Tänä viikonloppuna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun joukko Helsingin yliopiston opiskelijoita valtasi Vanhan Ylioppilastalon. Valtaus heijasti 1960-luvun lopun yhteiskunnallista pysähtyneisyyttä, jonka seurauksena ihmisten kansalaisoikeuksia rajoitettiin ja toisen maailmansodan jälkeen alkanut demokratiakehitys nikotteli pahasti. Nuorten ylioppilaiden silmissä tulevaisuus sisälsi ainoastaan näköalattomuutta eikä mitään muuta.

Haluaisin nykyopiskelijana sanoa, että oma tulevaisuudenkuvani on positiivisempi, mutta se ei kuitenkaan ole. Yli puolet suomalaisista opiskelijoista kituuttaa köyhyysrajan alapuolella samalla, kun heidät pakotetaan rahoittamaan opintonsa lainarahalla. Korkeakouluissa opetuksen taso on taas heikentynyt erilaisten koulutusuudistusten ja määrärahaleikkausten takia. Nämä paineet ruokkivat opiskelijoiden pahoinvointia, ja arviolta joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisistä vaikeuksista, joihin akuutin avun saaminen saattaa kestää joskus jopa kuukausia.

Korkeakoulujen tutkintotehtaasta valmistuneita opiskelijoita odottavat epävakaat työmarkkinat maailmassa, joka on siintymässä arvaamattomaan suuntaan. Äärioikeistolaiset liikkeet valtaavat alaa jopa Euroopassa, ja muiden muassa Puolan ja Unkarin esimerkit ovat osoittaneet, kuinka voimaton Euroopan unioni oikeastaan on estämään demokratian vastaista kehitystä ydinalueillaan.

Samalla kansainväliset yhteistyöjärjestöt ovat osoittautuneet täysin voimattomiksi puuttumaan kaikista globaaleista katastrofeista merkittävimpään eli ilmastonmuutokseen. Kulkemamme nykytie on samalla myös tuhon tie, eikä ole selvää, pystyykö yhteiskuntamme takaamaan tuleville sukupolville – tai edes meidän sukupolvellemme – tulevaisuutta tämän kataklysmisen mullistuksen jälkeen.

Mikseivät nykyopiskelijat sitten marssi tai valtaa? 50 vuotta sitten Helsingin yliopiston ylioppilaat muuttivat suomalaisen yhteiskunnan rakenteita teoillaan ja loivat samalla pohjan nykyiselle valtiojärjestykselle. Ehkäpä nyt olisikin meidän sukupolvemme vuoro nousta valokeilaan ja johtaa tämä maa uuteen ja rohkeaan suuntaan.