Onko suomalaisilla varaa enää asua Suomessa?

Me suomalaiset sijoitamme seiniin, ja valtaosa kansamme säästetystä varallisuudesta onkin kiinteistöissä. Maamme kotitalouksien vakavaraisuus onkin siis hyvin vahvasti sidoksissa asuntojen hintakehityksen kanssa, ja mikäli asuntojen hinnat eivät nouse, on kansantaloutemme pahassa pulassa.


Tällä hetkellä Suomessa kasvaa Turkuun, Tampereeseen ja Helsinkiin rajoittuva kasvukolmion alue, jonka sisälle muuttaa ihmisiä muualta maasta. Kasvukolmion sisäisissä keskustataajamissa asunnoista on pulaa, eikä niitä rakenneta riittävästi vastaamaan kysyntää, kun taas pienillä maaseutuvaltaisilla paikkakunnilla asuntojen kauppa on lähes olematonta.


Kiinteistöjen lähes olematon kysyntä kaupunkien ulkopuolella pitää alueelta poismuuttajat vastentahtoisesti aloillaan, sillä heidän koko omaisuutensa ja säästönsä ovat kiinni kiinteistössä, joka ei käy kaupaksi. Samaan aikaan heidän kotitaloutensa varallisuus jää matalaksi, kun heidän asuntonsa hinnannousu ei kata taloa vastaan otetun lainan hoito- ja korkokuluja.


Ratkaisuksi tilanteeseen on hallituspuolueiden toimesta esitetty esimerkiksi erilaisia hintatukijärjestelmiä, joiden avulla valtio pyrkisi kompensoimaan maaseutualueiden kiinteistön arvon laskua. On vaikeaa kuitenkin kuvitella, miten tämä ei pitkällä juoksulla johtaisi markkinahäiriöihin ja keinotteluun. Tehokkaampi toimi voisi olla kaavoituksen keskittäminen maakuntakeskukseen, jolloin asuminen keskittyisi olemassa olevien palveluiden ja työpaikkojen ympärille.


Oleellinen toimi erityisesti pääkaupunkiseudun kannalta olisi myös puuttuminen asuntojen vähäiseen tarjontaan. Mikäli kehityskulku jatkuu entisellään, eivätkä alueen kunnat ja kaupungit puutu asuntopulaan, voivat kiinteistöjen hinnat nousta kestämättömiksi erityisesti ensiasunnon ostajien keskuudessa. Asuntokuplan muodostuminen on myös todellinen uhka välittömän kantakaupungin ulkopuolella, missä uudiskohteiden hinnoittelu nostaa asuntojen hintoja alueellisesti, eivätkä niiden pyyntihinnat vastaa kohteiden reaalihintoja.


Yhteiskunnan rakennemuutos asettaa Suomen asuntopoliittisesti kahteen eri kastiin. Kaupunkiseuduilla asuntojen hinnat nousevat, kun taas maaseudulla kiinteistöjen arvo laskee. Suomalaiset ovat naimisissa kiinteistöjensä kanssa, ja siten niiden hinnan kehitys ratkaiseekin pitkälti, minkälaiset heidän taloudellinen tulevaisuutensa on. Tässä pelissä maamme eri asukkaat ovat kuitenkin valitettavan eriarvoisessa asemassa, eikä tilanteeseen ole tulossa helpotusta, ellei julkinen valta pian tee jotain.

Suomi tarvitsee kuntauudistuksen

Kuntauudistus on erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella kirosana. Kotikunta on monelle suomalaiselle heidän identiteettinsä perusta, jolloin oman asuinpaikan itsenäisyydestä luopuminen on täysin oikeutetusti vaikeaa. Suomen maaseutu vuotaa kaupunkeihin, ja muuttoliike näiden kahden välillä on pysäyttämätön muutosvoima. Jotta hyvinvointivaltiomme talous voidaan pitää kestävällä uralla, tulee meidän kuitenkin olla valmiita muutoksiin.

Suomessa on tällä hetkellä 311 kuntaa, joista lähes puolet on alle 6000 asukkaan kuntia. Ruotsista näin pieniä kuntia lyötyy kuitenkin vain 28. Yhtä lailla Suomi tuntuu häviävän meitä yli 1,5 kertaa väkimäärältään suuremmalle naapurimaallemme kaikissa muissa oleellisissa tunnusluvuissa kuten esimerkiksi kuntien ja maakuntien määrässä.

Koko maan asuttuna pitäminen on jalo tavoite, jonka toteutuminen on mahdotonta nykyisten väestöliikkeen trendien takia. Sen sijaan, että taistelisimme tuulimyllyjä vastaan, meidän tulisi hyväksyä tosiasiat ja sitoutua kuntien lukumäärän vähentämiseen. Askel oikeaan suuntaan olisi myös tiettyjen syrjäalueiden kuntien vapauttaminen osan lakisääteisten palveluiden tuottamisesta. Aikaisemmin Suomen kunnalliset hallintoalueet jaettiin luokkiin sen mukaan, mikäli ne olivat kuntia, kauppaloita tai kaupunkeja. Tämän järjestelmän osittainen palauttaminen voisikin olla hyvä toimenpide tiellä kestävyysvajeen ratkaisemiseksi.

Jokainen kunta Suomessa ei tarvitse omaa uimahallia, ja siksi meidän tulisikin olla valmiita myöntämään tosiasiat. Kustannuskilpailukyvältään täysin kestämättömät kunnat eivät voi pitää itseään pystyssä pelkästään valtion tulonsiirroilla etelän suurista kaupungeista. Kaupungistuminen on megatrendi, jonka olemassaoloa yksikään poliittinen liike ei voi kiistää. Jos haluamme, että suomalaisesta hyvinvointivaltiosta jää jäljelle myös jotain jälkipolvien hyväksi, tulee meidän valita, mikä on suomalaisille tärkeämpää: elinvoiva yhteiskunta vai suo, kuokka ja jussi.