Kuntiin tarvitaan lisää nuoria luottamushenkilöitä

Kirkkonummen vihreiden kaksi nuorta kuntavaaliehdokasta Anja Presnukhina ja Markus Myllyniemi haluavat korostaa, miten tärkeää nuorten on osallistua paikalliseen päätöksentekoon äänestämällä ja asettumalla ehdolle tulevissa vuoden 2021 kuntavaaleissa. Presnukhina ja Myllyniemi vetoavat myös kaikkiin kirkkonummelaisiin, että he äänestäisivät nuorta ehdokasta 2021 kuntavaaleissa. 

Nuoret ovat olleet tähän mennessä Kirkkonummen kunnanvaltuustossa erityisen aliedustettuna. 51-paikkaisessa kunnanvaltuustossa on edellisellä kaudella ollut vain kaksi alle 30-vuotiasta valtuutettua, vaikka Kuntaliiton mukaan alle 30-vuotiaiden väestöryhmä kattaa yli neljänneksen koko kunnan asukkaista.

Monelle nuorelle kuntapolitiikka on politiikan eri aloista kaikkein tuntemattomin siitä huolimatta, että siellä tehtävät päätökset näkyvät eniten ihmisten tavallisessa elämässä. ”Kuntapolitiikassa tehdään kaikki nuoria koskevat tärkeät päätökset. Esimerkiksi päätökset nuorten usein käyttämien lähiliikuntapaikkojen, skeittipuistojen ja urheiluhallien osalta tehdään kunnanvaltuustossa ja sen alaisissa lautakunnissa sekä jaostoissa”, toteaa Anja Presnukhina, 18-vuotias Helsingin yliopiston opiskelija ja edellisen kauden nuorisovaltuutettu. 

Valtuustossa sekä muissa luottamustehtävissä nuorilla on myös paljon näkemystä kuntansa asioista laajemmin, ja he voivat hyvin ajaa kaikkien kuntalaisten – eikä pelkästään nuorten – asiaa. Kuntavaaliehdokas Anja Presnukhina huomauttaa, että nuoret ovat eläneet kotipaikkakunnallaan koko elämänsä tai pitkän aikaa, ja tuntevat sen yhtä hyvin kuin omat taskunsa:  ”Monet meistä ovat sydämessämme kirkkonummelaisia, ja tiedämme hyvin, mitä kehityskohteita kuntamme koulutus- ja terveyspalveluissa olisi.”

Vastuu nuorten aktiivisuuden lisäämisestä ei kuitenkaan voi vihreiden nuorten mukaan olla pelkästään nuorten omilla harteilla. ”Huolimatta kovasta työstämme nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi niiden vahvistaminen tuntuu olevan monelle vaikeaa. Teimme vihreän valtuustoryhmän kanssa valtuustoaloitteen nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamisesta, ja se torpattiin kunnanvaltuustossa kovasanaisesti. Tässä olisi selkeästi parannettavaa tulevaisuudessa”, muistuttaa kunnanvaltuutettu Markus Myllyniemi ja jatkaa: ”Meillä nuorilla on paljon sanottavaa ja olisi korkea aika, että saisimme äänemme paremmin kuuluviin kuntatasolla Suomessa.”

Suomessa tarvitaan nuoria päättäjiä

Suomen uusin kansalainen parkaisi ensimmäisen äänensä maailmaan palmusunnuntaina 14.4. Pitkän harkinnan jälkeen hänen vanhempansa olivat päättäneet nimetä vastasyntyneen tytön isoäitinsä mukaan Eeviksi. Vaikka perheen vanhemmat olivat haljeta ilosta uuden lapsensa syntymän takia, huolestutti heitä kuitenkin epävarma tulevaisuus. He olivat itse syntyneet juuri ennen 90-luvun lamaa, ja olivat lapsuudessaan kokeneet, minkälainen yhteiskunta voi olla, kun sen tukipalvelut pettävät.

Viiden vuoden päästä Eevi on vasta päiväkoti-ikäinen, mutta hänen koulupolkunsa on jo alkanut. Hänen vanhempiensa ei tarvitse tulevaisuuden Suomessa huolehtia hänen esiopetuksensa maksullisuudesta, sillä peruskouluun johtavat asteet on laajennettu koskemaan kaikkia. Viikonloppuisin hänen luontoa rakastavat vanhempansa vievät koko perheen yhteen monista maakuntamme kansallispuistoista, jossa he yhteistuumin bongaavat lintuja ja katselevat merimaisemia.

Kymmenen vuoden ikäisenä alakouluopiskelijana Eevi pääsee opiskelemaan moderneihin maailman parhaisiin opetustiloihin, jossa oppilaat saavat toteuttaa itseään aivan uudella tavalla. Eriyttävän opetuksen ansiosta Eevi saa haastavampia tehtäviä biologiassa sekä matematiikassa, kun taas kielten oppimisessa hän saa tarvitsemaansa lisätukea. Joka kuukausi hänen luokkansa käy vierailemassa erilaisissa museoissa Helsingissä, johon voi matkustaa sujuvasti junalla ja bussilla koko Uudeltamaalta.

15-vuotiaana Eevi pohtii jo lukioon siirtymistä ja tulevaisuuttaan. Maksuttoman toisen asteen ansiosta hänen perheensä tulotaso ei rajoita opiskelupaikan valintaa, vaan kaikki ovet ovat hänelle avoimia. Hyvien joukkoliikenneyhteyksien ansiosta hän pystyy myös käymään sekä lukion että korkeakoulun kotipaikkakunnaltaan käsin, eikä hänen tarvitse etsiä asuntoa muualta pääkaupunkiseudulta. Tulevaisuus ei Eeviä pelota, sillä hän tietää, että hänen takanaan on sekä vanhempien että hyvinvointivaltion jatkuva tuki.

Mietin tulevaisuutta itsekin paljon. Ehkä jopa liian paljon. Perheen perustaminen ei ole vielä 23-vuotiaalle nuorelle miehelle ajankohtaista, mutta pohdin silti, minkälaisen yhteiskunnan jätämme tuleville sukupolville.  Ilmastonmuutos, koulutuksen epätasa-arvoisuus ja nuorten syrjäytyminen ovat kaikki ongelmia, jotka tulevat koskemaan lapsieni ikäluokkaa vielä enemmän kuin omaani.

Haluan kuitenkin uskoa, että uuden sukupolven päättäjät rakentavat Suomesta paikan, jossa meidän kaikkien on hyvä olla ja hyvä elää. Tulevaisuuden Suomea rakennetaan suurella sydämellä sekä muilla supervoimilla, ja se on voittamaton muutosvoima, jota tukemassa haluan myös itse olla mukana.

Arton tarina

Törmäämme joka ikinen päivä lukemattomiin ihmiskohtaloihin. Pysähdymme kuitenkin liian harvoin pohtimaan sitä matkaa, jonka täysin tuntematon on kulkenut päästäkseen tuohon pisteeseen.  Ohitsemme kävelee satoja kasvoja; jokainen niistä yhtä erilainen kuin aikaisempi. Sorrumme liian usein tuomitsemaan ihmisen tämän vaatetuksen tai ulkonäön perusteella, emmekä pysähdy miettimään tämän tarinaa. Haluan nyt kertoa teille parikymppisestä Artosta, jota kukaan ei huomannut, ja ketä kukaan ei kuunnellut.

Alakoulussa Artolla meni vielä hyvin. Kavereita oli ja kaikki oli mukavaa. Yläasteelle siirryttäessä vanhat ystävät kuitenkin erkaantuivat ja heidän paikkansa ottivat kiusaajat, jotka tekivät opiskelusta suoranaista helvettiä. Artoa alkoi pelottaa mennä kouluun, ja aikaisemman itsevarmuuden korvasi sisältä kalvava ahdistus. Apua ongelmaan oli vaikea saada, ja Arto päätti kestää vain sen kaiken. Kohtahan hän pääsisi toiselle paikkakunnalle lukioon pakoon kaikkia niitä ongelmia, joita hän oli kotikoulussaan kohdannut.

Lukiossa kaikki oli aluksi paremmin. Olivathan vanhat kiusaajat poissa ja Arto voisi määritellä itsensä uudelleen. Pian hän kuitenkin huomasi, ettei päässyt porukoihin mukaan. Aina, kun hän yritti aloittaa keskustelun muiden kanssa, he käänsivät selkänsä ja jatkoivat keskinäistä seurusteluaan kuin hän olisi ollut vain ilmaa. Arto alkoi kuvitella, että hän oli ratkaisevasti erilainen, rikkinäinen ja ikuisesti yksinäinen.

Totuus on, ettei Arto oli kukaan yksittäinen henkilö. Hänen tarinansa on kokoelma erilaisia kohtaloita, joihin olen nuoruuteni aikana törmännyt. Arton kohtalon jakavat kymmenet tuhannet nuoret kautta Suomen, jotka ovat jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle ja syrjäytyneet. Jokaisen heidän kohtalonsa on tragedia ja ansaitsisi tulla yhteiskunnassamme kuulluksi.

Syrjäytyminen on ongelmana ehkäistävissä ja ratkaistavissa etsivän nuoriso- ja sosiaalityön keinoin. Ehkä vielä oleellisempaa on kuitenkin kiinnittää huomiota kanssaihmiseen, ja pitää kaikki yhteiskunnassa mukana. Jokainen yksinäinen ansaitsee ystävän, sillä meillä kaikilla on tarina, jonka haluamme kertoa. Tarvitsemme vain jonkun, joka kuuntelee.