Kirkkonummen kunnanhallitus päätti maanantaina 15.2 palauttaa paljon keskustelua herättäneen vammais- ja sosiaalihuoltolain mukaisten taksikuljetusten kulkukeskuksen takaisin virkamiesvalmisteluun. Tavoitteena tällä kertaa on selvittää muiden asiaa empivien kuntien kanssa, mitä vaihtoehtoja kulkukeskukselle paikallisesti voisi olla. Tällä hetkellä kulkukeskukseen mukaan lähtemistä pohtivat Kirkkonummen lisäksi ainakin Hanko ja Lohja.

Kunnanhallituksen tekemä päätös on oikea, ja perusteluita sille ei tarvitse hakea kaukaa. Kulkukeskus on otettu jo käyttöön kuntarajan toisella puolen Espoossa, missä paikalliset erityisryhmiin kuuluvat taksiasiakkaat ja invataksiyrittäjät ovat raportoineet useista epäkohdista. Tilatut kyydit ovat saapuneet esimerkiksi pahimmillaan tunnin myöhässä, ja kuljettajien näkökulmasta kyytien hinnat on taas kulkukeskuksessa painettu niin alas, että leivän tuominen pöytään sen piirissä ajaessa on lähes mahdotonta.

Nykyisillä korvaustasoilla kulkukeskuksen kyydeistä on kuitenkaan turha odottaa rahasampoa, sillä sen tarjoamat korvaukset ovat alle kelvon markkinahinnan. Kulkukeskus onkin monelle kuskille ennemminkin sivubisnes, jota täytyy tehdä muiden töiden ohella, mikäli hän mielii tulla toimeen.

Kulkukeskus muistuttaa siis enemmän modernia alustatalouden kyytiratkaisua Uberin ja Lyftin malliin kuin erityistarpeisten ihmisten lakisääteisten kuljetusten välityspalvelua. Vapailla markkinoilla eri sovellukset pystyvät kuitenkin kilpailemaan paremmilla työehdoilla ja laadulla, kun taas kulkukeskus – jolla on paikallinen monopoliasema erityisryhmien subventoituihin kyyteihin – pystyy taas itse sanelemaan, mihin hintaan ja millä ehdoin kyytejä ajetaan. Kuljettajilla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua kulkukeskuksen ehtoihin siitä huolimatta, kuinka huonoja ne olisivat, mikäli he haluavat ajaa erityisryhmien kyytejä.

Mitä enemmän asiaan perehtyy, sitä enemmän tulee kuva siitä, kuinka koko uudistusta ohjaava voima on raha eikä inhimillisyys. Kulkukeskusmallin tarkoituksena ei ole luoda ekosysteemiä, jossa yrittäjät pärjäisivät tai asiakkaat saisivat laadukasta palvelua, vaan sen sijaan sen kautta pyritään maksimoimaan hyöty omistavalle osapuolelle. Yksityisillä markkinoilla voiton optimointi on odotettua, mutta kysymys kuuluukin, voiko julkinen sektori toimia samoin varsinkin, kun kyse on yhteiskuntamme haavoittuvimmista yksilöistä eli vammaisista ja vanhuksista.