Valmistun itse tänä keväänä historian oppiaineestani humanististen tieteiden kandidaatiksi, ja olen sen myötä ruvennut miettimään entistä enemmän työelämään siirtymistä. Näin koronakriisin jälkeisessä aallokossa minä – ja varmasti moni muukin opiskelija – olemme miettineet, miten selviämme tulevaisuuden työmarkkinoilla. Opiskelijat ja nuoret yleensä eivät ole huolensa kanssa yksin, sillä Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan koronan jäljiltä noin 35 000 työtöntä enemmän kuin viime vuoden helmikuussa.
Maalaisjärjen valossa voisi ajatella, että koulutus suojaisi talousvaikeuksien vaikutuksilta työmarkkinoilla. 90-luvun laman esimerkki kertoo kuitenkin, miten taloudellisen kriisin vanavedessä valmistuville käy. Valtion taloudellisen tutkimuskeskus VATT:n vuonna 2017 tekemän tutkimuksen mukaan lamavuosina valmistuneiden maisterien tulotaso on muihin verrokkeihin verrattuna matalampi, ja he joutuvat uransa myöhemmissä vaiheissa muita ikäryhmiä todennäköisemmin työttömäksi.
Koronakriisiä ja 90-luvun lamaa ei voi suoraan verrata toisiinsa, mutta talouskriisien trendi Suomessa on, että ne jättävät pitkäaikaisia vaikutuksia yhteiskuntaan, jotka eivät korjaannu samaa tahtia kuin hurmoksellisesti seurattu BKT:n kasvuvauhti. Käytännössä kaikki Suomen modernina aikana kokemat talouskriisit ovat jättäneet pysyvän jäljen työttömyyteen luomalla pitkäaikaistyöttömien kovan ytimen, joiden määrä on vain kasvanut asteittaisesti kriisi kriisiltä.
Kestävä pitkäaikaistyöttömyys on myrkkyä sekä niille ihmisille, jotka joutuvat siitä kärsimään, että yhteiskunnalle, ja meidän tulisikin tehdä kaikkemme sen ehkäisemiseksi. Esimerkiksi Ruotsissa ongelmaa on lähdetty ratkaisemaan Samhall-mallin kautta, joka työllisti vuonna 2018 palkkatuen avulla noin 220 000 ihmistä. Ohjelman piirissä pitkäaikaistyöttömille ja osatyökykyisille pyritään tarjoamaan työpaikka sen sijaan, että he ajautuisivat pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Oli ratkaisu mikä tahansa, tulisi meidän modernissa hyvinvointivaltiossa pystyä tarjoamaan jokaiselle kynnelle kykenevälle työpaikka. Työttömyydestä puhutaan käytännössä aina sen aiheuttamien taloudellisten tappioiden muodossa, vaikka sen inhimillinen kustannus on myös merkittävä. Totuus on, että työllisyystoimia työpaikkojen luomiseksi ei tarvita vain valtiontalouden tasapainottamiseksi vaan myös siksi, että työpaikka on jokaisen työkykyisen oikeus.
