Eduskuntavaalikausi lähestyy loppuaan, mutta Marinin hallitus pyrkii vielä tuomaan lainvoimaan useita lakikokonaisuuksia. Yksi näistä on uusi vammaispalvelulaki, jonka myötä kaikkien vammaisten arjen kannalta välttämättömät palvelut pyritään tuomaan yhden lain alle.

Hallitusohjelmassa vammaispalvelulain uudistamisen syyksi kuvailtiin juhlavasti tavoitetta ottaa jokaisen vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet paremmin huomioon. On kuitenkin kyseenalaista, miten hyvin uusi laki tässä onnistuu. Uuden vammaispalvelulain keskeisimmät valuviat koskevat asiakasmaksujen merkittävää kasvua, voimavararajoituksen säilyttämistä ja erityisen osallisuuden tukea.

Valuvioista ehkä selkeimmin maallikolle avautuu asiakasmaksujen huomattava korotus, joka voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin kehitysvammaisten tapauksissa jopa yli 200 euron nousua palvelukustannuksissa. Esimerkiksi työ- ja päivätoiminnassa työskentelevälle kehitysvammaiselle henkilölle vastaava korotus voi viedä yli puolet tämän käyttövaraan kuuluvasta rahasta, jolloin hänelle voi jäädä vähimmällään alle 100 euroa kuukaudessa arkipäivän kuluihin kuten vaatteisiin, lääkkeisiin ja vakuutuksiin.

Laki säilyttää voimassa myös voimavararajoituksen, mitä YK:n vammaiskomitea on pitänyt kansainvälisen sopimusoikeuden ja ihmisoikeuksien vastaisena. Voimavararajoitus estää vammaista henkilöä saamasta henkilökohtaista avustajapalvelua omassa kodissaan, jos hän ei osaa ilmaista itseään sanasuullisesti. Maalaisjärjellä ajateltuna voimavararajoitus tuntuu täysin nurinkuriselta, sillä juuri niiden vammaisten henkilöiden voisi kuvitella tarvitsevan eniten apua, jotka eivät muuten pärjää kotona omillaan.

Tilanne on pyritty ratkaisemaan ottamalla käyttöön uusi keinotekoinen erityisen osallisuuden palvelu, mikä ei kuitenkaan vastaa henkilökohtaista apua. Tukea voidaan nimittäin myöntää vain vapaa-ajan toimintaan kodin ulkopuolella, ja muuan muassa valtiosääntöoikeuden asiantuntija Pauli Rautiainen on todennut, ettei erityisen osallisuuden palvelu täytä YK:n vammaiskomitean vaatimuksia. Uusi laki ajaa siis vammaiset henkilöt edelleen heidän ihmisoikeuksiensa vastaisesti laitosympäristöihin, vaikka he eivät sellaisissa pärjäisi.

Vammaisten oikeudet unohdetaan edelleen usein suomalaisessa yhteiskunnassa ja uusi vammaispalvelulaki on tästä hyvä esimerkki. Jos uuden lain merkittäviin ongelmiin ei puututa, eivät vammaisten ihmisoikeudet toteudu maassamme vieläkään täysin. Ja mikä pahempaa, esitetyssä muodossaan laki voi pahimmillaan estää vammaista henkilöä elämästä sellaista tavallista elämää, jota muut ihmiset pitävät täysin itsestäänselvyytenä.