverkon, johon ihminen voi tukeutua pudotessaan tyhjän päälle. Työterveyslaitoksen professori Guy Ahonen on laskenut vuonna 2016, että työpahoinvoinnista koituu Suomelle vähintään 25 miljardin euron kustannukset. Työnantajat pitää siis saada suurempaan vastuuseen työntekijöidensä hyvinvoinnista samaan aikaan, kun meidän pitäisi yhteiskuntana siirtää työpaikan painopistettä hyvinvointiin silkan tehokkuuden tavoittelemisen sijaan.

Kasvavan voiton tavoittelun aiheuttama työelämän murros tulee väkisinkin heikentämään työntekijän oikeuksia ja pahentamaan tilannetta entisestään, jos emme puutu muutospaineeseen nyt. Jokaisella suomalaisella on oikeus työpaikkaan, jossa hän kokee olonsa mielekkääksi ja arvokkaaksi. Ihmistensuojelun avulla voimme yhdessä olla varmistamassa, ettei tulevaisuuden työpaikasta kehity pyöräovea työelämästä aina suoraan roskalavalle.