Väkivaltaiselle ja muulle ongelmakäyttäytymiselle Kirkkonummella tulee tehdä loppu

Moni kirkkonummelainen on lukenut järkyttyneenä viime sunnuntaina uutisoiduista lasten ja nuorten väkivaltatapauksista, jotka edustavat kunnassamme ja muualla pääkaupunkiseudulla jo pitkään kehittynyttä toista todellisuutta. Valtaosa kuntamme nuorista käyttäytyy hyvin ja lainkuuliaisesti, mutta väkivalta koskettaa etenevissä määrin yhä useamman lapsen, nuoren ja perheen elämää myös meillä Kirkkonummella.

Turvallisuuden tunne omassa kodissa, lähiympäristössä ja kotikunnassa on kategorisesti jokaisen perusoikeus. Tämän takia kaikkiin tilanteisiin, jossa väkivallan uhka saa ihmiset pelkäämään tulee suhtautua äärimmäisellä vakavuudella.  Totuus on, että yksikin väkivallanteko on liikaa, ja niihin tulee puuttua välittömästi, jotta ongelman eskaloituminen voidaan välttää.

Lasten ja nuorten väkivaltainen käyttäytyminen sekä jengiytyminen on vakava ilmiö, johon tulee puuttua päättäväisesti.

Lasten ja nuorten väkivaltainen käyttäytyminen sekä jengiytyminen on vakava ilmiö, ja olemme nyt yhteisönä risteyksessä, jossa voimme joko ummistaa silmämme tälle vakavalle ongelmalle tai sitten puuttua siihen päättäväisesti. Esitän itse, että meidän tulisi reagoida tilanteeseen kaikilla niillä keinoilla, jotka ovat paikallisesti käytössämme. Tilanteen ratkaisemiseen ei kuitenkaan ole olemassa mitään yksittäistä viisasten kiveä, vaan ratkaisu löytyy pikemminkin kunnan, poliisiviranomaisten, huoltajien ja kolmannen sektorin yhteistyöstä.

Kuntatasolla keskeisimpiä toimia, joihin voimme ryhtyä, ovat lastensuojelun, etsivän nuorisotyön ja perhesosiaalityön resurssien kasvattaminen. Erityisesti lastensuojelu on Kirkkonummella kovan paineen alaisena ja tarvitsee lisää resursseja. Koulut ovat yhtä lailla keskeisessä roolissa ongelmaan puuttumisessa, ja opettajien tukena toimivien koulusosionomien palkkaaminen olisi askel oikeaan suuntaan. Kirkkonummelle suunniteltu monialainen nuorten rikolliseen toimintaan puuttuva ankkuritoiminta olisi myös tärkeää saada käyntiin mahdollisimman nopeasti. 

Vaikka poliisin resurssit ovat rajatut, pitäisi sen partioiden läsnäoloa pyrkiä lisäämään ongelmapaikoilla niiden rauhoittavan vaikutuksen vuoksi. Nuorille pitää myös pystyä tarjoamaan koulun jälkeen turvallisia ja sallittuja paikkoja, joissa he haluavat viettää aikaa ja kokoontua. Tästä hyvä esimerkki on Walkers-nuorisokahvila, jonka toiminnan aloittamisesta Kirkkonummella vihreät tekivät keväällä valtuustoaloitteen.

Toimivaan ratkaisuun on saatava mukaan kuitenkin koko yhteisö ja ennen kaikkea myös huoltajat. Tilannetta ei nimittäin voida ratkaista, jos aikuiset ja sivustakatsojat eivät puutu ongelmiin niitä havaitessaan. Meillä on nyt yhteisönä velvollisuus tehdä loppu väkivaltaiselle ongelmakäyttäytymiselle ja estää tämän vakavan ongelman paheneminen entisestään. Totuus nimittäin on, että meille ei ole varaa antaa väkivallan olla osa yhdenkään lapsen tai nuoren elämää.

Naisten turvallisuus Suomessa on edelleen hataralla pohjalla

Vietämme perjantaina 19. maaliskuuta Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Suomen kaltaisessa valtiossa, joka on kansainvälisesti tunnettu naisten sekä vähemmistön oikeuksien mallimaana, on helppo ajatella, että tasa-arvo olisi valmis. Tämä väite ei voisi kuitenkaan olla kauempana totuudesta, ja viime viikkoina käyty keskustelu naisten kokemasta fyysisen ja henkisen väkivallan uhasta kuvaa hyvin, miksi näin on.

Keskustelu naisten kokemasta väkivallasta nousi esiin sosiaalisessa mediassa viime viikolla, kun poliisi Waybe Couzens pidätettiin 9. maaliskuuta epäiltynä 33-vuotiaan lontoolaisen Sarah Everardin kidnappauksesta ja raa’asta murhasta. Tapahtuma herätti runsaasti keskustelua kansainvälisesti ja sai monet naiset avautumaan heidän omista turvattomuuteen liittyvistä kokemuksistaan myös täällä kotosuomessa.

Kyselyiden mukaan ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista naisista on joutunut pelkäämään turvallisuutensa puolesta julkisilla paikoilla, ja esimerkiksi Amnesty Internationalin tietojen mukaan jopa 87 prosenttia naisista on joutunut kokemaan väkivaltaa tai sen uhkaa Suomessa. Varmasti lähes jokainen tätä tekstiä lukeva on ollut joskus huolestunut siitä, pääseekö tuttu läheinen turvallisesti kotiin.

Yksittäiset kokemukset, vaikka kammottavia nekin, eivät kuitenkaan riitä valottamaan sitä syvempää yhteiskunnallista ongelmaa, joka maatamme vaivaa. Sen osoittamiseen tarvitaan kylmää tilastotietoa, ja kuten tiedämme: numerot eivät valehtele.

Euroopan unioni toteutti vuonna 2014 kaikkia unionin silloista 28 jäsenvaltiota koskeneen kyselyn, joka kartoitti naisten kokemaa väkivaltaa sekä häirintää. Kyselyyn osallistuneista suomalaisista naisista noin 37 prosenttia oli kokenut seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa parisuhteen ulkopuolella jossain kohtaa elämänsä aikana. Samaan tutkimukseen osallistuneista naisista 39 prosenttia ilmoitti taas kokeneensa seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa kumppaniltaan elämänsä aikana. Suomi onkin toiseksi vaarallisin maa naisille EU:n sisällä, jos katsotaan lähisuhdeväkivaltaa.

Vaikuttaessaan 1800-luvun lopulla Minna Canth otti tehtäväkseen osoittaa ne tasa-arvon ongelmakohdat, jotka lävistivät silloista suomalaista yhteiskuntaa. Hän käsitteli teoksissaan avoimesti juuri naisten elämässään kokemaa turvattomuutta ja väkivaltaa, ja yksi hänen monista tavoitteistaan lieneekin ollut sen tukahduttaminen.

On surullista kuitenkin huomata, että näin yli vuosisata myöhemmin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei olla saatu täysin nujerrettua. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettei keinoja ongelmaan puuttumiseksi olisi. Päinvastoin tekemällä yksinkertaisia kuntatason ratkaisuja, kuten lisäämällä katujen valaistusta, vähentämällä katuverkon sokeita pisteitä, parantamalla julkista liikennettä ja helpottamalla pääsyä mielenterveys- ja turvakotipalveluiden piiriin, pystymme parantamaan naisten turvallisuutta ratkaisevasti.

Mikään ei kuitenkaan muutu, jos emme ensin pysty keskustelemaan ongelmasta avoimesti. Viime viikon keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta on osoittanut, kuinka vaikeaa tämän keskustelun käyminen on vielä nykypäivänäkin. Siksi kaikkien on syytä miettiä, miten naisvihamieliseen toimintaan voi omalta kohdalta puuttua, ja miten me voimme yhdessä olla mukana rakentamassa turvallisempaa huomista. Minna Canthia lainaten tulevaisuudessa ”vanhojen totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä”, ja tämän muutoksen kautta yhteiskunnastamme tulee parempi ja turvallisempi paikka meille kaikille.

Anja Presnukhina & Markus Myllyniemi

Onko Suomi Yhdysvaltojen tiellä?

Vain hetki sitten saimme kokea, kuinka Donald Trumpin provosoimat joukot valtasivat Yhdysvaltain kongressitalon. Tilanne oli monella tapaa poikkeuksellinen, sillä sama oli toistunut viimeksi vuonna 1814, jolloin Iso-Britannian joukot olivat vallanneet Yhdysvaltojen pääkaupungin. Välikohtauksen seurauksena neljä ihmistä menetti henkensä ja kongressitaloon sijoitettiin mellakoitsijoiden toimesta kaksi pommia. Eilinen epäonnistunut vallankaappausyritys osoitti, kuinka vakavat seuraamukset äärioikeistolaisten agitaattorien provosoinnilla pahimmillaan on.

Hyökkäys demokratiaamme kohtaan täällä Suomessakin on ollut toistuva. Monet niistä poliittisista liikkeistä ja suoranaisista salaliittoteorioista, jotka provosoivat ihmiset yrittämään vallankaappausta Yhdysvalloissa, ovat myös vahvasti läsnä täällä kotosuomessa. Tilanteen vakavuudesta kertoo se, että osa yhden suurimman puolueemme eli perussuomalaisten aktiiveista, kansanedustajista ja johtohahmoista ovat toistuvasti osoittaneet tukensa näille aatteille. Esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa kieltäytynyt tuomitsemasta Yhdysvaltojen vallankaappausyritystä ja pikemminkin osoittaa ymmärrystä kongressitalon valtaajille.  

Ehdotin tällä viikolla, että kuntavaaliemme äänestystilanteen pitäisi olla koronaturvallinen, mutta minut kohtasi joukko äärioikeistolaisia fanaatikkoja, jotka olivat selkeästi lainanneet argumenttinsa Trumpin pelikirjasta. Sain muun muassa kuulla, kuinka olin juutalainen agentti ja uuden maailmanjärjestyksen orja. Tällaiset harhaluulot ovat vaarallisia ja johtavat ihmiset pahimmillaan väkivaltaan.

Viimeisen valtuustokauden aikana olen itse saanut kokea useamman uhkauksen, jotka ovat kohdistuneet perheeni turvallisuuteen, ja se on mielestäni osoitus siitä, miten väkivallan retoriikka on juurtunut myös Suomeen. Demokraattinen edustusjärjestelmämme on pulassa ja samalla Yhdysvaltojen viitoittamalla tiellä, jos emme puutu välittömästi radikalisoituneiden ryhmien toimintaan.

Tiedän sydämessäni, että kotimaamme Suomi on tätä parempi. Meillä ei ole mitään syytä toistaa 1920-luvun virheitä, jolloin Lapuan liikkeeseen kuuluneet muiluttajat terrorisoivat poliittisia vastustajiaan heidät hiljentääkseen. Näin sata vuotta tapahtuneen jälkeen voimme nousta kaiken tämän yläpuolelle ja yksimielisesti tuomita väkivallanteon ja valita fasismin sijaan rakentavan demokraattisen dialogin.