Moni nuori kärsii koronakriisin keskellä

Korona on kääntänyt yhteiskuntamme päälaelleen, ja viime kuukausina koventuneet rajoitukset ovat sulkeneet meidät viime kevään tavoin neljän seinän sisälle. Toisin kuin viime keväänä koronakriisi ei kuitenkaan ole vasta alkanut, vaan jo lähes vuoden kestäneet rajoitukset alkavat koetella itse kunkin turnauskestävyyttä. Ihminen on luonteeltaan sosiaalinen olento, joten on täysin ymmärrettävää, että tällä hetkellä meistä moni kaipaa ystäviemme ja lähipiirimme seuraa.

Viime viikkoina olemme saaneet lukea huolestuttavia uutisia siitä, kuinka monet nuoret – ja varsinkin lukioikäiset – ovat jääneet rajoitustoimien myötä yksin. Julkisten tilojen ollessa suljettuja ja lukioiden siirryttyä etäopetukseen monen lukioikäisen ainoa seura on tietokoneen näytön sinertävä kajo.

Lukioaika on monien nuorten sosiaalisen kehityksen kannalta kriittistä aikaa. Sen aikana luodut sosiaaliset suhteet säilyvät usein läpi elämän ja luovat pohjan tuleville työelämän verkostoille. Yhtä lailla nuorten sosiaalinen piiri auttaa jaksamaan raskaiden lukio-opintojen läpi, jotka ovat nykyaikana entistä tärkeämpiä korkeakoulujen pääsykokeista luopumisen jälkeen. Pahimmillaan korona-ajan nuoret joutuvatkin huonompaan asemaan kuin muut ikäluokat ja kärsivät tästä kohtuuttoman pitkään.

Viimeisimmän vuoden 2020 keväällä kerätyn Lapin ammattikorkeakoulun koko Suomen lukiolaisiin kohdistuneen kyselyn mukaan 46 prosenttia nuorista on kokenut yksinäisyyttä koronakriisin aikana. Samaan aikaan huolestuttavasti kolmasosa kyselyyn osallistuneista oli ollut eristäytyneenä kotiinsa ja tuntenut olonsa masentuneeksi korona-aikana. Tilanne on siis kaikin puolin vakava, emmekä oikeastaan edes tule ymmärtämään sen vaikutuksia kuin vasta paljon koronan kukistamisen jälkeen.

On selvää, että pelkät tsemppiviestit ja jaksuhalit eivät riitä puuttumaan tähän kasvavaan nuorten pahoinvointiin. Nuorisotyön resurssien, mielenterveyspalveluiden ja oppilashuollon resurssien lisääminen lienee askel oikeaan suuntaan, mutta sekään tuskin ratkaisee ongelmaa täydellisesti. Karu totuus nimittäin on, että mikään ei korvaa koronarokotteen luoman laumasuojan tuomaa vapautta ja paluuta normaaliin arkeen.

Antakaa sukupolvelleni mahdollisuus!

Yksi maamme kansallisesti tunnetuimmista artistiryhmistä on monelle teistä varmasti täysin tuntematon. Kirkkonummelainen rap-kollektiivi Likanen Etelä on kerännyt internetissä miljoonia kuuntelukertoja heidän rehellisen kerrontansa ansiosta, joka ei pelkää kertoa kotikuntamme kurjista puolista ja yhteiskunnallisista epäkohdista. Pohjimmiltaan heidän tuotantonsa kertoo nuorten pahoinvoinnista ja siitä, kuinka yhteiskunnallinen syrjäytyminen ajaa ihmisen pois kaidalta polulta huumeidenkäyttöön ja rikollisuuteen.

Erityisen pysäyttävä on kuitenkin heidän kappaleensa laman lapsista. Siinä he kertovat, kuinka yhteiskunnan turvaverkon alasajo 90-luvulla ajoi perheet sukupolvia kestävään pahoinvoinnin kierteeseen, joka ei ole vielä tänäkään päivänä pysähtynyt. Myös akateeminen tutkimustieto tukee tätä väitettä, ja on selkeää, että yhteiskunnallinen huono-osaisuus periytyy vanhemmilta lapsille.

90-luvun lama jätti jälkeensä entistä epätasa-arvoisemman yhteiskunnan, ja toi Suomeen leipäjonot, joista emme vieläkään ole päässeet eroon. Nyt yhteiskuntaamme terrorisoi uusi koronaviruksen aiheuttama talouskriisi, jonka vaikutukset tuleviin sukupolviin ovat vielä epäselviä. Koronan ja kuntiemme kroonisen kassavajeen myötä olemme nyt myös kotikunnassani Kirkkonummella ajautumassa leikkauksiin, jotka hakevat vertaistaan sitten lamavuosien.

Juustohöylä tulee väkisinkin leikkaamaan oppilaiden opetuksen laadusta, heidän saamistaan opetuksen tukipalveluista ja monista sosiaalihuollon tarjoamista palveluista. Myös monet paikalliset peruspalvelut ympäri Suomen ovat tällä hetkellä vaarassa. Samaan aikaan nuorten pahoinvointi ei vähene, vaan se lisääntyy työttömyyden ja yleisen pahoinvoinnin kasvaessa. Yhdessä nämä takaavat katastrofin ainekset, jonka inhimillistä ja taloudellista velkaa saamme maksaa vielä useiden sukupolvien ajan.

Talouskeskustelussa puhutaan usein, kuinka velka lankeaa tulevien sukupolvien maksettavaksi. Näin on myös nuorten pahoinvoinnin aiheuttaman inhimillisen velan kanssa, jonka seuraukset jäävät meidän ikäpolvemme hoidettavaksi. Me ansaitsemme sen saman mahdollisuuden onneen ja hyvään elämään kuin kaikki muutkin, ja toivon, ettei sitä viedä sukupolveltamme pois kituuttavalla leikkauspolitiikalla ennen kuin saamme asiaan edes sananvaltaa.