Luottoluokitusyhtiö Fitch laski viime viikolla odotuksiaan Suomen talouden kehityksestä. Taustalla yhtiö näki nykyhallituksen harjoittaman politiikan, jonka pohjalta se ei varaudu riittävästi väestön ikääntymisen aiheuttamaan julkisen talouden paineeseen. Valtion talouden kestävyysvaje ja lähestyvä ikääntyvän väestön aiheuttama eläkepommi ovat molemmat hallinneet suomalaista julkista talouspoliittista keskustelua jo muutaman vuosikymmenen ajan. Aikaa varautua näihin ongelmiin on siis ollut runsaasti, mutta kysymys kuulukin, ovatko 2000-luvun koalitiohallitukset kyenneet riittäviin konkreettisiin toimiin?
Totuus lienee, ettei kukaan ilmeisesti edes halunnut ennakoida Suomen nykyistä erityisen heikkoa väestökehitystä, ja osannut siten mitoittaa poliittisia toimiaan sen mukaan. Syntyvyys on laskenut tasolle, joka koettiin maassa viimeksi 1860-luvun nälkävuosien aikaan, eikä piristymisen merkkejä ole ainakaan vielä ollut ilmassa. Jotta ikääntyvän väestön palveluille löytyisi maksaja, tulisi uusien nuorten sukupolvien siirtyä työelämään ja sitä kautta veronmaksajiksi. Nykyinen vahvasti ylöspäin vinoutunut väestörakenteemme ei kuitenkaan tee tästä mahdollista.
Mikäli haluamme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudessa, tulee meidän siis ryhtyä sopeuttaviin toimiin joko lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa tai kannustamalla ihmisiä eläköitymään myöhemmin. Vaikka työperäinen maahanmuutto saattaakin vaikuttaa helpolta ratkaisulta, on osaavan työvoiman houkutteleminen Suomeen vaikeaa. Loogisempi ratkaisu ongelmaan olisikin ihmisten eläköitymisikien nostaminen pidempien työurien mahdollistavien uudistusten kautta.
Verrattuna muihin Pohjoismaihin yli 54-vuotiaiden työllisyysaste on Suomessa huomattavan matala. Viime vuosina koettu nousu työllisyysasteessa onkin tapahtunut pääasiassa varttuneen työvoiman työurien pitenemisen ansiosta, kun 20-54 työllisyysaste on pysynyt samaan aikaan melko vakaana. Tähän kehitykseen ovat vaikuttaneet yhteiskunnan erilaiset ohjaavat toimet, jotka ovat myöhentäneet eläkkeelle siirtymistä. Toisaalta keskeinen muutos on tapahtunut myös yhteiskunnan asenteissa, jossa iäkästä työvoimaa on opittu arvostamaan aikaisempaa enemmän.
Tulevaisuudessa yrityksien ja yhteiskunnan laajemmin tulisikin ymmärtää, että asennemuutos työelämässä on ensiarvoisen tärkeää, mikäli haluamme pitää kansantaloutemme kestävällä pohjalla. Valtion on tultava vastaan parantamalla yritysten kannustimia palkata kokenutta työvoimaa, mutta samaan aikaan tämä tanssi vaatii kaksi tanssijaa. Ikäsyrjintä yritysten rekrytointiprosesseissa ei sabotoi vain kansantaloutta vaan myös työnantajaa, kun se jättää väliin kokeneen työnhakijan työhakemuksessa olevan kahden väärän numeron takia.
