Toivo on ollut hyvä ystäväni lukiosta saakka. Voin liioittelematta sanoa, että hän on kenties yksi suurimmista vaikuttimista oman puoluekantani takana. Tasan vuosi sitten pyysin häntä kirjoittamaan tekstin hänen omien poliittisten motivaatioiden taustoista. Toivoin häneltä yksinkertaista ideologista omakuvaa mutta sainkin lopulta niin paljon enemmän. Toivo onnistuu tekstissään tiivistämään ne arvot, mitkä vetivät minua SDP:ssä puoleensa, ja toisaalta osoittamaan, miksi tämä liike – jos mikään – on ollut maailmanhistorian tärkein poliittinen aatesuuntaus.
Mikään esittely ei kuitenkaan tee oikeutta Toivon oivalliselle ja erinomaiselle tekstille, joten nyt pitemmittä puheitta haluan antaa estraadin hänelle. Lava on sinun – ole hyvä!
Hyvä ystävä, toveri tai kilpakumppani! Olen ollut sosiaalidemokraatti lähes koko pienen ikäni, aina kuusivuotiaasta asti. Jotkut luulevat, että olen oppinut aatteeni perheeltäni ja sukulaisiltani, mutta tästä ei ole kyse. Minua kiinnosti politiikka jo päiväkoti-ikäisenä, ja kun opin lukemaan viisivuotiaana, aloin myös tutkia puolueita. Pienen pojan, joka uutisia seuraavana ja monikulttuurisen perhetaustan omaavana tunsi jo tuolloin maailman eriarvoisuuden, mieleen iski vahvasti sosiaalidemokraattien pyrkimys eriarvoisuuden vähentämiseen ja reilun yhteiskunnan luomiseen niin koto-Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Erityisen vaikutuksen minuun teki Erkki Tuomiojan vuosikymmeniä jatkunut työ rauhan sekä taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen puolesta. Siispä minusta tuli Suomen sosialidemokraattisen puolueen kannattaja. Tämä vakaumus on jatkunut läpi ajan, jolloin SDP on kärsinyt historiansa pahimmat vastoinkäymiset, ja jolloin jopa koko puolueen tulevaisuus poliittisena toimijana on asetettu kyseenalaiseksi. Pääsyy tähän ahdinkoon on ollut taloudellisen, ideologisen ja yhteiskunnallisen välinpitämättömyyden sekä oikeistopopulismin nousu 2000-luvulla. Silti poliittinen suuntaumukseni ei ole koko tänä aikana horjunut.
Syyt vankkumattomaan vakaumukseeni ovat moninaiset, mutta ne liittyvät kaikki etupäässä sosiaalidemokraattisen liikkeen luonteeseen, olemukseen ja historiaan. Poliittisena liikkeenä sosiaalidemokratia on niin maailmanhistoriallisessa kuin poliittisessa tarkastelussakin aivan poikkeuksellinen. Jo syntyaikoinaan 1800-luvun loppupuolella sosiaalidemokraattiset puolueet olivat yhdessä ammattiliittojen kanssa ratkaisevassa asemassa työväen tolkuttoman riiston asteittaisessa loppumisessa. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa sosiaalidemokratian pyrkimykset taloudellisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan luomiseen rauhanomaisin keinoin estivät Venäjän vallankumouksen ja kommunistisen totalitarismin kauhujen leviämisen muualle Eurooppaan. Samalla kommunistiset puolueet erosivat lopullisesti sosiaalidemokraateista, ja kumpienkin kansainväliset kattojärjestöt, internationaalit, saivat tuulta purjeisiinsa. 1930-luvulla sosiaalidemokraattien ja muiden maltillisten voimien yhteistyö johti ensimmäisiin ns. kansanrintama- ja punamultahallituksiin, jotka onnistuivat laajalti patoamaan fasismin ja natsismin hyökyaallon Euroopan demokratioihin. Surulliseksi poikkeukseksi jäi Saksa, jossa porvarien selkärangattomuus ja kommunistien yhteistyökyvyttömyys jättivät sosiaalidemokraatit pitkälti yksin, mikä johti Hitlerin valtaannousuun ja maailmanhistorian julmimpaan ja tuhoisimpaan konfliktiin.
Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa, Aasia ja Lähi-Itä olivat raunioina. Hävitystä käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen Stalinin tukemat kommunistiset liikkeet eri puolilla maailmaa, erityisesti Aasiassa. Samalla Neuvostoliiton miehitysjoukot loivat ns. sosialistiset kansademokratiat Itä-Euroopassa. Nämä valtiot eivät olleet sosialistisia tai demokraattisia eivätkä myöskään edustaneet kansaa. Ne olivat oikeastaan sosialismin vaateisiin puettua fasismia edustaneen Kremlin poliittiseen, taloudelliseen ja kulttuurilliseen riistoon perustuneita siirtomaita. Läntisessä Euroopassa sekä osassa Aasiaa ja Latinalaista Amerikkaa valtaan kuitenkin nousivat sosiaalidemokraattiset ja muut maltilliset voimat, joiden johdolla jälleenrakentaminen ja sodasta toipuminen oli ennätyksellisen nopeaa. Apuna tässä olivat 1930-luvun suuren laman jälkeen kehitelty keynesiläinen talousteoria sekä ajatus hyvinvointiyhteiskunnasta. Näiden vallankumouksellisten uusien ajattelutapojen avulla syntyivät ensimmäiset länsimaiset hyvinvointivaltiot, ja Neuvostoliiton valtapiirin laajentuminen läntiseen Eurooppaan saatiin pysäytettyä. Valitettavasti kolmannessa maailmassa usein lupaavasti alkaneet hankkeet kaatuivat yleensä joko USA:n riistokapitalistien tai Neuvostoliiton kommunistien masinoimiin vallankaappauksiin.
Kylmän sodan aikana maailman tapahtumat eivät kuitenkaan keskittyneet pelkästään Eurooppaan. Afrikassa ja Aasiassa alkoi siirtomaiden vapautuminen, joka johti kenties maailmanhistorian suurimman rikoksen, imperialismin, päättymiseen. Dekolonisaatiossakin sosiaalidemokraattiset liikkeet olivat tärkeässä asemassa. Usein siirtomaiden vapautusliikkeet olivat aatteellisesti lähellä sosiaalidemokratiaa ja Sosialistinen internationaali, maailman sosiaalidemokraattisten puolueiden kattojärjestö, tuki siirtomaiden itsenäistymispyrkimyksiä etenkin 1950-luvun lopulta alkaen. Lisäksi sosiaalidemokraattiset puolueet olivat usein emämaissa tekemässä varsinaista poliittista päätöstä siirtomaiden itsenäisyyden tunnustamisesta. Tässä kehityskulussa syntyi myös nykyaikainen ajatus ihmis- ja vähemmistöoikeuksista. Samalla sosiaalidemokraattiset voimat pyrkivät edistämään Itä- ja Länsiblokkien vuoropuhelua, liennytystä ja aseistariisuntaa ja siten estämään Kolmannen maailmansodan syttymisen. Siinä samassa tarjoutui mahdollisuus edistää läntisen Euroopan taloudellista, diplomaattista ja poliittista yhdentymistä, mikä vähitellen johti EU:n syntyyn.
Sosiaalidemokraattien maailmanlaajuinen yhteistyö ei loppunut Kylmän sodan päättyessä. Yhä nykyäänkin merkittävistä poliittisista voimista vain sosiaalidemokraatit, kommunistit ja vihreät ovat kansainvälisesti sekä laajalle levinneitä, että maailmanlaajuisesti likipitäen ideologisesti yhtenäisiä. Näistä kuitenkin vihreät ovat merkittävä voima vain länsimaissa ja kommunistit taas Neuvostoliiton romahduksen ja keskinäisten kiistojen rampauttamia. Syy sosiaalidemokraattisten puolueiden hämmästyttävään samankaltaisuuteen ympäri maailman on periaatteessa varsin yksinkertainen; sosiaalidemokraattisen ideologian ytimessä on kansainvälisesti universaali pyrkimys eriarvoisuuden vähentämiseen ja rauhan edistämiseen. Niinpä maailman sosiaalidemokraatit, demokraattiset sosialistit ja työväenliikkeet kykenevät laajaan ja korkeatasoiseen yhteistyöhön, mihin muut poliittiset liikkeet eivät vielä ole kyenneet.
Ihmiskunta on kohdannut vuosi vuodelta yhä suurempia haasteita, ja kerta toisensa jälkeen sosiaalidemokratia on synnystään alkaen lähtenyt päättäväisesti näitä ongelmia ratkomaan. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä on ilmastonmuutos. Ilmaston lämpeneminen johtaa yhä suurempiin ympäristökatastrofeihin, jotka aiheuttavat sotia ja ennennäkemättömän suuren määrän pakolaisia. Vaikutukset näkyvät jo selvästi maailman haavoittuvimmissa maissa. Tämä nykypäivän suurin eksistentiaalinen uhka ihmiskunnalle voidaan ratkaista vain laajalla kansainvälisellä yhteistyöllä, jossa sosiaalidemokraatit luonnollisestikin jo nyt näyttelevät tärkeää osaa. Tärkeää tässä on kansainvälinen solidaarisuus, jonka tärkein viestintuoja kansainvälinen sosiaalidemokraattinen liike on ollut ja on edelleen. Myöskin kansainvälinen terrorismi ja osittain uudelleen leimahtanut Kylmän sodan aikainen vastakkainasettelu, sodanlietsonta ja asevarustelu luovat uusia uhkakuvia. Näihinkin sosiaalidemokraatit ovat vastanneet edistämällä suvaitsevaisuutta ja liennytystä. Suuret ongelmat vaativat suuren mittakaavan toimintaa, ja tähän kyetään vain laajalla kansainvälisellä yhteistyöllä.
Viime vuosina länsimaissa yhteiskunnallinen eriarvoisuus on lisääntynyt merkittävästi paljolti uusliberaalin talouspolitiikan aiheuttaman hyvinvointivaltioiden alasajon takia. Samalla oikeistopopulistiset puolueet ovat menestyneet tarjoamalla yksinkertaistettuja ja todellisuudessa toimimattomia ratkaisuja, jotka toteutuessaan ajaisivat yhteiskuntamme takaisin 1930-luvun synkkiin aikoihin. Todellinen ratkaisu näihin ongelmiin on paluu vahvaan hyvinvointiyhteiskuntaan ja vastuulliseen kapitalismiin, joiden ylläpitoon osallistuvat niin valtiot, suurpääoma kuin kansalaiset niin yksityishenkilöinä kuin yhteisöinäkin. Tällainen talous- ja yhteiskuntapolitiikka on ollut sosiaalidemokraattisen ajattelun ytimessä ainakin viimeiset seitsemänkymmentä vuotta. Nykyiset sosiaalidemokraattiset puolueet ja liikkeet pyrkivät siis samanaikaisesti taloudelliseen hyvinvointiin, vapaaseen ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan sekä kestävään kehitykseen.
Kotimaassamme SDP:n linja on pitkälti ollut samanlainen kuin muualla maailmassa. Sen pyrkimyksenä on ollut koko olemassaolonsa ajan tehdä Suomesta mahdollisimman oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa kaikki voivat elää ihmisarvoista elämää. Suurilta osin puolue on tässä onnistunut yhteistyössä lähes kaikkien Suomen historiallisten ja modernien puolueiden kanssa lukuun ottamatta fasistisia ja jyrkän kommunistisia voimia. Vaikka kannattamani puolue on viime vuosina ollut alennuksen tilassa, ovat viimeisimmän kahden vuoden tapahtumat jälleen kerran osoittaneet sosiaalidemokratian voiman. Sosiaalidemokraattiset puolueet eivät lupaa kuuta taivaalta, eivätkä he myöskään takerru dogmaattisesti omaan ideologiaansa. He ovat aina valmiita dialogiin minkä tahansa kansanvaltaisen poliittisen voiman kanssa. He eivät myöskään pyri jakamaan ihmisiä hyviin ja pahoihin, meihin ja heihin tai menestyjiin ja epäonnistujiin, sillä sosiaalidemokraateille kaikki ihmiset ovat saman arvoisia. Viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet niin uusklassisen kapitalismin kuin oikeistopopulisminkin mahdottomuuden. Kiihkeän ideologiset dogmaatikot nousevat ja tuhoutuvat vouhotuksineen, mutta ajoittain suorastaan tylsän pragmaattiset sosiaalidemokraatit säilyvät ja jatkavat rauhallista etenemistään poliittisen, yhteiskunnallisen ja maailmanlaajuisen vapautumisen ja tasa-arvoistumisen loputtomalla tiellä. On parempi edetä rauhallisesti kuin poukkoilla suurella vauhdilla ja innolla sinne ja tänne.
Koska uskon valistuksen arvoihin ja tasaiseen, rauhanomaiseen kehitykseen kohti parempaa tulevaisuutta, olen sosiaalidemokraatti. Koska uskon, että maailmassa ja Suomessa on tilaa kaikille, olen sosiaalidemokraatti. Koska uskon, että kaikkia ihmisiä pitää arvostaa ja kuunnella, olen sosiaalidemokraatti. Tämä on vastaukseni kysymykseen ”Mikä olet poliittisesti?”. Miten itse vastaisit?
Toivo Qiu,
Filosofian ylioppilas ja poliittinen aktiivi
