Työn luonne muuttuu tulevina vuosikymmeninä rajusti, ja työmarkkinoitten on pysyttävä tässä muutoksessa mukana, jos mielimme yhteiskunnallisen vakauden säilyvän tulevaisuudessakin. Tätä ei käy kiistäminen. Väite, että kolmikannasta luopuminen ja paikalliseen sopimiseen siirtyminen olisi ainoa tapa kehittää työmarkkinajärjestelmäämme tästedes ei ole kuitenkaan ehdoton totuus, vaan maamme oikeiston mielipide, jota ei ole faktuaalisesti perusteltu, vaan jota porvaripuolueet ja vallankin Kokoomus ajavat ideologisin perustein, vaikka yrittävätkin muuta väittää. Pohtikaamme siis, millaisiin muutoksiin viime vuosina alkanut ja yhä kiihtyvä työelämän murros johtaa.
Vastaisuudessa robotisaatio poistaa merkittävän osan teollisuus- ja muista ”duunarityöpaikoista”. Lisäksi kiihtyvä globalisaatio siirtää osan palvelutyöpaikoista maamme rajojen ulkopuolelle. Tämä vakinaisten työpaikkojen häviäminen yleistää määräaikaisia työsuhteita, pätkätöitä ja pienyrittäjyyttä, sillä jollakin tapaa jokaisen on leipänsä ansaittava. Digitaalisten viestinten yhä kehittyessä myös etätyöskentely lisääntynee merkittävästi nykyisestä tasostaan. Vakinaisten työsuhteitten vähentyessä myös eri ammattiliittojen jäsenmäärä ja suurten yksittäisten työllistäjien työllistämien määrä tulevat myös laskemaan. Talousoikeistolaisten suosimalla simplististä ajattelumallia käyttäen voitaisiin siis todeta kolmikannan muuttuvan yhä vähemmän työmarkkinoita edustavaksi ja merkityksettömämmäksi sen lopulta muuttuessa täysin hyödyttömäksi. Asia on näin kuitenkin vain kolmikannan säilyessä sellaisena kuin se ennen oli.
Mutta millaisia seurauksia paikalliseen sopimiseen siirtymisellä olisi? On tietenkin totta, että tuolloin työnantajat ja mahdollisesti myös työntekijät voisivat tuolloin vapaammin päättää työehdoista. On kuitenkin myös todettava, että paikallisen sopimisen järjestelmässä varsinkin keskisuuret yritykset kärsisivät, sillä tuolloin niitten olisi vastattava työehtosopimusneuvotteluista itse. Myöskin lakkojen ja muitten työtaisteluitten määrä lisääntyisi, mikä heikentäisi työn tuottavuutta ja maamme kilpailukykyä. On myöskin totta, että paikallinen sopiminen vapauttaisi palkat keskitetyn sopimisen jähmeydestä, jolloin niitten suuruudet määräytyisivät nykyistä markkinaehtoisemmin. Tämä olisi kuitenkin Suomen kaltaiselle pienelle vientivetoiselle kansantaloudelle haitallista, sillä tuolloin palkkatason nousu kiihtyisi, mikä johtaisi hintakilpailukyvyn heikkenemiseen. Paikallisen sopimisen järjestelmässä valtion mahdollisuudet puuttua talouden ylikuumenemiseen hyvissä ajoin ovat myös oleellisesti keskitettyä järjestelmää heikommat, sillä se ei voi hillitä inflaatiota palkkatason kehitykseen puuttumalla.
Suomen kolmikantaisen työehtosopimusjärjestelmän ongelma ei ole järjestelmä itsessään, vaan se, että sen edustuksen kattavuus on vähentynyt ja vähenee edelleen pätkätöiden ja pienyritysten lisääntyessä. Olisikin järkevää, että paikalliseen sopimiseen siirtymisen sijasta pyrittäisiin uudistamaan nykyistä järjestelmää vastaamaan paremmin uusiin haasteisiin. Ensinnäkin ammattiliittojen olisi ensiarvoisen tärkeää saada jäsenikseen myös nuoria ja pätkätyöläisiä. Näin ne pakostakin alkaisivat ajaa myös muitten kuin perinteisessä työsuhteessa olevien asiaa. Vastaavasti työnantajapuolen tulisi ottaa pienyrittäjien näkemykset huomioon toiminnassaan. Hallituksen tehtäväksi jäisi työmarkkinaosapuolten välisen luottamuksen ja kolmikannan arvostuksen palauttaminen, mikä olisi viime vuosien lyhytnäköisen ja suorastaan vastuuttoman talous- ja työllisyyspolitiikan jäljiltä haastavaa jo itsessään.
Kun kuitenkin joka työpaikan tilannetta ei voida kolmikannan neuvottelupöydissä ennakoida, olisi kuitenkin suotavaa luoda yleissitoviin työehtosopimuksiin tiettyä joustoa. Niihin tai lakiin voitaisiin esimerkiksi kirjata rajat, joiden puitteissa voidaan joustaa paikallisesti työnantajan ja -tekijöitten yhteisymmärryksessä. Näin voitaisiin luoda työmarkkinajärjestelmä, joka turvaisi työntekijän oikeudet myös tulevaisuuden yhä kaoottisemmilla työmarkkinoilla, tarjoaisi työnantajille näitten tarvitsemaa joustoa ja säilyttäisi hallitukselle elintärkeät työkalut talouden ylikuumenemisen suitsimiseen.
