Meille jokaiselle opetetaan lapsena toisen kuuntelemisen merkitys. Yhteisymmärryksen tiellä on kuitenkin usein monta estettä kuten kielimuuri, eroavat poliittiset ideologiat tai erilainen kulttuurillinen tausta. Toisinaan emme edes halua ymmärtää toisiamme, vaikka saatavilla olisi kaikki siihen tarvittavat työkalut.

Kun emme kuuntele toisiamme, kasvamme erilleen sekä yksilöinä että ihmisinä. Tämä on huolestuttava kehitys yhtä lailla ihmissuhteessa kuin yhteiskunnassa, ja johtaa aina ongelmiin. Historia antaa meille monen monta esimerkkiä siitä, mitä tästä voi pahimmillaan seurata.

1920-luvun Euroopan valtiot elivät nousukautta, mutta tämän kasvun hedelmät eivät jakaantuneet yhteiskunnassa tasaisesti. Tilanne paheni entisestään vuonna 1929 alkaneen laman seurauksena, jonka jälkeen eurooppalaiset turhautuivat ja hakivat turvaa ääriliikkeistä. Nämä poliittisen aatemaailman oikealla ja vasemmalla vaikuttaneet liikkeet tarjosivat yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Tämä kahtiajakoisuus kulminoitui toisessa maailmansodassa, jonka seurauksena 75 miljoonaa ihmistä menetti täysin turhaan henkensä.

Ryhmiä ja heimoja on aina kaikkein helpoin luoda yhteisen vihollisen ympärille. Nykymaailmassa tästä ryhmänmuodostuksen kannalta oleellisesta periaatteesta on tullut myös poliittisen vaikuttamisen keino, joka ymmärretään sekä kotimaassa että ulkomailla. Olemme kaikki saaneet lukea Venäjän harjoittamasta trollaa ja vaikuta-politiikasta, jonka uhreiksi ovat joutuneet ainakin amerikkalaiset, mutta miksemme myös me suomalaiset, äänestäjät.

Emme kehitä yhteiskuntaamme eteenpäin jakautumalla kahteen eri leiriin perustamalla Muikkuliikeitä tai Aitosuomalaisia. Kansana viemme maatamme eteenpäin työskentelemällä yhdessä ja kuuntelemalla toisiamme. Vuoropuhelu on aina ja ikuisesti demokratian keskeisin peruspilari, ja ilman sitä edustavan ja yhtäläisen kansanvallan temppeli ei voi pysyä pystyssä.