Haluan aloittaa kysymällä sinulta kysymyksen. Mikä tekee ihmisestä asunnottoman? Voit etsiä vastausta kysymykseeni mielessäsi lyhyen hetken, mutta ajatuksiisi juolahtaa varmasti sama tuttu kavalkadi syitä. Mielenterveysongelmat, päihteiden käyttö, syrjäytyneisyys ja vähävaraisuus lienevät kaikki tällä listalla. Tosielämässä asunnottomuuden taustalla on kuitenkin yhtä monta syytä kuin on kodittomiakin, sillä heistä jokaisen kohtalo on uniikki ja ainutlaatuinen.
Suomessa on viime vuoden lopulla ollut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran mukaan 3950 asunnotonta ihmistä. Heistä yli puolet asuu pääkaupunkiseudulla pääasiassa Helsingin, Vantaan ja Espoon alueella. Aran arvion mukaan Kirkkonummella asuu 11 asunnotonta ihmistä, mutta luku vaihtelee merkittävästi vuodesta toiseen. Pääkaupunkiseudulla asunnottomien keskuudessa korostuu eritoten kaksi hyvin erilaista ryhmää: miehet ja alle 25-vuotiaat. Miesten osalta keskeisimmät syyt ajautua asunnottomuuteen johtuvat päihdeongelmista; nuorten kohdalla taas taustalla vaikuttavat arjen hallinnan ongelmat, maksuhäiriömerkinnät ja mielenterveysongelmat.
Asunnottomuuden ratkaisemista ei siis voi nähdä monoliittisena ongelmana, johon on vain yksi oikea ratkaisu. Se, mikä toimii ensimmäisen kohdalla, ei välttämättä auta toista asunnotonta. Jokaisen asunnottoman taustalla vaikuttavat yksilölliset syyt, jotka ovat johtaneet heidät tilanteeseen, jossa heillä ei ole kattoa päänsä päällä. Tulevaisuudessa asunnottomuuden hoitoon tarkoitettujen ratkaisuiden tulisikin perustua henkilökohtaiseen apuun, ohjaukseen ja palvelutarpeen arviointiin.
Aikaisemmin asunnottomuutta on pyritty hoitamaan kunta ja kaupunkitasolla, mitä on kuitenkin vaikeuttanut se tosiasia, että monella kodittomalla ei ole pysyvää kotikuntaa tai osoitetta. Hätä- ja tilapäismajoituksien rajalliset paikkamäärät pakottavat monet asunnottomat liikkumaan kuntarajat ylittävästi, jotta he löytäisivät itselleen makuupaikan, näin hajottaen heidän sosiaalisia tukiverkostojaan. Samalla hätä- ja tilapäismajoitusyksiköt eivät ratkaise asunnottomuuden juurisyitä, vaan ne lääkitsevät vain ongelmaa. Tilannetta mutkistaa entisestään asunnottomuuttakin hoitavien sosiaalipalveluiden siirtyminen hyvinvointialueiden vastuulle, mikä voi vaikeuttaa joidenkin asiakkaiden pääsyä avun piiriin.
Toisaalta sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen voidaan myös nähdä mahdollisuutena. Koko uudistuksen tavoitteena on ollut korostaa matalan kynnyksen ennaltaehkäiseviä palveluita ja selkeyttää asiakkaan palvelupolkuja niin, ettei häntä enää pompoteltaisi luukulta toiselle. Asunnottomuuden hoidon osalta ehyt palvelupolku olisikin erityisen tärkeää mielenterveys- ja päihdepalveluiden osalta, joiden piirissä olevat asiakkaat tarvitsevat useimmiten runsaasti tukea. Tulevalla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella onkin aloitettu matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelupisteiden kehittäminen Espoon ja Vantaan esimerkkien mukaisesti, sillä panostamalla näihin palveluihin puutumme aidosti kodittomuuden juurisyihin, emmekä liimaa sen päälle vain laastaria.
Asunnottomien ohjaamista näiden palveluiden piiriin tulisi yhtä lailla parantaa. Tulevaisuuden hyvinvointialueella voitaisiinkin hyödyntää entistä enemmän sosiaali- ja terveyshuollon ammattilaisia ja vertaistaustaisia työvalmentajia, jotka jalkautuisivat asunnottomien joukkoon ja suunnittelisivat heidän kanssaan yksilöllisen tiekartan aina nykytilanteesta oman kodin hankintaan ja työllistymiseen. Jokaisen asunnottomuuden ratkaisemiseen tähtäävän hoitomallin ytimessä on kuitenkin oltava asunto ensin -periaate, joka takaa, että jokaiselle asunnottomalle taataan mahdollisimman pian asunto, jotta tämän ongelmat eivät enää pahene. Tämän lisäksi meidän on lisättävä asunnottomuutta ehkäisevien, kuten asumis- ja velkaneuvojien, palveluita, jotta ihmiset eivät alun perinkään menettäisi kattoa päänsä päältä.
Maamme hallitus on kirjannut ylevän tavoitteen siitä, että Suomi olisi vuonna 2027 maailman ensimmäinen maa, jossa asunnottomuus olisi ratkaistu. Tällä hetkellä tuohon tilanteeseen ei kuitenkaan olla pääsemässä, ja asunnottomien määrä uhkaa nousta ensi kertaa vuosiin. Epävakaa taloustilanne ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vähyys vaikeuttaa monen jo asunnottoman ja vähävaraisen tilannetta kaupunkiseuduilla samaan aikaan, kun hyvinvointialueuudistus sotkee sosiaalipalveluiden järjestämisvastuun kenttää. Elämme siis kriittisiä hetkiä, jos haluamme saavuttaa tuon jalon tavoitteen ja olla ensimmäinen valtio maailmassa, jossa inhimillinen perusoikeus kattoon pään päällä toteutuu.
Alussa pyysin sinua pohtimaan syitä asunnottomuuden taustalla. Nyt toivoisin, että pohtisit ratkaisuja asunnottomuuden kierteen katkaisemiseksi. Jos vastasit mielessäsi, että ratkaisuja on yhtä monta kuin asunnottomaksi ajautuneiden kohtaloita, olet oikeilla jäljillä. Jokainen asunnoton on yksilö, ketä tulee pyrkiä ymmärtämään henkilökohtaisen kodittomuuden kokemuksen kautta. Samalla meidän kaikkien tulisi pitää sydämemme avoimina ja pyrkiä auttamaan asunnottomia sekä kohtaamaan heitä arjessamme. Asunnottomuus ei nimittäin saisi leimata ketään, sillä se ole kenenkään oma syy. Sen sijaan meidän pitäisi tarjota apuamme ja pyrkiä yhteistoiminnassa vapaaehtoisjärjestöjen, kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa varmistamaan, ettei kenenkään suomalaisen tarvitse enää koskaan olla koditon.
