Moni nuori kärsii koronakriisin keskellä

Korona on kääntänyt yhteiskuntamme päälaelleen, ja viime kuukausina koventuneet rajoitukset ovat sulkeneet meidät viime kevään tavoin neljän seinän sisälle. Toisin kuin viime keväänä koronakriisi ei kuitenkaan ole vasta alkanut, vaan jo lähes vuoden kestäneet rajoitukset alkavat koetella itse kunkin turnauskestävyyttä. Ihminen on luonteeltaan sosiaalinen olento, joten on täysin ymmärrettävää, että tällä hetkellä meistä moni kaipaa ystäviemme ja lähipiirimme seuraa.

Viime viikkoina olemme saaneet lukea huolestuttavia uutisia siitä, kuinka monet nuoret – ja varsinkin lukioikäiset – ovat jääneet rajoitustoimien myötä yksin. Julkisten tilojen ollessa suljettuja ja lukioiden siirryttyä etäopetukseen monen lukioikäisen ainoa seura on tietokoneen näytön sinertävä kajo.

Lukioaika on monien nuorten sosiaalisen kehityksen kannalta kriittistä aikaa. Sen aikana luodut sosiaaliset suhteet säilyvät usein läpi elämän ja luovat pohjan tuleville työelämän verkostoille. Yhtä lailla nuorten sosiaalinen piiri auttaa jaksamaan raskaiden lukio-opintojen läpi, jotka ovat nykyaikana entistä tärkeämpiä korkeakoulujen pääsykokeista luopumisen jälkeen. Pahimmillaan korona-ajan nuoret joutuvatkin huonompaan asemaan kuin muut ikäluokat ja kärsivät tästä kohtuuttoman pitkään.

Viimeisimmän vuoden 2020 keväällä kerätyn Lapin ammattikorkeakoulun koko Suomen lukiolaisiin kohdistuneen kyselyn mukaan 46 prosenttia nuorista on kokenut yksinäisyyttä koronakriisin aikana. Samaan aikaan huolestuttavasti kolmasosa kyselyyn osallistuneista oli ollut eristäytyneenä kotiinsa ja tuntenut olonsa masentuneeksi korona-aikana. Tilanne on siis kaikin puolin vakava, emmekä oikeastaan edes tule ymmärtämään sen vaikutuksia kuin vasta paljon koronan kukistamisen jälkeen.

On selvää, että pelkät tsemppiviestit ja jaksuhalit eivät riitä puuttumaan tähän kasvavaan nuorten pahoinvointiin. Nuorisotyön resurssien, mielenterveyspalveluiden ja oppilashuollon resurssien lisääminen lienee askel oikeaan suuntaan, mutta sekään tuskin ratkaisee ongelmaa täydellisesti. Karu totuus nimittäin on, että mikään ei korvaa koronarokotteen luoman laumasuojan tuomaa vapautta ja paluuta normaaliin arkeen.

Vastaamon tapaus ja monet muut osoittavat, että ulkoistaminen ei ole auvoista

Kevättalvella vuonna 2019 Suomea järkytti julkiseen tietouteen tullut sarja vanhusten heitteillejätöistä eri yksityisten palveluntarjoajien hoivakodeissa. Asiakkaiden määrään verrattuna liian pieni hoitajamitoitus johti järkyttäviin tilanteisiin, jossa vanhuksia oli lukittu yöksi heidän huoneisiinsa vasten heidän omaa tahtoaan. Ongelmia havaittiin esimerkiksi Attendon ja Esperi Caren ylläpitämissä hoivakodeissa, ja enimmillään viranomaiset selvittivät kymmenien palveluyksiköiden ongelmia ympäri Suomen.

Pahimmillaan ulkoistettu vanhustenhuolto johti useiden asiakkaiden menehtymiseen, mikä lopulta nostivat aikaisemmin vain huhutut ongelmat julkiseen tietouteen. Vanhusten hoivapalveluita tarjoavat yritykset yrittivät siis painaa ongelman villaisella ja reagoivat siihen vasta, kun median paine alkoi uhata heidän liiketoimintansa tuottavuutta.

On tärkeä muistaa, että osakeyhtiöillä on lain mukaan vain yksi tehtävä: tuottaa osakkailleen voittoa. Tämän takia on turha yllättyä, kun julkisen sektorin yksityiselle puolelle ulkoistamat palvelut eivät toteudu yhtä vastuullisesti kuin aikaisemmin. Kuntien ja kaupunkien toiminnan missio on yhteisen hyvän tavoitteleminen, mutta yksityisellä puolella – ovelista markkinatempauksista huolimatta – tärkein tehtävä on liikevaihdon kasvattaminen sekä voiton maksimointi.

Psykoterapiapalveluita useille kunnille tuottanut tietomurron kohteeksi joutunut Vastaamo kuvailee itseään yhteiskuntavastuulliseksi yrityksesi osin samoin nuotein kuin Esperi Care ja Attendo. Kaikkien kolmen yrityksen kasvun taustalla on vaikuttanut viime vuosina kuntasektorille juurtunut ajatus palveluseteleistä, joiden kautta kunta siirtää omaa toimintaansa yksityisille maksamalla osan asiakkaalle syntyneestä kustannuksesta.

Ajatus palveluseteleiden tehokkuudesta perustuu siihen oletukseen, että yksityiset toimijat voisivat tukea kunnan palvelupalettia kustannustehokkaasti mutta samalla laadukkaasti. Tähän ei kuitenkaan päästä, jos yhteiset pelisäännöt palvelusetelien taustalla eivät ole pitävät, eikä niitä valvota riittävästi. Sekä Vastaamon, Esperi Caren että Attendon tapauksissa syyllinen toimija oli liian nopeasti laajentunut voitonhimoinen yritys, jonka vastuuttomaan toimintaan viranomainen ei puuttunut tarpeeksi ajoissa.

Yrityksien lisäksi myös julkisen sektorin katsoa itseään peiliin ja pohtia, toteutuuko yksityisen sektorin valvonta riittävän tehokkaasti ja ennen kaikkea, ovatko valvonnan resurssit riittävällä tasolla. On selvää, että sote-alan toimijoiden valvonnasta vastuussa oleva Valvira ei ole ainakaan pysynyt viimeisten vuosien aikana tehtäviänsä tasolla. Valvonnan tasoa seuratessa tuntuu nimittäin ainakin siltä, että julkiselta puolelta on täysin unohtunut vanhan suomalaisen kansanviisauden sanoma siitä, kuinka tuli on hyvä renki mutta huono isäntä.