Korona kurittaa taloutta maailmanlaajuisesti, ja talouskasvun madonluvut tuntuvat täällä kotosuomessa asti. Monelle tämä kevät on tarkoittanut entistä suurempaa taloudellista epävarmuutta, lomautuksia ja jopa irtisanomisia. Helppoa ei varmasti ole kellään, ja nyt jos koskaan tarvitaan laajempaa myötätuntoa ja solidaarisuutta kanssaihmisiämme kohtaan.

Talouden suhdanteen kääntyessä laskusuuntaan markkinavetoinen järjestelmämme näyttää kaikkein nurjimman puolensa. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan pandemiat ovat historiallisesti aina johtaneet suurempaan taloudelliseen epätasa-arvoon, ja niiden talousvaikutuksista kärsivät erityisesti pienyrittäjät, matalan koulutustason alat ja vastavalmistuneet nuoret. 

Vaikka Suomessa lienee yksi maailman laajimmista sosiaaliturvaverkoista, osoitti 90-luvun lama, mitä pahimmillaan voi käydä, jos talouskriisin vaikutuksiin ei puututa välittömästi ja ennakoivasti. Valtaosa nykytyöttömien kovasta vaikeasti työllistyvästä ytimestä syntyi juuri 90-luvun jälkimainingeissa, ja samalla lama jätti jälkeensä sen aikana valmistuneista nuorista koostuvan menetetyn sukupolven, jonka palkka- ja työasemataso on pysyvästi jäänyt verrokkiryhmiä alhaisemmaksi.

90-luvulla Suomi tyytyi tekemään leikkaavaa politiikkaa, joka ajoi koko yhteiskunnan yhä syvemmälle suohon. Tänään voimme kuitenkin toimia toisin. On selkeää, ettei talouden pyöriä saada pyörimään ilman myönnytyksiä sekä valtiolta, työnantajajärjestöiltä että yrityksiltä. Oleellista on, että uuden talouspolitiikan myötä ihmisten työllistämisestä tehdään kannattavampaa samaan aikaan, kun työn tekemisestä tehdään tosiasiallisesti tuottoisaa.

Tällä hetkellä Suomessa työtä tekemällä ja ansioverotusta maksamalla on lähes mahdotonta rikastua ja kokea luokkanousua, ellei sattumoisin päädy suuryrityksen toimitusjohtajaksi. Tätä heijastavat pienet eri yhteiskuntaluokkien tuloerot, mutta samaan aikaan maailman mittakaavassa suuret varallisuuserot, ja ne kasvavat Tilastokeskuksen mukaan hyvin nopeasti.

Rikastumisen pääasiallinen väylä ei siis ole töiden tekeminen vaan esimerkiksi osakekeinottelu, jossa rahaa kertyy jo valmiiksi rikkaille. Pääomatuloverotuksen muuttaminen progressiiviseksi ja siitä kertyneiden verotuottojen käyttäminen ansiotuloverotuksen keventämiseen lisäisi työn tekemisen kannattavuutta, lisäisi kulutusta ja helpottaisi tavallisen ihmisen elämää.

Toinen keskeinen keino talouskasvun lisäämiseen olisi työelämän joustavuuden lisääminen työnantajan ja -tekijän näkökulmasta. Työpaikoille tarvitaan paikallista sopimista, jotta yritykset voivat vastata paremmin vaihteleviin markkinatilanteisiin. Myös nuorten siirtymistä työelämään pitää sujuvoittaa, ja heille pitää myös pystyä tarjoamaan nollatuntisopimuksia pysyvämpiä työmahdollisuuksia.

Samaan aikaan työnantajien on luovuttava työtuntien kyttäämisen mantrastaan, ja hyväksyttävä, että työntekijä voi saada työnsä tehtyä yhtä hyvin kuudessa tunnissa kuin kahdeksassa. Kokemukset toimihenkilösektoreilta ja teknologia-alalta ovat osoittaneet, että kuuden tunnin työpäivä parantaa työntekijöiden hyvinvointia, lisää tehokkuutta ja vähentää sairaspoissaoloja. Lyhyempi työpäivä takaa myös enemmän aikaa vapaa-ajalle, harrastuksille ja kuluttamiselle, mitkä kaikki stimuloivat talouden kehitystä entisestään.

Suomi on aina ratsastanut sosiaalisen ja yhteiskunnallisen muutoksen aallonharjalla aina 1900-luvun alusta alkaen. Yhteiskuntajärjestelmämme on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen, ja rohkeat kokeilumme hyvinvoinnin saralla ovat kantaneet hedelmää tavalla, joka on nostanut tämän entisten savutorpparien kansan tilastojen huipulle. Tarvitsemme rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta, mikäli mielimme jatkaa suomalaista menestystarinaamme ja varmistaa, että työmies saa vielä tulevaisuudessakin työnsä arvoisen palkan.