Minulta kysytään usein, kuinka paljon 23-vuotias voi tietää häntä lähes 50 vuotiaiden hyvinvoinnista ja edunvalvonnasta. Äitini toimi isoisäni omaishoitajana samaan aikaan, kun opiskelin itse lukiossa. Näin itse silloin paraatipaikalta, millaista pienituloisen eläkeläisen elämä todellisuudessa oli.

Tutustuin Suomen hoivakotien koko kirjoon aina yksityiseltä sektorilta julkiselle asti, kun isoisäni pallotteli avustetun asumisen ja sairaalahoidon väliä. Ongelmat, jotka nousivat esiin yksityisen hoivatoiminnan väärinkäytöksissä tänä keväänä, ovat olleet läsnä jo pitkään, ja isoisäni kohtasi monet näistä varjopuolista ollessaan yksityisten hoivapalveluiden asiakkaana.

Äitini kokemuksien kautta törmäsin omaishoitajien kokemaan raskaaseen arkeen. Suomessa on noin 44 000 sopimusomaishoitajaa, mutta heidän lisäkseen maassamme toimii lähes miljoona piilossa olevaa läheisistään huolehtivaa, joista 700 000 on työelämässä. Lopulta hoitotyön paineet olivat liikaa äidillenikin, ja ukkini joutui siirtymään täysipäiväisesti laitoshoitoon.

Suomea ei voi kutsua hyvinvointivaltioksi niin kauan, kun maassamme asuvista vanhuksista ei pidetä huolta. Mikäli haluamme turvata nykyisen ja tulevien sukupolven kultaiset vuodet, meidän on nostettava hoitotyön arvostusta maassamme samalla, kun teemme siitä korotetun palkkatason kautta houkuttelevamman alan ammatinvaihtajille ja juuri kouluun päässeille.

0,7 hoitajamitoitus on myös kirjattava lakiin, mikäli haluamme pitää huolta, ettei kenenkään vanhuksen perusterveys ja perusturva ole uhattuna. Hoidon laadunvalvontaan on kiinnitettävä myös lisää huomiota ja resursseja.

Samalla meidän on panostettava uusiin avustetun ja tehostetun palveluasumisen ratkaisuihin Suomessa ja Kirkkonummella, sillä ikääntyvä väestömme tarvitsee uudet ja puhtaat tilat, jossa asua ja viihtyä. Tulevaisuuden asumisen ratkaisut ovat yhteisöllisiä ja panostavat kodinomaisuuteen sekä ennen kaikkea paikallisuuteen vanhuksen aikaisemmassa kotiympäristössä. Hyviä esimerkkejä ovat Veikkolan tuleva senioritorni ja Jokiniittyyn suunniteltu avustetun asumisen yksikkö.

Omassa kodissa asumisen pitää kuitenkin edelleen säilyä vielä tulevaisuudessakin mahdollisuutena kunnan kotihoidon tukemana. Siitä ei saa kuitenkaan kehittyä avustettua asumista korvaavaa vaihtoehtoa, joka priorisoitaisiin riittävän hoidon ja hoivan sijaan. Kodista ei saa kehittyä vanhukselle vankilaa, josta hän ei pääse pois. Kotihoidon riittävät resurssit on varmistettava sekä rahan että työvoiman puolesta, jotta vanhukset ja hoitajat saisivat molemmat nauttia inhimillisestä toimintaympäristöstä.

Tulevaisuuden vanhuspolitiikkaa ei sanele raha vaan yksilöiden tarpeet. Viimeisen neljän vuoden ajan olemme nähneet, mihin markkinavetoinen politiikka johtaa. Kun rahanahneus ohjaa yhteiskuntaamme, lentävät jopa perusihmisoikeudet romukoppaan. Kenenkään vanhuksen ei tule jäädä hyvinvointivaltiossa yksin heitteille vain siksi, että valvonta on pettänyt, tai hoitaja ei työmääränsä uuvuttamana ehdi pitää hänestä huolta.