Suomi on kaivosyhtiöiden kehitysmaa

Tarina on meille kaikille tuttu. Ulkomainen kaivosyhtiö saapuu pieneen kuntaan tai kaupunkiin ja lupaa sen asukkaille kaiken maan ja taivaan väliltä. Tarjolla on työpaikkoja ja elinvoimaa, joista vain harva sisäsuomen hiljentyvä pitäjä voi kieltäytyä. Kymmenen vuoden ajan kaikki on hyvin; kaivoksen toiminta käynnistyy, useat kyläläiset saavat työpaikan ja kunnan virkamiehet voivat taputella toisiaan selkään. ”Näin se meidänkin kuntamme pelastui,” hymistelee kunnanjohtaja hiljaa.

Kaivosyhtiö ei ole kuitenkaan kiinnostunut paikallisten ihmisten hyvinvoinnista. Heti, kun malmisuoni on ehtynyt, katoavat kaivosautot sekä kaivinkoneet ja niiden mukana myös työpaikat. Jäljelle jäävät vain toiminnan aiheuttamat ympäristötuhot, jotka joudutaan lopulta korjaamaan verovaroin valtion toimesta.

Kaivokset tuottavat kiistämättä työpaikkoja alueelleen ja saattavat pitää muuten uppoavan kunnan pinnalla vielä muutaman vuoden ajan. Niiden taloudelliset hyödyt kuitenkaan eivät kuitenkaan ulotu kauas paikallisyhteisöä edemmäs, sillä kaivostoimintaa harjoittavat yhtiöt maksavat harvoin verotulojaan Suomeen. Finnwatchin raportin mukaan valtiolta on jäänyt saamatta vuosien 2014-2017 välillä miljardien verotulot kaivosyhtiöiden verokikkailun takia. Samalla pitkällä aikavälillä paikallisyhteisön talouden kestävyys saattaa itse asiassa heikentyä kaivoksen saapuessa paikkakunnalle, kun julkisiin palveluihin ja infrastruktuuriin tehdyt investoinnit lankeavat maksettavaksi kaivoksen poistuttua paikkakunnalta.

Avolouhosten ja rikastamisaltaiden ympäristöön jättämät haavat ovat vielä kenties taloudellisia jälkiä suuremmat. Puutteelliset ympäristövaikutusten arvioinnit ja ennakoivat toimenpiteet johtavat lähiympäristön tuhoutumiseen ja laskuvedessä olevien vesistöjen saastumiseen. Kaivokset tuhoavat siis pahimmillaan mahdollisuuden harjoittaa syrjäalueiden elinkeinoelämän kannalta tärkeitä elinkeinoja kuten turismia, maanviljelystä ja kalastusta.

Ongelma kumpuaa Suomen aataminaikaisesta valtaus- ja kaivoslaista. Nykyisellään se antaa kaivosyhtiöille lähes vapaat kädet valtausoikeuksiin riippumatta asukkaiden, mökkiläisten tai ympäristön vastalauseista. Yksinkertaisin tapa nykyisen lain puutteiden ratkaisemiseksi olisi kaivoslain täydellinen uusiminen, joka saattaisi kaikki kaivannaiset valtion omistukseen. Valtio voisi huutokaupata hyödyntämisoikeuksia eteenpäin, ja samalla varmistaa, että osa kaivannaisten myyntituloista ohjataan haittaveron kautta maaseudun kehittämiseen ja ympäristönsuojeluun.

Suomalaisten identiteetti on aina perustunut luontoon. Jo esi-isämme ymmärsivät sen suojelun merkityksen ja pitivät aina hyvää huolta siitä, ettei maata hyödynnetty kestämättömällä tavalla. Vaikka lyhyet liikevoitot ja kvartaalitalous saattavatkin houkutella meitä lähtemään mukaan kaivosbuumiin, emme voi antaa kansainvälisten yhtiöiden kohdella Suomea ja sen luontoa kehitysmaana, jota he voivat hyödyntää mielensä mukaan. Tulevaisuuden talous perustuu puhtaaseen veteen ja puuhun, jota maamme on vuosisadat ollut täynnä. Meidän on varmistettava, että Suomi pysyy jatkossakin vihreän kullan kotimaana.