Koulukiusaaminen jättää ihmiseen aina jälkensä. Muistan edelleen elävästi ne hetket omilta peruskouluajoiltani, kun minua tai jotain kaveriani kiusattiin. Olin itse onneksi niin onnellisessa tilanteessa, että aina, kun tilanne uhkasi eskaloitua liian vakaksi, siihen puututtiin välittömästi asian vaatimalla vakavuudella. Kaikki lapset ja nuoret eivät kuitenkaan ole näin onnekkaassa asemassa, ja toisten kohdalla kiusaamisen kierre jatkuu kuukausia, ellei jopa vuosia.
Yksi merkittävimpiä koulukiusaamisen ongelmia on, että siihen puututaan usein reaktiivisesti ja jälkijättöisesti. Kiusaamiseen on vaikea aluksi puuttua, sillä monet tapaukset jäävät tulematta aikuisten tietouteen, kun häpeä ja pelko estävät uhria kertomasta tapahtumista eteenpäin. Toisaalta valitettavan usein myös aikuiset suoranaisesti väheksyvät kiusaamistapauksia esimerkiksi vetoamalla epämääräisiin kansanviisauksiin siitä, kuinka hevonenkin potkii rakkaudesta.
On selvää, että kiusaamisen ennaltaehkäisyyn pitäisi käyttää tulevaisuudessa entistä enemmän resursseja. Ratkaisun ongelmaan voisivat tuoda esimerkiksi kouluissa tehtävän nuorisotyön määrän lisääminen ja koulutuksen tuen sekä oppilashuollon palveluihin panostaminen. Tulevan sote-uudistuksen valmistelun yhteydessä tulee myös kiinnittää erityistä huomiota siihen, siirtyvätkö koulukuraattorit sekä -psykologit uuden maakunnan palvelukseen, jolloin heidän palvelunsa ovat taas yhden byrokraattisen muurin takana.
Jos kiusaamistapaus pääsee kuitenkin eskaloitumaan, ovat nykyiset keinot harvoin riittävät. OAJ on esimerkiksi ehdottanut, että rehtoreilla pitäisi olla oikeus evätä opetus kiusaajalta muutamaksi päiväksi. Etelä-Karjalassa väkivaltaiseksi yltyneeseen kiusaamiseen puututaan taas Vintiö-toiminnan kautta, jossa alle 15-vuotiaat lapset selvittävät tapaamisessa yhdessä poliisin kanssa tekonsa lainvastaisuuden ja korvausvastuun. Kaakkois-Suomen poliisin mukaan yksikään toiminnassa mukana ollut nuori ei ole uusinut tekojaan.
Ottaen huomioon, kuinka vakavat arvet kiusaaminen jättää nuoreen kasvavaan mieleen, ei siihen voi koskaan puuttua liian vakavasti. Koulun ja yhteiskunnan rooli kiusaamisen ehkäisemisessä on merkittävä, mutta totuus on, että myös kotiväen on kannettava vastuunsa. Pääasiallinen kasvatuksellinen rooli lapsen elämässä on aina vanhemmilla, ja ilman heidän sitoutumistaan ei kiusaamistakaan saada loppumaan.