Olen viimeisen vuoden ajan perehtynyt Lipposen ensimmäisen hallituksen talouspolitiikkaan tehdessäni taustatutkimusta gradututkielmaani varten. En ole voinut olla samalla törmäämättä 90-luvun laman aiheuttamiin vakaviin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, jotka ovat havaittavissa vielä nykypäivänkin Suomessa. Monen nykyisen pitkäaikaistyöttömän ja syrjäytyneen kohtalon juurisyyt voidaan nimittäin jäljittää laman ajan pahoinvointiin.

Talouden heikon suhdanteen ratkaisuna pidetään yleisesti elvyttävää finanssi- ja talouspolitiikkaa, jonka aikana valtio investoi raskaasti yrittäessään rasvata kansantalouden rattaita. 90-luvun laman yhteydessä elvytykseen ei kuitenkaan ryhdytty sekä velkarahan heikon saatavuuden että olemattoman poliittisen tahdon johdosta. Elvytyksen sijaan 90-luvun aikana hyvinvointivaltion toimintoja ajettiin raskaalla kädellä alas, eikä Suomen talous tai maamme kansalaiset palautuneet laman vaikutuksista kuin vasta 2000-luvulla.

Huomaan peilaavani 90-luvun laman nyt jo yli kolme vuosikymmentä kuuluneita kaikuja koronakriisiin ja sen aiheuttamiin vaikutuksiin. Onnistuneen tartuntatauti- ja talouspolitiikan ansiosta koronakriisin aiheuttamat taloudelliset vaikeudet on tähän mennessä onnistuttu pitämään minimaalisena, mutta epidemian inhimillisistä vaikutuksista ei voi sanoa samaa. Koronan myötä inhimillinen velka ja pahoinvointi on kasvanut yhteiskunnassamme merkittävästi, ja tähän puuttumisen pitäisi olla ehdoton prioriteettimme.  

Kasvanut inhimillinen ja fyysinen pahoinvointi realisoituu muun muassa lisääntyneenä hoitovelkana, mikä kuormittaa perussosiaali- ja terveyspalveluitamme. Tilanne on monilta osin kriittinen, ja sitä paikataan tällä hetkellä ylityöllistämällä sote-alan henkilökuntaa. On kuitenkin selvää, etteivät jatkuvasti kestokykynsä rajoilla työskentelevät sosiaali- ja terveysalan työntekijät jaksa loputtomiin ilman, että annamme heille riittäviä resursseja kriisiin puuttumiseksi.

90-luvun lama opetti meille, kuinka pitkäkestoisia yhteiskunnallisen kriisin vaikutukset voivat olla, jos emme tee mitään. Näin vuoden 2022 ja hyvinvointialueuudistuksen kynnyksellä meidän pitäisikin sitoutua koronakriisin hoitoon ja inhimilliseen elvytykseen, eikä esittämään miljoonaleikkauksia perussosiaali- ja terveyspalveluista. Emme vielä täysin tiedä, kuinka vakavia koronakriisin vaikutukset tulevat olemaan, mutta valinnoillamme on silti valtava merkitys. Panostamalla hyvinvointiin voimme nimittäin varmistaa, etteivät tämän kriisin varjot ulotu yhtä lailla vuosikymmenten päähän.

Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta 2022!