Viime vuonna sata vuotta täyttänyt Suomi juhli itsenäisyyttään yhtenä Euroopan pitkäaikaisimmista demokratioista. Maamme vahvuus on aina ollutkin avoin, hyvä ja johdonmukainen päätöksentekokulttuuri, jossa myös oppositio on otettu mukaan keskusteluun, kun maan etu on vaatinut äkkinäisiä ja merkittäviä suunnanvetoja tekeviä uudistuksia. Näin tehtiin sekä sotavuosina että 90-luvun laman pahimmilla hetkillä. Nyt Suomea uhkaa näihin kahteen viime vuosisadan merkittävään mullistukseen verrattavissa oleva uhka: hyvinvointivaltion rapautuminen.
Nykyongelmaan ei kuitenkaan ole pyritty hakemaan puolueryhmien rajat ylittävää ratkaisua, vaan sen sijaan hallitus on tyytynyt pohtimaan asiaa suljetuissa kabineteissa Arkadianmäellä. Monien lääkäreiden, asiantuntijoiden ja virkamiesten esityksistä on poimittu vain ne, jotka tukevat hallituksen politiikkaa, ja tämä on näkynyt aktiivisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa päivälehtien sivuilla.
Muun muassa HUS:sin hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen arvosteli kovasanaisesti sosiaali- ja terveysministeriön näkemystä siitä, että terveydenhuollon kustannuksien nousu olisi Suomessa ollut poikkeuksellisen suurta. Päinvastoin Suomen sote-järjestelmä on yksi maailman kustannustehokkaimpia, eikä sitä voi kovin helposti kritisoida huonosta tuottavuuskehityksestä.
Jos sote-uudistuksen mukaiset kustannusleikkaukset toteutettaisiin Lehtosen mukaan nykymuodossaan, tarkoittaisi se, että Suomessa käytettäisiin per asukas sote-palveluihin keskimäärin yhtä paljon rahaa kuin monessa Itä-Euroopan maassa. On vaikea uskoa, että palvelutaso tai nykyinen palveluverkko pystyttäisiin pitämään edes nykyisellä tasollaan tällaisessa tilanteessa.
Myös valinnanvapaus on saanut monilta asiantuntijoilta täystuomion. Nykyisellään malli kannustaa yrityksiä yli- ja alihoitoon sekä yksinkertaiseen menettelyyn, jossa yritykset kuorivat kermat päältä ja jättävät kaikkein vaikeimmat tapaukset hoitamatta. Näin on käynyt esimerkiksi Ruotsissa ja Islannissa, missä kansalaisten terveyserot ovat korostuneet merkittävästi yksityisten palveluiden osuuden kasvaessa.
Pahimmillaan palveluiden yksityistäminen voi johtaa asiakasmaksujen monikertaistumiseen ja järjestelmästä voi pitkässä juoksussa tulla yhteiskunnalle aikaisempaa huomattavasti kalliimpi kuten pohjoismaisten naapurimaidemme esimerkit ovat hyvin osoittaneet. Islannin entinen sisäministeri Ögmundur Jónasson on kuuluisasti todennut, että raha virtaa maassa nyt yksityisten yritysten kassoihin valtion kirstun sijaan.
Ketä sote-uudistus siis hyödyttää? Ei ainakaan suomalaista veronmaksajaa. Kyseessä oleva uudistus edustaa suurinta tulonsiirtoa valtiolta ja sen kansalaisilta yrityksille maamme historiassa. Vapaassa ja demokraattisessa valtiossa ihmisillä pitää olla oikeus kritisoida uudistuksia, joita ei tehdä sen maan asukkaiden etu mielessä. Nimittäin jos näin ei ole, niin voimme yhtä hyvin liittyä monen muun Itä-Euroopan maan joukkoon, jossa sanan- ja ilmaisunvapaus ovat vain kauniita koristesanoja perustuslain etusivulla.
